Käyttäjä7437
Seuratut keskustelut
Maksullisissa naisissa käyminen - turn-off?
Mitä mieltä olette: vähentääkö vai lisääkö maksullisissa käyminen miehen viehätysvoimaa? Omasta mielestäni h*orien palveluita käyttäneet miehet ovat ns. damaged goods.
Tanssii tähtien kanssa 2021 Official
Tiia Elg mukana opettajana... Anniina Koivuniemi toinen uusi opettaja. Ikisuosikkini Jutta Helenius ei ole mukana tällä kaudella. Tähtioppilaat julkistetaan 2.8.
Exän stalkkaaminen
Ex jätti minut keväällä. Lakkasi myös tapaamasta lapsiamme, ei maksa elatuksia ja nyt sain miehen siskolta tietää, että ovat uuden naisystävänsä kanssa lähdössä etelään.
Miksi esimerkiksi eväiden teko puolisolle on nykyään paheksuttavaa?
Meillä ainakin tuontyyppistä hemmottelua tapahtuu puolin ja toisin. Eikä listata hemmotteluja, joten kuun lopussa ei ole riitaa kumpi on milloinkin hemmotellut vähemmän.
Työpaikkaihastus muuttunut loman jälkeen vältteleväksi
Meillä oli jatkuvaa flirttiä, lähellä oloa, katseita, kiusoittelua. Tuntui että homma vielä syveni ihastuksen loman koittaessa.
Ihana raikas tuoksu kotiin, suihkupulloon vettä+eteeristä öljyä
Sitä suihkuttelin lattialle kostukkeeksi ja sitten pyyhin lattiat. En käyttänyt edes pesuainetta, pelkällä vedellä kostutetulla rätillä pesin.
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Heinzin ketsuppi, Sevanin hummus, Elmex hammastahna, Palmolive suihkugeeli
Eihän Elmex pese puhtaaksi. Kumma jauhomainen tuntu siitä jää suuhun.
Vierailija kirjoitti:
Elokapinan johto-organisaatio katsoo vierestä, kun lapset ottavat kaikki sakot niskoilleen.
Vaarallinen ääriliike!
Sakot maksetaan heidän puolestaan Lontoon Elokapinan varoista.
Suomessa sossut ohjaavat Veikkauksen varoja Elokapinan tukemiseen.
BMW kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
BMW kirjoitti:
Olaplex shampoo ja naamio, paras mihin olen törmännyt ja Scwartzkopfin peptide repair, super, Cokis, Bombay sapphire, Hennesy, täysruisleipä, Oivariini / voi , Alpro soijamaito naturel, ( Pandan ) tms. palmuöljytön tumma suklaa... onhan näitä....
Oi, hienoa, että joku muukin on löytänyt Bombay Safirin 💙
Tanqueray on myös ihanaa 💚
Nautinnollisia hetkiä toivottaen 🍸🍸Bombay on parasta Fever tree tonicin kanssa, S ketju myy ainakin
Haa, Bombayn ystävä. Yllättävän hyvää on ihan joku Rainbow tonic.
Muistan, koska maistoin ekan kerran Bombayta. Se oli matkalla Pariisista Buenos Airesiin jalkapallon MM-matsiin concordella.
Concord ei muita gini-merkkejä tarjoillut. Säilytystilatkin olivat kapeassa putkilossa olemattomat, niin pitivät siksi vain parhaimmat merkit messissä.
Siitä lähtien olen ollut uskollinen Bombaylle 💙
Oi, ap.
Mistä saisi tuoretta hiivaleipää ?
Kaikki leivät ovat nykyään kovakuorisia erikoisuuksia täynnä pähkinää, viikunaa, rosmariinia jne, mutta vanhaa kunnon hiivaleipää ei saa mistään eikä ranskista eikä saksansämpylöitä.
Vieläkin kaiholla muistelen Maanviljeliäin maitokaupan ihanaa hiivaleipää.
Uunia ei ole käytössä, joten en voi itse leipoa, vaikka tahtoisin.