Kesämamma25

Up

Itse en myöskään jaksa enää näitä uutisia ja jatkuvaa omien läheisten vanhusten paniikin kuuntelua. "Olkaa varovaisia, älkää menkö suin päin mihinkään ostoskeskuksiin, missä on paljon ihmisiä." Keskustelu hätäilevän mummini kanssa:

-Minun perheen puolesta ei tarvitse hätäillä. Asiantuntijoiden mielestä tauti ei ole vakava niille, joilla ei terveyden osalta ole muutenkaan hätää

-No en tiedä!

-Asiantuntijat tietää

-Sinä olet niin sinisilmäinen!

Anna mun kaikki kestää

Se mikä minua kiinnostaa tietää on, että kuvitteleekohan H&M oikeesti muiden maksavan heidän turvallisuuskulujaan, vai onko tämä nyt taas vain tabloidien kehittämä skenaario, jonka mukaan Kanada pistää jauhot suuhun kukkoilevalle pariskunnalle.

Opponointia niin, ettei opponoitava saanut kommentoida, oli vain kuunneltava, kunnes koko muu ryhmä oli puhunut. Se oli aika mielenkiintoista ja toimivaa. Tutkimuskirjallisuuden ja sen lähteiden (!) jakamista - nämä olivat ne pääpiirteet. Olisin toivonut omassa seminaarissani, että ohjaajatkin olisivat muistaneet meidän tekevän gradua eikä väikkäriä. Oma ohjaajani oli siis ihana ja todella asiantunteva, mutta hänen antamistaan etenemisneuvoista tuli väkisin sellainen olo, että nyt mennään liian pitkälle, enkä saisi koskaan työtä valmiiksi, jos lähden tällekin polulle. Keskustelin toisen saman aihepiirin opettajan kanssa, joka oli samaa mieltä. Tsemppiä omaan seminaariisi!

Kerran teininä evässämpylää tehdessä äitini huusi olkkarista "Tuu äkkiä kattomaan, mitä telkkarista tulee!" Juoksin sämpylä kädessäni sinne. Kun palasin takaisin sämpyläntekoon, sämpylää ei ollut enää missään. Etsin olohuoneesta, keittiöstä, joka puolelta ihmetellen missä se voisi olla. Lopulta äitini sanoi, että olin syönyt sen samalla kun katsoin telkkaria.

Minun piti ruokkia lapseni, mutta yritinkin laittaa ruokalapun mieheni kaulaan.

Mehutölkin olin ajatuksissani työntänyt astiakaappiin otettuani sieltä lasin mehulle. Tölkkiä ei löytynyt mistään ja olin jo valmis uskomaan, että meillä kummittelee. Päätin laittaa lasin takaisin kaappiin ja kas, mehu olikin siellä.

Tajusin juna-asemalle päästyäni, että kännykkä unohtui kotiin. Ajattelin siinä, että soitan miehelleni, jotta hän toisi sen minulle. Eikun mitä..? Toisella kertaa uskoin vakaasti, että kännykkä jäi kotiin ja käännyin ympäri matkalla asemalle. Kännykkää ei löytynyt yhtään mistään, kunnes tajusin sen olleen koko ajan takkini taskussa.