LÄSKI

Olin noin kuusivuotias ja kaupungilla isoäitini kanssa. Käveltiin porttikongin ohi ja nenään tuli outo haju. Isoäiti työskentelee hoitoalalla ja tajusi heti mistä kyse. Käski minun odottaa nurkan takana kun kävi katsomassa missä vika. Pian tuli ambulanssi paikalle ja paareilla vietiin pois. En silmilläni nähnyt mitään ruumista, siis kunnolla. Sitä hajua en unohda koskaan.

Suomalaisversiot amerikkalaisista ohjelmista ovat lähes poikkeuksetta aina kuraa. Viihdearvoa kyllä löytyy.

Varmaan tappanut itsensä.

Pakko sanoa, että oma koira. Tai, perheen koira. Äiti on kuollut ja mielestäni handlasin sen ihan hyvin, vaikka olinkin vasta täyttänyt 11. Isän kuolema olisi helpotus, kamala sanoa. Pääsisi siitäkin häpeäpilkusta. Isoäidin kanssa olen elämäni viettänyt, mutta emme ole läheisiä. Suhteemme on vain muuttunut etäisemmäksi muutettuani omilleni.

Surullista, mutta totta. Ei minulla oikeastaan ole yhtään perhettä, siskoa lukuunottamatta.

Olisikin edes se jännämies, jonka kanssa tuhlata nuoruuteni. Nyt ei ole ketään ja tämä vasta hukkaan heitettyä aikaa onkin.