KirkkoSisko

ahdistusta on niin monenlaista, että yksi valmiste sopii yhdelle, toinen toiselle.

Lääkityksen tarkoitus on saada toimintakyky ja elämänhallinta suht normaaliksi'

Lääkitys on hyvä ja varmaan pelastaa jopa ihmishenkiä ja kohentaa elämänlaatua.



Mutta se ei tietenkään poista ahdistukseen johtamia syitä. Jos elämäntilanteesi on rankka, hakeudu keskusteluavun piiriin löytääksesi voimavaroja ja mahdollisia ratkaisuja, jotta voisit elää parempaa elämää. Esimerkiksi työterveyspsykologille. Myös seurakunnan diakoniatyöttekijät keskustelevat ihmisten kanssa erilaisissa elämäntilanteissa, tukea antaen.

Lähes aina löytyy jotain, jota voi muuttaa!! Vaikka elämässämme on paljon sellaista, jota emme voi valita (kuten vaikka vakava sairaus tai läheisen kuolema) niin silti aina löytyy joitain voimavaroja ja vaihtoehtoja.





terveisin diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Kuulostaa, että mieleesi on kerääntynyt selvittämättömien asioiden möhnää joka estää elämästä sinua tässä hetkessä. Jos olet huolten kuorruttama, et voikaan nähdä sitä hyvää mikä sinulla kuitenkin on.



Jos itket päivittäin, minusta kuulostaa, että voisit olla tuen tarpeessa. Jos lääkäri katsoo sinulla olevan masennusta, lääkitys auttaa alkuun. Itse en kuitenkaan usko että pelkkä pilleri poistaa pahan olon syyn. Lääkkeen lisäksi on hyvä uskaltautua turvallisen ihmisen läsnäollessa tutkailemaan elämäänsä, sen kipeitäkin kohtia.

Jokin kirjoituksessasi saa minut kysymään, onko sinun historiassasi jokin käsittelemätön suru? oletko esimerkiksi menettänyt lapsuusiässä jonkun sinulle hyvin tärkeän ihmisen ja sinua on vain kannustettu olemaan reipas? Jotain tämän tapaista huokuu viestissäsi, tai sitten olen väärässä.



Mikäli sinulla ei ole henkilökohtaisessa elämässäsi ihmistä jonka kanssa voit tutkailla elämääsi, voit toki myös hakeutua esim. terveyskeskuksen kautta psykologille tai työterveyspsykologille taikka sitten seurakuntasi diakoniatyöntekijän kanssa juttusille. Meidäkin tehtävämme on kuunnella elämäntarinaa, ja keskustella siitä voimavaroja etsien.



Olisiko seuraavista kysymyksistä jotain apua:



Kuka sinua syyttää, jos oletkin tehnyt vääriä ratkaisuja? Onko syyttäjällä jonkun elämäsi ihmisen "kasvot"? Jos, niin mikä tämän ihmisuhteen tarina mahtaakaan olla?



Olet huolissasi. Mikä on riistänyt luottamuksesi elämän kantavaan voimaan? Mikä auttaa sinua luottamaan? Millaisissa tilanteissa huoli ei valtaa sinua?



Jos olet tehnytkin väärin, mikä siinä on niin kamalaa? Me kaikki ihmiset töppäilemme? Anteeksianto?



Suuttuminen on sinänsä ihan normaalia. Miksi et saisi olla kiukkuinen? Mikä sinua oikeastaan vihastuttaa? Meneekö suuttumuksesi oikeaan kohteeseen, siihen johon se kuuluu? Vai joutuuko joku olemaan sijaiskärsijänä koska esimerkiksi et uskalla ilmaista vihaasi oikealle kohteelle?

Puolustaako sinua kukaan muu kuin sinä itse, jos sinua kohdellaan väärin?





Näiden ja monien muidenkin kysymysten läpikäymisestä saattaa olla hyötyä-

Ja muista: aina kun lähtee tutkailemaan elämäänsä, yleensä sen aluksi henkinen kipu yltyy. Kun koskettaa sitä, mitä on torjunut kauan. Mutta lopulta siitä silti on hyötyä. Vapautuu kenties menneisyyden kahleista ja saa oman elinvoimansa takaisin.





terveisin diakoni Meiju'

Tikkurilan seurakunta

että nykyään kun ihmisellä on niin paljon valinnanmahdollisuuksia, niistä valinnoista on tullut itseisarvo. Että esimerkiksi normitetaan että lapsiperheen pitää asua omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, hankkia citymaasturi ja koira ja tietynlainen sisustus jne...joka vaatii korkeaa palkkaa. Eli ne jotka vaikkapa valitsee asumisen halvassa kerrostalossa ja puolipäivätyön, valitsevat väärin, ja paine huonommuudesta ajaa heidätkin oravanpyörään tai aiheuttaa ainakin jatkuvaa huonommuudentunnetta, stressiä ja häpeää TURHAAN. Kun taas tietenkin häpeä on erittäin terve tunne, jos rikkoo yhteisön sääntöjä. Mutta valtavirrasta poikkeamisesta jos kaikki on omalta kannalta okei, ei pitäisi tuntea huonommuutta. Tämmöistä minä ajattelen.

olin huomaamattani loggautunut ulos

Ihan ensin otan osaa, että olet joutunut menettämään ystäväsi noin rankalla tavalla.

Läheisen itsemurha kriisiyttää myös surevat omaiset. Juuri nuo kysymykset, mitä kerroit päässäsi risteilevän, täytyykin antaa tulla esiin. Niitä ei loputtomiin voi paeta.



Suosittelen minäkin sinua ottamaan yhteys vainajan perheeseen. Mene vain kuuntelemaan, ei tarvitse osata sanoa mitään "viisasta". Pelkkä läsnäolo riittää. Älä odota, että he jaksavat kutsua tai pitää yhteyttä vaan ole aktiivinen.



Anna omalle suruprosessillesi myös aikaa.

On olemassa myös sururyhmiä itsemurhan tehneiden läheisille. Tai sitten voit halutessasi varata keskusteluajan oman seurakuntasi diakoniatyöntekijältä. Kahdenkeskisestä purkamisväylästä on usein apua, jos omat läheiset eivät osaa suruasi käsitellä.



Voimia ja muistetaan pitää huolta itsestämme ja läheisistämme ennen kuin on liian myöhäistä-





lämpimin terveisin

diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Kun kirjoitit että "pitääkö vain kylmästi tehdä niin kuin itsestä tuntuu" niin minun mielestä siinä ei tässä tapauksessa ole mitään kylmää. Sen sijaan jos menet esimiehesi odotusten mukaisesti, teet itsellesi kylmästi.



Minusta se on hyvä sananlasku,että kun yhteen suuntaan kumartaaa niin toiseen suuntaan pyllistää :)

Tekipä elämässä mitä tahansa,niin aina on vaara siitä sen pyllistyssuunnan ihmiset ottavat itseensä.

Mielestäni tasapainoisen aikuisuuden eräs mittari on, kykeneekö ITSEÄ koskevissa asioissa tekemään niin kuin itse tahtoo VAIKKA siitä toiset pahastuisivatkin. On eri asia loukata toista, kuin se , että toinen loukkaantuu omasta valinnastasi.



Toivon, että saat asian ratkaistuksi niin, että olet sovussa itsesi kanssa!





diakoni Meiju

Tikkurlan seurakunta