KirkkoSisko

Hei-

tilanteesi herätti mielessäni ainakin seuraavanlaisia ajatuksia

- perustemperamentilleen, kuten esim tarkkuus ei kukaan voi mitään. Joitakuita vain häiritsee eri asiat kuin toisia. On hyväksyttävä, että kumpikin on sellainen kuin on, pyrkimättä muuttamaan hänen persoonallisuuttaan. Sen sijaan toimintatapoja voi ja tuleekin muuttaa. Tehkää yhdessä vaikka sitten exceliin suunnitelma, miten kumpikin toimii konkreettisessa arjessa, jotta aiheuttaisi mahdollisimman vähän harmia toiselle osapuolelle, mutta silti kohtuuden rajoissa. Sopikaa esimerkiksi että kullekin viikonpäivälle kummankin tulee tehdä yksi toimintamalli (vaikkapa että sinun tulee maanantaisin järjestellä kengät ja vaikkapa miehen ostaa iltapala tai mitä nyt keksittekin). Pelkkä 'yritetään paremmin' ei toimi. Toimintamenetelmien tulee olla erittäin konkreettiset.

-  Seksi ei saa olla vallanpidon väline. Seksin kuuluu olla välittämistä, hellyyttä, kohtaamista ja yhteyttä varten - ei kiristämistä ja palkitsemista.

Suosittelen että menisitte esim parisuhdekurssille jossa voitte turvallisesti ja tavallaan ohjatusti myös käsitellä tätä seksuaalisuutta ja muitakin parisuhteen asioita. Niitä järjestää esimerkiksi Kataja, tässä yksi esimerkki kurssista, muitakin on http://www.katajary.fi/pariskunnille/kurssit/vuorovaikutustaidot-parisuhteessa/   

Hei. Olet saanut paljon kommentteja tilanteeseesi liittyen.

Suosittelen perheneuvontaan tai pariterapiaan hakeutumista.

Omalla asuinalueellasi toimivan perheasiain neuvottelukeskuksen löydät tästä
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI

Pettäminen tai luottamuksen menettäminen on aina ihmiselle iso haava ja sen työstäminen vaatii aikaa ja taitoakin. Pettämisestäkin voi selvitä, mutta siitä ei selviä vain painamalla asia villaisella vaan prosessi voi olla vaativakin, koska se koskettaa ihmistä syvältä.

Toivon hyvää toipumista!

Hei

ensinnäkään kenenkään ei kannata diagnosoida itseään esim. netistä löytyvien kuvausten perusteella. Kyseinen rajatiladiagnoosi ei ole helppo tehdä ja se vaatii ammattitaitoista psykiatrin lausuntoa.
Olipa tyttärelläsi mikä diagnoosi tahansa, kyse ei ole viime kädessä siitä, vaan siitä, millaiset hoitomuodot löydetään jotta elämä olisi mielekästä ja elämänlaatu olisi hyvää. Ihan kaikenlaisten sairauksien kanssa voi oppia elämään. Joihinkin joutuu etsimään lääkitystä kauemmin, joissain auttaa parhaiten terapia, toisissa taas esim. vertaistuki.

Suosittelen siis sinua hakemaan tyttärellesi viipymättä aika psykiatrille hoidon tarpeen arvioimiseksi ja aloittamiseksi.

Tästä portaalista voit löytää mahdollisesti oman asuinalueesi hoitoketjua
https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx

Toivottavasti löydätte hyvää apua ja hoitoa. Myös omaisille on omia tukipalveluja.

Hei, kannustan ja rohkaisen sinua ottamaan asian puheeksi miehesi kanssa. Ehkä rakentavin tapa aloittaa keskustelu ei ole kysyä petätkö minua, sillä se helposti synnyttää puolustusta tai hyökkäystä.  Vaan jotenkin siihen suuntaan, että jutellaan suhteemme tilasta, mitä odotuksia ja toiveita meillä on toisillemme ja miten menee tällä hetkellä. Ja sen keskustelun aikana varmasti tulee tilaisuus ottaa uskollisuus puheeksi.

Huomenta numero 27.

Uskonnon ja kaiken muunkin tuputtaminen on minustakin vastenmielistä ja ikävää, enkä sitä kyllä ainakaan itse tee.

Syy, miksi olen tällä palstalla yhtenä keskustelijana on, että mielestäni kirkon pitää olla siellä missä ihmiset ovat, kuten esimerkiksi myös erilaisilla verkkofoorumeissa, tarjoten keskustelumahdollisuutta ja yhteyttä. Suomalaisista noin 3/4 kuuluu kirkkoon, joten on oletettavaa, että tällä palstallakin moni kuuluu kirkkoon ja kenties haluaa keskustella jostain siihen liittyvästä. Olen pohjakoulutukseltani diakoni, nykyään tosin toimin verkkoprojekteissa, ja sen takia olen pyrkinyt palstalla antamaan tukea ja osviittaa niille, jotka kokevat jotenkin elämän raskaaksi. Minun tehtäväni ei olekaan vertailla haalarimalleja :)  vaan olla läsnä elämän suruissa ja iloissa.

Mukavaa päivänjatkoa.