Kotileikin koira

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, totta. Tuntuu että yhtäkkiä kadut on täynnä kauniita iloisia ihmisiä ja pitäisi suorittaa jotain "parasta aikaa". Pakotan itseni esim. rannalle koska tykkään uida mutta täpötäydet bile/lapsiperherannat tuntuu ikäviltä. Olen miettinyt että olisipa joku hiljainen paikka missä uida yksin mutta tuntuuhan sekin oudolta/vaaralliselta riisua ja mennä veteen random paikassa.

Mä en ole yksinäinen, mutta käyn rannalla usein nimenomaan yksin, koska haluan lukea, kirjoittaa, piirtää ja tunnelmoida rauhassa.

Rannalla kaverista on oikeastaan vain se hyöty, että se voi vahtia tavaroita sillä aikaa kun uin.

Ymmärrän, että tuollaiset paikat voi korostaa yksinäiselle itselleen sitä yksinäisyyden kokemusta, mutta on ihan ”normaalia” ja ok käydä yksin missä huvittaa.

Minä teen paljon asioita yksin ja siinä on se hyvä puoli, että saa toteuttaa asiat miten haluaa ja olla rauhassa jos haluaa, mutta on ihmisten ilmoilla voi kuitenkin halutessaan jutella ja saada seuraa muista ihmisistä.

Esim. yksin matkustaessa on harvemmin oikeasti yksin, koska tulee oltua niin paljon muiden reissaajien kanssa.

On ihan eri asia olla vapaaehtoisesti kuin vastentahtoisesti yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä sinulla on tämän palstan paras nimimerkki, on jäänyt mieleeni ja mielelläni luen kommenttejasi. Olet hyvä tyyppi!

Mä oon myös yksin, sellainen yksinäinen susi ja vähän outo tyyppi. Yritän pitää huolta itsestäni, käyn kävelyllä, tanssin yksin kotona, askartelen ja mitä milloinkin. Välillä kaipaisin seuraa, ettei tarvitsisi seinille jutella. Kesällä yksinäisyys iskee helpommin, koska tulee vietettyä enemmän aikaa ulkona ihmisten ilmoilla ja näkee kun kaikki muut nauttivat toistensa seurasta ja itse on täysin näkymätön muille.

Hassua, että ajattelet näin :D Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nythän on parasta aikaa saada seuraa. Helsingissä ainakin kaikki ovat ulkona hyväntuulisina ja hymyssäsuin, ja monet vaihtavat mielellään pari sanaa rannoilla ja puistoissa.

Itse menin yksin Sompasaunalle ja juttua syntyi hei parin mukavan naisen kanssa, ja saunomisen jälkeen kävimme ostamassa purtavaa ja menimme puistoon syömään. Seuraan liittyi kaksi muuta tyyppiä myös, heidän tuttujaan. Oli tosi hyvä päivä ja ihana kohtaaminen, vaikka en tiedä, tapaammeko koskaan uudestaan. Tosi kivoja ihmisiä.

Tuntemattomien kanssa juttuun alkaessa tulee tietenkin olla herkkyyttä sille, kenen seuraan sopii jäädä pidemmäksi aikaa. Jos avaukseen vastataan kohteliaasti mutta lyhyesti, on parempi väistää taka-alalle, loukkaantumatta. Koko ajan pitää olla valmiina antamaan toiselle tilaa. Kesällä kuitenkin kaupungista löytyy seuraa tosi helposti.

No tämä juuri. Mä olen useamman kerran lähtenyt vaan kävelemään Helsingin kesäiseen iltaan, ja päätynyt johonkin bileisiin, saanut uuden kaverin, löytänyt kadulta sattumalta miehen jne.

Mitä tahansa voi tapahtua nimenomaan yksin, koska on helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä mitä tykkää.

Se on varmaan helppoa, jos on normaali sosiaalinen ihminen, mutta meille oudommille/sosiaalisesti köpelöille/ujoille ei tapahdu tällaista. Jos menen jonkun tuntemattoman luokse, saan vaan outoja katseita ja annetaan ymmärtää, että en ole tervetullut seuraan. Tuntemattomat eivät myöskään tule minulle juttelemaan.

Niinpä. Kun diagnoosina on asperger, niin ei löydy tuota aiemmassa kommentissa mainittua herkkyyttä ihmiskontaktien tulkitsemiseen. Mua surettaa kaikki hyvää tarkoittavat ohjeet siitä, kuinka olemalla oma itsesi ja hakeutumalla muiden joukkoon löydät kyllä äkkiä seuraa vaikka keskeltä katua.

Vierailija kirjoitti:

Kotoa sinua ei tule kukaan hakemaan niin että jos haluat löytää elämänkumppanin niin on kotoa lähdettävä jonnekkin ihmisten pariin. Osa löytää sosiaalisesta mediasta nykyään mutta kannattaa mennä erilaisiin harrastuksiin ja olla aktiivinen niin voi löytää jonkun jonka kanssa kemiat kohtaavat.

Ongelma on se, että mun ihmissuhteet eivät koskaan ole kovinkaan kestäviä. Saan niitä kyllä muodostettua, mutta kaikki kaatuu lopulta siihen, että olen diagnoosieni kanssa usein aika raskas. Olis ihanaa, jos muakin pyydettäisiin joskus mukaan, mutta tätä ei käytännössä tapahdu ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kesä taas on yksinäisenä helpomi kuin talvi. Nyt voin lähteä vaikka terassille tai puiston penkille istumaan tai käppäillä vaan pitkin kaupunkia koiran kanssa. Talvella on kylmää ja pimeää, silloin käperryn kotiini yksin telkkarin eteen.

Ai yksin terassille katselemaan muitten hauskanpitoa? Siinä tulisi kyllä ihan järkyttävän ulkopuolinen ja surullinen olo. Luonnossa liikun kyllä kesällä ihan mielellään yksin.

Tää on ihan kamalaa. Istua yksin terassilla ja ihmiset lähestyy ainoastaan kysyäkseen, että saako tän tuolin ottaa. "Mies jonka ympäriltä tuolit viedään"