KirkkoSisko

Hei.

Vauvan syntyminen perheeseen aiheuttaa usein parisuhteellekin uudenlaisen määrittelyvaiheen ja kriisin: pariskunnan vuorovaikutus muuttuu, kun tuleekin vauva, joka heilauttaa kaiken uudelle tasolle.
Mutta kertomasi mukaan ei kuulosta siltä, että kyse olisi pelkästä vauvaperheen arkeen totuttelua, vaan enemmänkin kuulostaa, että vuorovaikutuksenne kaipaa pikaista ja perusteellista päivitystä.  Teillä on vallalla  valtapelit eikä tasa-arvoinen vuorovaikutus. Vallankäyttö tuhoaa suhteen aina, ellei sitä saada aisoihin. Seksi ei ole vallankäytön väline. Myöskään jatkuvasti muun seuran valitseminen kuin oman puolison ei kuulu parisuhteen normaaliin arkeen. Suosittelen teille pikaista ammattiapua. Jos puolisosi ei suostu terapiaan, mene yksin. Vauvan takia teidän voi olla vaikea osallistua parisuhdekursseille, mutta niistä on usein koettu olevan suurta hyötyä, koska mukana myös vertaistuen elementti.

Älkää päästäkö suhdettanne tuhoutumaan valtapelien alle vaan pelastakaa se. Se vaatii sitoutumista ja yhteistä tahtoa sekä vuorovaikutustaitojen opettelua. Muistakaa, että olette myös lapsellenne malli ihmissuhteista.

Hei.

Minäkin olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lapsen terveyteen, hygieniaan, ravintoon yms vaikuttavissa asioissa aikuinen päättää, ei lapsi.

Mutta kun kerroit lapsen muuten olevan 'kiltti', mietin, mikähän siinä suihkussa on nyt se paha juttu? Onko poikasi kertonut, miksei halua suihkuun? Liittyykö jotenkin alastomana oloon? Voiko olla, että lähestyvän murrosiän ilmiöt huolettavat poikaa? Koettaisin kuunnella lasta, mistä homma kiikastaa ja mikä tämän takana on. Silloin aikuinen voisi paremmin ilmaista, että ymmäärrän tuon asian, mutta siitä huolimatta suihkuun mennään - ja keksiä mahdollsiesti jokin ratkaisu asiaa helpottamaan.  Jos suihku on ainoa, josta lapsi rassaa, niin jotainhan siinä on silloin takana?

Hei.

Ei:n sanominen on monille yllättävän vaikeaa. Usein siihen on syynä, että pelkää jollain tavalla menettävänsä 'aseman' toisen silmissä, siis kyse miellyttämiskierteestä. Haluaa olla toisten silmissä kiva, eikä siksi pystykään puolustamaan omia rajojaan.

Tuossa kertomuksessasi erottaisin kaksi asiaa. On eri asia, että sanot, että ei, nyt en kyllä jaksa /ehdi mennä tuota asiaa hoitamaan, jos tunnet sen olevan kohtuuton pyyntö osallesi,  kuin se, että arvioit toisen ihmisen tunnetiloja (esim. oletettua selkäkipua). Sinun kuuluu huolehtia vain omista rajoistasi, ei ottaa vastuuta siitä, miten toinen ihminen käyttäytyy.

Kun tutkit itseäsi, mistä uskot, että on kyse, kun sanot Kyllä silloin kun olisi perusteltua sanoa Ei? Onko sen alla pelkoa, että sinua ei sitten hyväksytäkään?

Itsetunnon ja omien rajojen löytyminen on usein elämäntehtävä. Mutta niitä taitoja voi harjoitella. Kuvittele mielessäsi, mitä tapahtuu kun sanot ei. Pahinta ei ole, että joku tuhahtaa sinulle kismittyneenä. Pahempaa olisi, jos koko ajan annat toisten kävellä omien rajojesi yli.

Rohkeasti opettelemaan!

Aivan mahtavia juttuja. Jo teidän toimestanne maailma on hitusen parempi paikka!

Tuo on tosi hyvä asenne. Fb:ssä kulkee lause:

"Suurin vuorovaikutusongelmamme on, ettemme kuuntele ymmärtääksemme. Kuuntelemme vastataksemme."  - tämä pätee myös oikeassa olemisen tarpeeseen. Jos sen sijaan jaksaisikin kuunnella toista, että yrittää puolustella omaa kantaansa.