Käyttäjä7437
Seuratut keskustelut
Kommentit
Lastensuojeluunkin voi vinkata, että kuvaa nettiinsä puolialastomia lapsiaan, vaikka kaikki ovat varoittaneet netissä vaanivista ped$f$$leistä ja lapsikaupasta.
Kovan näköinen viivasuu.
Olisipa Carl-Gustav ja Silvia ! Kunkku oli niin sexy ja charmikas ennen, kun tapasi Silvian. Sitten hänestä on tullut aina äreä, pikkuporvarillinen suorittaja.
Danielinkin soisi jo vapautuvan pontevan leukaViktorian otteesta. On ollut suorastaan kärsivän sairaan näköinen viime vuosina.
Mulle kävi ihan samalla tavalla. Tärkeää viranomaispostia, joissa oli vastaamiselle määräajat.
Kun en niitä ajoissa saanut, niin en voinut valittaa käräjäoikeuden tuomioista enkä kotini
pakkohuutokaupasta.
Kanssa luulin, että hyvää hyvyyttäni suostuin testaamaan Postin uutta palvelua, kun seurasin
pakettia Lontoosta. Ilman muuta luulin, että sen lisäksi tulee paperi-ilmoitus.
Sitten tein, niinkuin joku avulias Aatu täällä ehdotti eli sanoin Omapostin irti monin eri tavoin
vielä. Mm henkkoht sähköposteilla eri postin virkailijoille.
On tullut taas voimaan ihan itsekseen. Ei siitä näytä eroon pääsevän.
Asuu nyt Los Angelesissa. Sillä on kaksi koiraa. Täytyy etsiä Animal Protection Association niin
löytää eläinsuojelijoita ja ainakin facebookryhmiin voi kertoa.
Boikottiin vaan kaikki Lumenet ja muut firmat, jota Koposkaa käyttävät mainoksissaan.
Nyt on poistanut instastaan kaikki mielipiteet, joissa moitittiin koiran rääkkäämisestä.
Eilen, kun niitä vielä oli, niin kommentoi moitteita tympeästi ja ylimielisesti kansainvälisin
sormimerkein.
Tuo lakimiehellä uhkailu kuuluu vain sarjaan "Hyökkäys on paras puolustus"!
Kun koiraa tai mitä tahansa eläintä pidetään häkissä, ne saavat usein liikkumattomuudesta
johtuvia suolitukkeutumia. Kuolevat erittäin tuskallisesti.