Kiia80

"Vanha täti" tulee kertomaan oman näkemyksensä ja kokemuksensa.... :P

Täytän tänä vuonna 35v. ja ensimmäistä lasta aloin mieheni kanssa yrittää nyt. Olemme olleet yhdessä 1,5 vuotta, josta vuoden olemme asuneet yhdessä. Jos satun raskaaksi tulemaan, olen vanha ensisynnyttäjä...MUTTA: Tähän ikään mennessä on työasiat ja talous saatu tasapainoon. Takana on sopivan pitkä työsuhde hyvään työnantajaan niin, että äitiyslomalle voi hyvillä mielin jäädä - palkallisesti. Itse on elämää nähnyt ja kokenut, mieli on tasaantunut ja kokee olevansa valmis kantamaan vastuuta pienestä ihmisestä. Tiedän mitä elämä on lapsettomana, kun "voi matkustella ja harrastella vapaasti" eikä silti tule matkusteltua eikä harrasteltua. Nyt on nähty se, että ainakaan minä en joutuisi lapsen vuoksi luopumaan mistään. Ja toisaalta, nyt vasta olen löytänyt kumppanin jonka kanssa haluaisin perheen perustaa.

Raskauden yrittämiseen päädyimme kaksiportaisesti...

Ensin keskustelimme siitä, ettei kumpikaan ihan välttämättä halua lasta - muttei vastustakaan. Tiedostimme ikämme ja sen, että päätöksiä on aika pian tehtävä. Kerroin, etten tiedä HALUANKO lasta vaiko enkö, mutta jos sellainen tulisi, se olisi iloinen yllätys...ja että olisin halukas ja valmis kokeilemaan tulenko ylipäänsä raskaaksi... Mies sanoi tuolloin, että ei ainakaan ihan vielä. Muutaman kuukauden päästä otatin kierukan pois, sillä se oli tullut aikansa päähän. En asentanut uutta, koska raskauskeskustelut olivat vaiheessa eikä päätöksiä oltu tehty. Eihän kierukkaa voi laittaa, ja kohta olla taas nyhtämässä pois. Jatkoimme keskeytetyllä yhdynnällä (riskit tiedostaen). Uuden vuoden jälkeen mieheni teki päätöksen, ja jätti keskeyttämättä. Sen suurempia sanomatta hän osoitti olevansa nyt valmis. :)

Minäkin, uutena foorumilaisena ja tähän asti melko hiljaisena olleena, avaan sanaisen arkun ja liityn yrittäjien joukkoon! Ihan mukava nähdä, että täällä on muitakin yli kolmekymppisiä. :)

Tai no, emme varsinaisesti yritä. Annamme vaan haikaralle mahdollisuuden... Ikää kun on jo (minä kohta 35 ja mies kohta 37), ja minun äitini oli aikoinaan hedelmätön ja sai minut 2 vuotta kestäneillä hedelmällisyyshoidoilla, eivät todennäköisyydet ole mitkään hulppeat. Lapsettomuuden todennäköisyys on tiedostettu ja hyväksytty. Kierukan otin pois alkusyksystä ja 1.1. jätimme keskeytetyistä yhdynnöistä keskeytykset pois.... ;)

Täällä aletaan kohta jännäillä samaa.... :/

Mulla on ollut Mirena jo 7 vuotta - uskomatonta. Kun se asennettiin, sanottiin että 5 vuotta voi huoletta olla. 5 vuoden kohdalla soitin gynelle ja tiedustelin aikaa vaihto-operaatiolle, kun sieltä sanoivat ettei ole mikään kiire, kun Mirena voi olla jopa 10 vuotta. Kummastelin, miten tuotteen ehkäisyominaisuudet voivat sillä aikaa parantua, kun se minun sisässäni on... Annoin kuitenkin ajan kulua....

Mirena lopetti kuukautiset mulla täysin noin 5 vuodeksi, minkä jälkeen tulivat pikkuhiljaa takaisin. Viimeisen noin 1,5vuotta ainakin kuukautiset on olleet niukat/niukahkot ja säännölliset. Paitsi nyt. Tällä kierroksella menkkoja ei tullut käytännössä lainkaan. Koska osasin vuotoa odottaa, käytin jo valmiiksi sidettä, johon loppujen lopuksi tuli hyvä jos silmin havaittava pieni vaaleanpunainen pilkku. Voisi sanoa, että kuukautisia ei tullut. Lisäksi joitain päiviä / viikkoja sitten, en yhtään muista milloin, on ollut kummallista alavatsakivistelyä, jonka vuoksi muistan googlailleeni alkuraskauden oireita...

Taidan tänään poiketa apteekin kautta...

Pakko tähän pohdintaan vielä lisätä:

Olen miettinyt elämääni ja tulevaisuuttani - millaista se olisi lapsen kanssa ja millaista ilman lasta.

Nuorempana, ennen nykyistä "uraani" ja vielä sen alkumetreillä mietin idealistina, että sitten joskus matkustelen, ostan sitä ja tätä ja tota, harrastelen ja nautin elämästä ilman lasta. Nyt on se "sitten joskus". Olen kohtuupalkkaisessa vakityössä. Olen kypsässä aikuisiässä. Käyn töissä, ulkoilutan koiriani, katson telkkaria. Joka päivä sitä samaa. Joskus käymme miehen kanssa ravintolassa syömässä, muutaman kerran puolessa vuodessa elokuvissa, vielä harvemmin missään juottolassa.

Matkusteluun ei ole töiden vuoksi aikaa. Rillutteluun ei ole halua. Pihinä ihmisenä mitään turhia elämän nautintojakaan ei tule harrastettua, koska rahaa pitää käyttää järkevästi ja säästää - vaikka talon tai lapsen hankintaa varten.

Tätäkö mun elämä on seuraavat 50 vuotta? Poislukien eläkkeelle jääminen, minkä jälkeen päivät olisi pelkkää telkkarin tuijottelua?

Toisiko lapsi sittenkin jotain toivottua uutta sisältöä elämään, vaikka joutuisinkin luopumaan vapaudestani? Vapaudesta, jota en kuitenkaan ole käyttänyt kuvittelemillani tavoilla.

Minä olen 34, mieheni 36, ja mietimme mahdollisesti ehkä kenties ensimmäisen lapsen yrittämistä. Minulle ensimmäisen, hänelle toisen.

Ikäasiassa olen sitä mieltä, että jotain päätöksiä lastenhankinnan suhteen on tehtävä NYT eikä viidestoista päivä, sillä eihän tässä hedelmällisiä ikuisuuksia olla. Riskit kasvavat iän myötä. Mutta erityisesti valtamerten toisella puolella menestyvät naiset hankkivat lapsia vasta nelikymppisinä. Joten enköhän minäkin vielä voi... :)

Hirvittää kyllä ajatus siitä, että olisin se kaikista vanhin äiti, kun lapseni ekaluokalla ikätoveriensa kanssa vertailisi, kuinka vanhoja kenenkin äidit ovat... :P