kellohelma
Seuratut keskustelut
Kommentit
Moikka,
Täällä 26-vuotias äippä ilmoittautuu. Itsellä toisen lapsen LA 15.3.
Esikoispoika on eskarissa, joten ikäeroa tulee lapsosille 7-vuotta.
Tuo Itä-Vantaa on aika laaja käsite, kun itse asutaan Hakunilassa ja välimatkaa kertyy useita kilometrejä, mutta autot ja bussit on onneksi sitä varten keksitty =)
Mutta kiinnostusta tutustumiseen ja treffaiuun ilman muuta löytyy!
Ensin pahoittelut ja halaukset kaikille suru-uutisen saaneille!
Kirjoitin eilen pitkän viestin, mutta kuten muutkin ovat mananneet -katosti se bittiavaruuteen.
Kävin maanantaina siis aamulla ultrassa Femedassa ja siellä sykki pikkuisen sydän ja pituutta oli 11mm. Raskausviikot olivat juuri sitä mitä pitikin.
Oli oikein mukava vanhempi rouvashenkilö ja palvelu muutenkin asiallista.
Miehen kanssa on jo sovittu, etä mikäli niin pitkälle päästään, käydään myös 4D-ultrassa kyseisessä paikassa.
Neuvola oli myös maanantaina ja paljon tuli lippulappusia mukaan.
Yllätys oli myös suuri, kun ultrakutsu kolahti jo tänään postiluukusta.
Eli np ultra on jo 27.8.
Terkkari kyllä sanoi, että kutsu tulee tällä kertaa aiemmin, koska ilmaisin halukkuuteni tuohon down-seulaan, joka täällä pääkaupunkiseudulla tarjotaan kaikille halukkaille.
Toisaalta ihan kiva, että pääsee jo neljän viikon päästä uudelleen kurkistamaan pikkuista asukkia :)
Täällä ällötys senkun jatkuu. Ei okseta, mutta ällöttää 24/7.
Ja ne kaikki hajut!
Roskapussit, tiskikone, vessa, jääkaappi, rappukäytävä: tuntuu että kaikki etoo.
Mulla on muutenkin ollut aina herkkä nenä ja nyt sitten vieläkin herkempi...
Perjantaina lähdetäänkin sitten reiluksi pariksi viikoksi mökille, joten ihan kivaa.
Toivotaan, että sääkin pysyisi aurinkoisena.
Terkuin Kellohelma 7+3 LA 15.3
Nimimerkki: kellohelma
Asuinpaikka: Vantaa
Monesko lapsi tulossa: toinen
Laskettu aika 15.3
Ikä: 26
Mä varasin tänään ajan varhaisraskauden ultraan, joka on tasan kahden viikon päästä. Samana päivänä on sitten eka neuvolakin, joten kaikki jännät asiat samana päivänä...
Ekasta en varhaisultrassa käynyt, mutta nyt on vaan niin vahva tunne että on pakko mennä. Niin monet ovat sanoneet että nyt tulis kaksoset, joten täytyypi sekin käydä tarkistamassa hyvissä ajoin, että osaa henkisesti valmistautua jos aihetta on =)
Olis se kyllä oikee jymypaukku.
Mulla on maha jo nyt niin turvoksissa, että tekee pahaa katsoa farkkupinoa kaapissa ja ei puheetakaan, että niistä mitkään menisi kiinni.
Maha on jo niin pömpöllään, että näyttää kun olisi jo kuukausia enemmänkin.
Pahaa oloa ei ole ja nälkäkään ei suuremmin. Väsyttää kovin. Tänäänkin töiden jälkeen piti tunnin päikkärit ottaa. Onneksi esikoinen on jo 6, joten ei vaadi taukoamatta huomiota =)
Kellohelma 5+1
Eipä ole tultua kirjoiteltua pitkään aikaan. Joskus alkuraskaudessa muistaakseni viimeksi, mutta luettu on sitäkin ahkerammin joka päivä =)
Mulla siis la 13.3, toista odotan (tyttölupaus), synnärinä KOS, iät 27/39.
Viralliseen äitiysloman alkuun olisi siis vielä 1½ viikkoa, mutta viime torstaina työpaikkalääkärillä käydessä tuli saikkulappu kouraan loppuajaksi.
Täällä pk-seudulla kun tuppaa nuo työmatkat venähtämään mulla 1,5 h pitkiksi (vien esikoisen ensin eskariin ja sen jälkeen julkisilla töihin) ja tämän jälkeen pitäisi vielä töitä tehdä se 8h ja sama matka kotiin ja on päivällä mittaa.
Liitoskivut, selkäkivut on ja pysyy, mutta supistelut on nyt kurissa levon avulla.
Nyt vain odotellaan koska prinsessa sitten syntyy.
Täällä ei peittoja heilutella. Muuten varmaan heiluteltaisikin, mutta koska on kivat pukamat alapäässä, niin ei siinä sitten tee paljoa mieli paikkoja levitellä.
Ajattelin vielä tänään käydä apteekissa ja jos ei helpotusta löydy niin sitten yksityiselle hoidattamaan.
On tää niin kipeä vaiva, ettei tätä kellekään sois!
Kaikki tavarat alkaa olla hankittuna.
Ostettiin lastentarvikkeesta Emmaljungan city cerox 360. Niissä on ne pienet kääntyvät etupyörät, mutta myyjän mukaan ovat ok täällä, koska lunta ei pahemmin ole. Ja mun tuurilla mukula syntyy kuitenkin yliaikaisena (kuten esikkokin 42+1) niin silloin ollaan jo pitkälle keväässä =)
Kaukalo on Gracon Logico S ja tuolla se on laatikossa odottelemassa tulokasta.
Aika paljon ollaan ostettu pikku hiljaa kun on alennuksia sattunut kohdalle.
Esikoiselta kun ei ole mitään enää tallessa.
Pinnasänky on kasattu ja patja enää uupuu.
Ajattelin ostaa sellaisen patjan jossa on kovempi puoli vauvalle ja pehmeä puoli sitten sitä varten kun kasvaa ja painoa tulee lisää.
Hmm... nyt ei äkkiseltään tule muuta mieleen mistä täällä on ollut puhetta. Huomaa kyllä ettei pää ole entisellään nyt raskausaikana ;)
Kellohelma 33+3