LÄSKI

Vastaan äitini puolesta, hän kuoli 10 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Siskosi ei käsittääkseni ollut tuota koiraa ottanut, eikä todellakaan ole siskon vika ettei halua sitoutua siihen. Itselläni on kaksi koiraa enkä todellakaan odota että meidän nuoriso niistä vastaa. Minusta se joka ottaa, huolehtii tai etsii uuden kodin. Jos taas siskosi olisi vastustanut koirasta luopumista, sitten saisi kantaa vastuunsakin. Sä pääset kuitenkin katsomaan koiraa joten en näe ongelmaasi; itse menetin äitini traagisesti ja yllättäen kolme viikkoa sitten.. maksaisin pienen omaisuuden jos saisin hänet takaisin vaikka pariksi minuutiksi.

Sisko ei olisi halunnut luopua koirasta, itkikin sen takia. Äitisi kuolemasta puheenollen, koira hankittiin meille aikalailla sen jälkeen kun oma äitimme oli kuollut. Sen takia koiralla on erityisen suuri rooli elämässäni, tuskin olisin samassa mielentilassa ellei koira olisi ollut luomassa turvaa ja tukea.

Vierailija kirjoitti:

Jospa se raha olikin syynä koirasta luopumiseen, eikä koiran liiallinen yksinolo? Muuten tuntuu hieman käsittämättömältä, mikseivät vanhempasi olisi antaneet koiraa sinulle ja vaikka auttaneet rahallisesti, jos jotain yllättävää ilmenee. Jos koira olisi jäänyt heille, jos siis siskosi olisi hoitanut osuutensa, olisi se koira saman maksanut kumminkin kuin sinun luona asuessaan.

Tiedän, ettei raha ollut syynä, koska saan rahallista avustusta kuukausittain kotoa, vaikken sitä välttämättä tarvitsisi. Koiralla ei ole sairauksia eikä mitään erityisruokavaliota. Suurin menoerä oli ruoka, johon upposi/uppoaa noin 40 euroa kuukaudessa. Koira on kuitenkin aika pieni, noin kymmenen kiloinen.

Vierailija kirjoitti:

No miten ei käy että koira asuisi sun luona ja vanhempasi vastaisivat sen kuluista? Kun vanhempasihan sen on hankkineetkin

En tiedä, koira asuu nyt siellä missä asuu ja sillä selvä. En kuitenkaan ymmärrä sitä, miten minun opiskeluni ovat yhtään sen vaikeampi yhdistää koiran kanssa, kun sukulaisperheellä on erityislapsen lisäksi myös kolme kissaa ja toisella vanhemmalla vuorotyö. 

Tällä hetkellä ainoat syyt siihen, miksi koira ei voi asua luonani on "koira on juuri kotiutunut, ei ole reilua pompotella" ja "sinulla on opiskelut kesken".

Toki, voin nähdä koiraa tai se voi tulla luokseni kylään. Kuitenkin omat aikatauluni kyseisen sukulaisperheen kanssa eroavat toisistaan paljon, johtuenkin juuri toisen osapuolen vuorotöistä. Ikävä on suuri eikä sitä auta ollenkaan se, että olin tottunut näkemään koiraa viikottain.

Vierailija kirjoitti:

No kai sä voit siellä sukulaisen luona käydä koiraa moikkaamassa? Parempi kuin jos olisi mennyt jollekin tuntemattomalle etkä olisi saanut koiraa nähdä enää koskaan?

Mun vanhemmat ottivat koiran kun asuin vielä kotona vasten tahtoani ja nakittivat lenkkeilytykset mulle. Nykyään en voi oikeastaan edes sietää koiria kiitos vanhempieni.

Ihan turhaan olet siskollesi vihainen, koiran ottaminen ja sen hoito kuuluu loppupeleissä olla vanhempien vastuulla, he ovat tehneet päätöksen koiran ottamisesta.

En tiedä olenko turhan nipo vai mitä, kun ajattelen näin. Mielestäni noin kaksi lenkkiä päivässä ei ole mitenkään liikaa vastuuta tai vastuun heittämistä "vain" siskon niskoille. Se, että hän kehtaa valehdella koiranulkoilutuksesta vihastuttaa eniten. Poikaystävän saaminen tai hänen luonaan punkkaaminen ei ole syy unohtaa koiraa. Sisko ei ollut vastuussa koiran ruokinnasta, turkinhoidosta tai mistään muusta "vaikeastakaan". Ainoastaan kahdesta lenkistä päivässä, joista ainakin toinen oli hyvästä syystä -  se, joka tulee ensimmäisenä kotiin vie koiran ulos.