käyttäjä-8148
Seuratut keskustelut
Kommentit
Minusta nyt ei ole yhtään paha, että oppii ottamaan vastuuta. Kyseessä on kuitenkin sunnuntaipäivä ja isä sanoi moneen asiaan mielipiteitä. Varmaan tekee hyvää antaa lasten päättää vaikka kerran viikossa, varsinkin kun toiveet näyttivät olevan noin järkeviä. Kyllä meilläkin on lasten ehdotuksia otettu aikoinaan huomioon, kun olivat pieniä ja annettu välillä päättää kokonaan ruuasta. Jos haluatte tietää mitä näistä lapsista tuli, niin on nyt kaksi opiskelevaa poikaa, jotka tekevät mitä tahansa puhtaista raaka-aineista ja monipuolista ruokaa. Tuossa oppii monta asiaa, vastuuta, ruuanlaittoa ja myös kaupassa asiointia. Liikaa ohjatuista ja kaiken valmiiksi eteenä saaneista lapsista tulee uusavuttomia. ap.
Reps. Iltasanomat 15.10.2015: Syyskuussa Suomessa syntyi 20000 lasta normaalin 5000 sijaan (en tiedä oikeasti paljonko syntyy, arvioin tämän) Syytä ei ole vielä varmennettu, mutta yhtenä syynä pidetään Vauva.fi -palstan reilun vuorokauden mittaista rekisteröitymispakkoa, jolloin useat äidit suivaantuivat ja ehkäpä siinä on menty netin sijaan puolison viereen ja seuraus on sitten tässä, kertoo lisääntymistieteen professori Aijamaija Mammanen Av-yliopistosta.
Mulle tuli kanssa tuosta mieleen, että yrittävätkö pummata rahaa. Mitähän seurauksia tuosta tulee?
Yksinkertainen selitys: joillekin on maksettu jotain tasauksia tai ylimääräisiä palkankorotuksia, kuten olikin. Tai sitten, ap on ilmeisesti tuntipalkkalainen, koska palkka maksetaan kahdesti kuussa. Ilmeisesti loppuvuoden palkka on haluttu maksaa viime vuoden puolella kirjanpidollisista syistä. Uskoisin siis, että se on loppuvuoden palkkasi.
Vain Atarax on tuttu, sitä annettiin pojalle pienenä nestemäisenä pahaan atooppiseen ihottumaan - muistaakseni.