kyöstianneli
Seuratut keskustelut
Kommentit
ja usein sairastuminen tapahtui juuri n. päivää ennen neuvola-aikaa. Meidän terkka kysyi monilta puhelimitse lapsen ainaa peruvilta vanhemmilta, että onko nyt NIIN kipeä ettei voi käydä näytillä (jos ei siis ollut ohjelmassa rokotusta tms.) Voipi siis olla, että monet ovat soittaneet neuvolaan ja kysyneet, kannattaako tulla ja terkkari vastanut myöntävästi. En tiedä, menettävätkö terveydenhoitajat siinä liksaa, ainakin arvokasta työaikaa, kun varattua aikaa ei ehditäkään antaa jollekin toiselle, vaan sekin puolituntinen kipataan kahvia. Eihän nämä yksittäistapaukset varmasti aiheuta jonojen kasvua, mutta meidän lähiössä kymmenet peruivat viime tingassa aikaansa muutaman viikon sisällä.
Tämä oli vain toisenlainen näkökulma, tahallaan tartuttaminen on p*****stä, tiedän yhdenkin, tai oikeastaan pari " alan" työntekijää, jotka eivät ilmeisesti tajua tautien tarttuvan.. nimim. juuri noron perheineen sairastanut..
kun lopetin imetyksen. Nyt reilu kaksivuotiaana max. viisi ehjää yötä takana, välillä rassaa äitiäkin ja pahasti, useimmiten kuitenkin vain itkaisee, näkee unia tai testaa, olenko lähellä. On aina ollut vähäuninen, nukkuu klo 21.30-6.30, päiväuniakaan nukkuu harvemmin. Mutta en ole ollut väsynyt itsekään, myöskin aina ollut vähänuninen :)
olkaa onnellisia jos jo puolen vuoden tai alle vuoden ikäisenä saatte lapset nukkumaan koko yön. En ole katkera, mutten voi ymmärtää, kuinka jotkut vauvat nukkuvat toosi pienestä asti hyvin ja paljon. Yksilöllistähän se unentarve kyllä on..
potalle istutettiin aluksi silloin tällöin, pari kertaa päivässä. Sitten kun pottaan tuli joka istutuksen jälkeen jotakin, rupesin säännöllistämään potatusta. Heti, siis heti yöunilta herätessä potalle, sinne tuli iso pissa, eikä vaippa ollut ollenkaan märkä, vaikka veteli ahkerasti tissiä öisin. Aina herätessä, ruoan jälkeen, leikkien lomassa, ennen unia ja välillä muuten vaan pottailtiin, ei pakotettu muttei tajunnut protestoidakaan. Alle vuoden vanhana yövaippa oli aina kuiva, päivisinkin melkein aina, jos ei oltu jossain reissussa pidempään (kaupunkeilu) jolloin ei jaksanut viedä vessaan. Opetin tuolloin jo muuten pissaamaan myös pönttöön. Oppi alle vuoden vanhana sanomaan potta, pissa ja kakka, jolloin tiesi että hätä on. Ja vaikkei välttämättä ollut hätääkään, teki silti sinne jotain.
1v4kk ikäisenä otin vaipan pois, olisin ottanut ehkä aiemminkin, mutta odottelin kevättä, jolloin ei olisi ollut pepulla ehkä niin kylmä ilman vaippaa. Vahinkoja on sattunut alle kymmenen, suuri osa niistäkin tahallaan (lue: kiusaanpas äitiä ja menen tänne pöydän alle pissaamaan). Taistelua ei juurikaan ole ollut, ihmeen hyvä pidätyskyky on, olen 18 tunnin pidättämisen jälkeen joutunut pakottamaan pissalle, ettei tule housuun. Nyt reilu 2-vuotiaana ei aina ole ymmärrystä, että pitää ensin käydä pissalla ennen kuin lähdetään paikkaan A, jossa ei ole niin mukavaa mahdollisuutta käydä pissalla.
Meillä siis näin helppoa, toivottavasti tämän toisenkin kanssa sitten joskus. Ja tämä tapaus on tyttö.
7.00 herätys ja aamupala pian sen jälkeen, jotta maistui muukin kuin tissi
9.30 ulos unille vaunuihin (äiti lenkille)
11.00 heräsi viimeistään silloin ja ilmasta ja vaatetuksesta riippuen hetki keinuttiin, römyttiin tai hengailtiin muuten vaan ulkona
11.30-12.00 lounas, hengailua sisällä, kavereilla, tai jos oli ihana kesäkeli niin ulkoilua
14.30 välipala
15.00 toisille unille ulos
17.00 toinen lämmin ruoka, kyläilyä, himahommia tms.
19.30 kylpy, iltapala, seurustelua
21.00 unessa
tuolloin oli juuri ihana kesä ja teimme monesti niin, että ulkoiltiin aamupäivällä ilman unia, sitten aikainen lounas klo 11, biitsille ja lapsi 12.30 unille ja äiti ottaa aurinkoa..
ja meillä on yksiin päiväuniin siirrytty 10kk iässä, silloin unet alettiin nukkua sisällä, poikkeuksia tietenkin oli.
mutta, mielestäni lapsesi tarvitsee vielä kahdet päiväunet, voi olla vaikka puoli tuntiakin vaan kerrallaan, sitten kun alkaa jaksamaan voi siirtyä yksiin. noiden unien ympärille on helppo rakentaa omalta tuntuva päivärytmi syömisineen ja muine toimineen.
Nisse on aivan liian jäykkä ja nuori, ei osaa käyttää ääntään, eikä ole löytänyt itseään. Ehkä muutaman vuoden päästä. Persoonaton.
Anttikaan ei ole löytänyt omaa tyyliään, on olevinaan tosi heavy, sitten taas rock ja jopa iskelmä -tyyppinen. Kouluttamaton ääni, sopii kuitenkin rockballadeihin. Enemmän elämänkokemusta kuin Nissellä.
Juha on itsevarma, hyvä-ääninen, joskaan ei kovin säväyttävä, ei tee vaikutusta. Toiseksi potentiaalisin vaihtoehto näistä.
Panu on siis paras. Itsevarma, pop/rock-tyylin omaava mielettömän pehmeä-ääninen laulaja, vibra kohdallaan. Itsevarma ja vaatimaton, ei kuitenkaan ylimielinen. Ainoa miinus on värittömyys - osaako räväyttää?
t. eräs musiikin puoliammattilainen