KirkkoSisko

Teidän parisuhteenne on tietenkin ihan oma asiansa, jota tässä on mahdotonta puida. Mitä mieltä olet siitä, ettei miehesi pidä ajatuksesta olla kotona yksin työvuorojesi ajan? Onko kyse jonkinlaisesta sitomisesta vai onko asia sinulle ihan ok? Koska työpaikan valinta on iso asia ja vaikuttaa elämään monella tasolla, tsemppaan vielä kerran sinua miettimään asiaa aivan omalta kannaltasi. Teetpä sitten päätöksen millä perusteilla tahansa, sinun täytyy tietää, mitä itse syvimmältäsi haluat, vaikka sitten joustaisitkin miehen mukaan. Muuten on vaara käydä niin, että myöhemmin syytät valinnastasi miestäsi, jollet työstä asiaa päässäsi läpi

Heippa ja onnittelut työpaikan saamisesta ja valinnan mahdollisuudesta!

Kun valitsemme jotain, valitsemme aina myös jotain 'pois'. Riippuu omista arvostuksistasi, mitä valinnassasi painotat. Jos arvostat kotona vietettyä aikaa, valitset lyhyemmän työmatkan. Jos raha on sinulle korkean prioriteetin arvo, valitset palkan mukaan. Tutkistele, mitkä ovat arvostuksesi ja käänteisesti: mitä voit 'poisvalita', eli mikä ei merkitse sinulle niin paljon. Muiden mielipiteitä ei kannata ajatella. Valintasi selviää sinulle vaistonvaraisesti, uskon!

Hei ap!

Sinun ei tarvitse etkä saa kuunnella alituista haukkumista! Nyt sinun täytyy tehdä jotain tilanteen muuttamiseksi. Rohkaisen teitä hakemaan viivytyksettä ammattimaista apua, koska tilanne jatkunut pitkään ja koet, että voimavarasi ovat jo hiipuneet etkä pysty puolustautumaan tai rakentava keskusteluyhteys ei synny.  Kirkon perheneuvontaan voi hakeutua omalla paikkakunnallaan tai sitten kysellä yksityisiä perheterapeutteja tai kunnan palveluita perheneuvolasta. Vaikka mies ei tulisikaan mukaan, on tärkeää että menet yksin. Mikäli teille tulee ero, siitä on helpompi selvitä, jos on työstänyt asiaa hyvin. Toisaalta on mahdollista, että terapiassa myös muitakin mahdollisuuksia avautuu kuin ero - vuorovaikutustaitojen oppiminen on tärkeää joka tapauksessa.

Salli itsellesi hyvän elämän mahdollisuus!

Hei ap

Parisuhteen katkeamisen jokainen kokee omalla tavallaan. Suurin osa ihmisistä meneekin siitä pois tolaltaan. On normaalia, että kriisin tullessa on aluksi kuin shokissa, kokemus on läpitunkeva ja kokonaisvaltainen. Kriisiä ei voi eikä pidäkään mitätöidä tai vähätellä. Sen sijaan on parasta jos voi jakaa tuntemuksiaan ihmiselle, joka ei neuvo, tuomitse tai kontrolloi vaan jaksaa kuunnella. Onko sinulla tällaista ystävää?

Kriisi kulkee omaa kulkuaan, ihmisen voimavarat elpyvät  ja pikku hiljaa alkavat ajatukset ja tunteet jäsentyä. Voit vain elää kaiken sen läpi.

Myös esimerkiksi diakoniatyötekijän kanssa voi varata luottamuksellisen keskusteluajan asian läpi käymiseen.

Hei.

Hienoa, että olet keksinyt tuon tavan laulaa, jolla rauhoitat sekä itseäsi että lastasi! Tykkään!

Sinänsä nuo ärtymyksen tunteet ovat varmaan lähes kaikille vanhemmille tuttuja. Vauva on niin kokoaikaisen tarvitseva että se uuvuttaa, ja koska vauva ei osaa ilmaista itseään kuin ääntelyllä, vanhempi voi myös turhautua siihen, ettei ymmärrä lastaan, mistä puolestaan seuraa erilaisia tunteita lamaantumisesta aggressioon.
Tunteita saa olla! Tärkeintä on, että ne eivät muutu vauvaa vahingoittavaksi toiminnaksi, siis eli että tunteistasi huolimatta pystyt toimimaan vastuullisen vanhemman tavoin ja tukemaan lastasi. Aina, kun ärryt, pidä mielessä, että lapsella on todennäköisesti vielä tukalampi olo kuin sinulla ja hän tarvitsee turvaa ja luottamusta.

Neuvolassa voit myös keskustella ideoita siitä, miten ärtymystä herättäviä tilanteita voisi konkreettisesti helpottaa. Ainakin rohkaisisin sinua menemään erilaisiin äiti-lapsi-kerhoihin, joita myös seurakunnat järjestävät eri paikkakunnilla. Niissä saat vertaistukea muilta äideiltä ja tutustut muihin.

Tsemppiterveisin KirkkoSisko