KirkkoSisko

siihen on tosi vaikea puuttua...en minäkään koskaan ole kertonut kenellekään että meillä kotona kidutettiin meitä siskoksia, tai että veljeni hakkasi vaimoaan yli 10 vuoden ajan ennen kuin kuoli...miten sellaiseen puuttuu ilman että tuntee olevansa petturi???

tavallaan se sama pätee sekä alkoholismissa että perheväkivallassa, että ne molemmat sairastuttavat koko perheen ja läheisyhteisön. Tulee salailua, valheita joihin ei usko itsekään, muut teeskentelevät uskovansa. Tai sitten pelkää olevansa seuraava pahoinpidelty jos aukaisee suunsa. Tämä on hyvin vaikea aihe. Silti ajattelen, että edes asiasta puhuminen uhrin kanssa on parempi kuin sulkea silmänsä. Joskus uhrin motivointi hakea apua voi olla todella pitkä prosessi, juuri artikkelissa mainituista syistä

sulle joka kyselit enkö lepää.

Tämä kirkon työ on vähän tämmöinen erilainen työajaltaan: meillä kun ei ole määritelty työaikaa vaan ainoastaan vapaa-aika.

Joskus on viikonloppuisinkin töitä.

Pidän kyllä huolen, että lepopäiviäkin koituu sopiva määrä.

En tiedä, keitä tai mitä tarkoitat sanalla uskovat, mutta kirkon työntekijänä haluan vastata: pelko ei saa eikä voi olla uskon motiivi ainakaan luterilaisessa kirkossa.

Järki ei myöskään ole mitenkään uskon vastakohta. Uskon Luojan luoneen meille järjen, tunteet, ruumiin, älyn, viisauden, sielun jne mutta myös kaipauksen pyhään. Elämä ei kuitenkaan ole vain ja ainoastaan järjen asia. Siihen kuuluvat mm. edellämainitut elementit.



Pidän lopetuksestasi: rakkautta vaan kaikille. Sitä tahdon itsekin luterilaisen kirkon työntekijänä toteuttaa ja toivotta.



Myös vapaus on mielestäni hyvin kristillinen termi. Jumala antaa meille vapauden elää, emme ole minkään uhrausten kahlehtimia, kuten monissa esimerkiksi idän uskonnoissa, joissa Jumalan vihaa pitää lepyttää uhrein.

Kristitty näkee elämän Jumalan lahjana, josta riittää kaikille.



Tämmöisiä aatoksia herätti avauksesi



diakoni Meijussa

Hormonit valmistavat äitiä raskauden aikana tottumaan lapseen ja vastaanottamaan hänet. Usein se ilmenee tuontyyppisenä pesänrakennusviettinä. On hyväkin, että todellakin varustaudut uuteen perheenjäseneen.

Jokin kirjoituksessasi sai minut kuitenkin pohtimaan, onko kyseessä muutakin. Vaaditko muutenkin itseltäsi liikaa? Oletko suorituspaineinen ja edellytät itsesi olevan täydellinen äiti ja ihminen? perfektionismi voi olla voimakkaasti elämänlaatua heikentävä tekijä, päästessään hallitsemaan kaikkea. Toki maailmassa tarvitaan perfektionistejakin ja siitä voi olla paljon hyötyä, ei kaikki voi olla boheemia huithapeliutta.

Jos perfektionismi on kuitenkin elämässäsi raskas taakka, josta haluaisit päästä eroon, suosittelen jonkinlaista itsetutkistelua. Miksi et salli virheitä, epätäydellisyyttä? Kenen "ääni" sinulta sitä vaatii? Onko se jotain sellaista suorituspainetta, että et kelpaa sellaisenaan vaan vain virheettömänä ja täydellisenä? Jos, niin et varmaan halua antaa lapsellesikaan sellaista kuvaa maailmasta. Nyt sinulla on aika tutustua itseesi myös äitinä, ennenkuin vauva todella syntyy. Millainen äidin rooli sinun mielikuvissasi on? Millasen mallin olet saanut omalta äidiltäsi? Mikä vahvistaa äitiyttäsi?



Mutta jos esittämäni kysymykset menevät vikaan, ole onnellinen ja rakenna pesääsi :) Mikäli niissä on totuuden siementä, iloitse siitä, että voit alkaa työstää ja vapautua kenties vaatimusten paineesta. Uskalla mokata, nauti keskeneräisyydestä ja hyväksyä elämän epätäydellisyys- miltä kuulostaa?





tämmöisin terveisin Meiju, diakoni.

mielestäni tätä elämää vaivaa liika diagnostisuus TAVALLISTEN ihmisten puheissa toinen toisilleen. Miksi näemme normaaliuden niin kapeasti? Eikö meissä jokaisessa läikehdi myös jotain "hulluutta" joka on luovuuden, mielikuvituksen ja leikin lähde.



En ota tietenkään kantaa poikasi terveydentilaan. Vie hänet neuvolaan tutkimuksiin, JOS koet, että kyseiset säännöt alkavat kahlita hänen elämäänsä tai jos hän ahdistuu elleivät säännöt toteudu. Totta kai mahdollista pahaa oloa pitää hoitaa ja auttaa mahdollisimman varhain. Mutta jos lapsi muuten on on onnellinen, kykenee jatkamaan elämäänsä surematta vaikka palikat jäivätkin väärin, on monipuolinen toiminnoissaan (esim. ei pelkästään soita rumpuja aamusta iltaan vaan tekee muutakin), en olisi huolissani.

Ja vaikka lapsellasi olisikin jokin neurologinen häiriö, siltikin sinun tehtäväsi olisi hyväksyä hänet sellaisenaan