KirkkoSisko

tulehtuneen tilanteenne korjaamista ihan heti. Lykkäämällä ongelmat eivät poistu, vaan katkeruus ja paha mieli vain kasvavat.



Vaihtoehtoja on monia. On yksityisiä parisuhdeterapeutteja. Kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksia on monilla paikkakunnilla.

Googlettamalla löytänet oman paikkakuntasi tarjonnan tältä osin



Tai sitten voisi teitä auttaa Kataja ry:n erilaiset kohdennetut leirit ja kurssit. Muun muassa "Solmuja suhteesssa"



http://katajary.fi/pariskunnille/solmuja-parisuhteessa



Heillä on paljon muutakin tarjontaa.





Panostakaa parisuhteeseenne. Tuollaisen piinaavan tilanteen jatkuminen vain vie voimavaroja itse elämältä.





terveisin diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat.

Ihana lukea, että olet saanut hyvää tukea läheisiltäsi.

Kuten on myös totta, että aikakin tekee omaa tehtäväänsä.



Olet kokenut yhden raskaimmista asioista, mitä ihmisen eteen voi tulla.



Tekisi mieli kysyä, järjestittekö hautajaiset? Jos, niin toivon, että pappi muistutti mahdollisuudesta osallistua joko lapsensa menettäneiden sururyhmiin, joita ainakin pääkaupunkiseudulla on, tai muuten vaan keskustelumahdollisuuden tarjoamisesta.



Toivotan teille voimia ja rauhaa asian kanssa.



KirkkoSisko, diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat

Minulle on vuosien vieriessä tullut tärkeämmäksi kuin ennen, yksinolo ja hiljaisuus. Jos joskus saan mahdollisuuden olla yksin kotona, melkein vain lojun sohvalla, sytytän kynttilän ja olen, nautin siitä, että mitään ei tarvitse.



Mutta jos en ole kovin väsynyt, minua rentouttaa varsinkin kesäisin lampsia kävellä hiljakseen perheen kanssa kauppaan ja syödä vaikka jäätelöt kotimatkalla.



Itse en erityisemmin kaipaa viikonloppuisin mitään menoja tai aktiviteetteja, työn ja perhe-elämän yhdistämisessä riittää haastetta ihan sinänsä. Mutta aika ajoin on kiva kutsua vieraita tai mennä itse kylään.

Kuulostaa rankalta, jos joutuu aina vatvomaan jälkikäteen sanomisiaan.



Mulle nousee mieleen muutama kysymys, saat vastata jos haluat tai sitten miettiä niitä vain itsessäsi



* onko tämä piirre alkanut yhtäkkiä vai onko se ollut aina? Onko nyt jotain erityistä ollut, kun otit tämän puheeksi? Oletko saanut joltakulta puolestasi "noottia" sanomisistasi, ja siksi alkanut varoa jälkikäteen?





* Hyväksytkö itsessäsi (kuten meissä jokaisessa on) puutteet ja mokat? Vai vaaditko itseltäsi täydellisyyttä? Jotkut mokailevat siinä, että sanovat liikaa - hyvin useat taas siinä, etteivät saa suutaan auki silloin kuin se olisi välttämätöntäkin tai ainakin hyväksi. Ja monella muulla tavallakin olemme kaikki keskeneräisiä.





* Jos pelkäät todella loukanneesi jotakuta, voitko mennä ihan suoraan pyytämään anteeksi tai selvittelemään asiaa asianomaisen kanssa? Voitko myös sen jälkeen antaa itsellesi anteeksi?





*onko sinulla riittävästi ihmissuhteita, joissa voit vapaasti olla oma itsesi varomatta ja tuntevasi itsesi hyväksytyksi sellaisenaan?





terveisin Kirkkosisko

tämän ihmisen kanssa ei ole vielä mahdollinen. Hän on tehnyt aika pahasti, enkä haluaisi antaa sellaista kuvaa, että se on taas kerran ok. Olen tehnyt niin jo vuosia, antanut anteeksi. Nyt en oikeastaan ole edes vihainen, surullinen vain ja pettynyt. ap

jaksaisitko hiipiä kauppaan ostamaan kahvia ja kutsua tämän riitakumppanisi sovintokahveille?

Veikkaan, että aktiivisesta asenteesta, että edes yrittää itse vaikuttaa tilanteenseensa, on jotain apua. Mitäs itse arvelet?

ehdottaapi KirkkoSisko

että anteeksianto ei tarkoita sitä, että sallii toisen jatkuvasti ja toistuvasti käyttäytyä väärin. Vaikka en tiedä tilanteestasi muuta kuin, mitä kirjoitit, jotenkin olen ymmärtävinäni että sinusta tuntuu että olet jonkunlaisen kaltoinkohtelun toistuva kohde.

Muista, että velvollisuutesi itseäsi (ja jopa tätä läheistäsi kohtaan) on puolustaa kunnioittavaa ja fiksua käytöstä ja omia rajojasi.

Toivotan viisautta ja voimia selvittää asia sitten, kun olet sen mielessäsi "märehtinyt" siihen kuntoon, että jaksat asian käydä läpi.

Kerroit että olet surullinen. Ole vain. Silloin kun surettaa, surraan ja kun ilottaa, niin iloitaan.