Kismett

En ole koskaan hirveästi välittänyt, mutta toisaalta haluaisin oppia tykkäämään ja nauttimaan siitä. Tiedän, että kun se tehdään rakkaudella ja siitä osaa nauttia täysiin rentoutunein mielin, se on todella ihana kokemus.

kankut puutuu - punkut kaatuu

Kai Hyttinen - hyi kattinen

posti kulkee - Kusti polkee

Joskus lapsena mummon juhlissa oli jälkiruokana. Täälläpäin siitä käytetään myös nimitystä "lämmitys". Muistan, että en henkilökkohtaisesti tykännyt. Mietin tässä kerran, että onko se joku Satakunnan/lounais-Suomen juttu vai onko sitä tehty kaikkialla maassa. En siis osaa tehdä, eikä oikein houkuttele.

Kismett

Nämä ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita, joissa ei kenenkään mielipiteellä pitäisi olla merkitystä.

Prostituoidun luona käyminen on varmaan yleisempää kuin kuvitellaan. Ymmärrän toisaalta, että kun tulee tiettyyn ikään eikä ole koskaan päässyt kokemaan tällaisia luonnollisia asioita, sitä voi tehdä mieli turvautua maksulliseen seuraan. Tunsin erään miehen, joka oli varmaan jotain 35v, ja joka oli harrastanut seksiä ainoastaan kaksi kertaa elämässään, molemmilla kerroilla prostituoidun kanssa. En paheksu häntä tämän vuoksi.

Itse en ole mitään harrastanut varmaan kolmeen vuoteen. Minäkin olen sitä mieltä, että se kuuluu parisuhteeseen. Ja sellaisen löytämisestä en edes e^nää juuri uskalla haaveilla, taitaa olla ohi minun kohdaltani. Ja onhan minulla ollut kolme miesystävää, valitettavasti monilla vammaisilla henilöillä tilanne on vielä surullisempi.

Kismett

Minä olen kyllä sitä mieltä, että me vammaiset henkilöt olemme oikeita henkilöitä puhumaan omista asioistamme, ja jos joku uskaltaa rohkeasti kysellä kohtaamistamme vaikeuksista, niin olisi typerää olla vastaamatta. Ei ole meidän vikamme, että olemme vammaisia. Mutta ei ole myöskään terveiden tai siis vammattomien ihmisten vika, etteivät he oikein tiedä, mitä meille esimerkiksi uskaltaa sanoa jne. On inhimillistä, että kaikki tuntematon pelottaa vähän. Minusta ainakin on ihan kiva, jos voin antaa jollekin vammattomalle jotain uutta tietoa, siis tietysti siinä tapauksessa, että kysymykset esitetään asiallisesti.

Koska kaikki vammaiset ovat erilaisia aivan niin kuin kaikki vammattomat, ei mitään kovin hyviä ohjeita voi tietenkään antaa, niin kuin aikaisemminkin on mainittu. Koko ketjun luettuani tulee kuitenkin mieleeni seuraavat kaksi asiaa:

Yritä aina puhua vammaiselle henkilölle itselleen, jos asia koskee häntä itseään. Jos hänen ymmärryksessään ei ole mitään vikaa, tuntuu tosi ikävältä, kun toinen puhuu avustajalle tai muulle saattajalle. Tämä on paikallaan vasta siinä vaiheessa, jos huomaat, ettei kommunikointi suoraan vammaisen henkilön kanssa millään lailla onnistu.

Toinen juttu on se, että kun kyselet vammaiselta hänen arjestaan, ongelmistaan jne, älä tee sitä tavalla, joka osoittaa sääliä. Yleisesti ottaen vammaisia häiritsee suuresti säälivä suhtautuminen. Sääli ei paranna meitä ja saattaa tuntua alentavalta.

Sitten vielä noista lasten kysymyksistä. Minusta heille pitää aina vastata. Riippuu tietysti lapsen iästä, mutta ei lapselle saa antaa sellaista käsitystä, että kaikenlaisesta erilaisuudesta pitäisi vaieta. Lapsi uskaltaa kysellä avoimesti, aikuinen usein ei. Ja jos lapsi ei saa vastauksia, hän kehittää omassa päässään omat, väärät vastauksensa, jotka ovat ennakkoluulojen perusta.

Jos kuulen jonkun lapsen esittävän vanhemmalleen itseäni koskevan kysymyksen, pyrin itse pysähtymään ja vastaamaan lapselle. Vanhemmat ovat usein niin kiusaantuneita tilanteesta, etteivät osaa sanoa mitään lapselleeen, joten olen katsonut parhaaksi toimia näin.

Kismett