Käyttäjä6778

Jatkuu..

Tämä on vain minun kokemukseni, mutta tuon vuoksi minun on vaikea käsittää sitä että lapset pakotetaan leikkimään yhdessä. Lapsetkin ovat ihmisiä, kaikkien luonteet eivät vain natsaa. Ja jos se oma luonne ei natsaa kenenkään kanssa niin silloin on mielestäni peiliin katsomisen paikka. Päiväkoti ryhmät ovat kuitenkin varsinkin nykyään todella suuria joten valinnan varaa on. Minusta on väärin että päiväkotien henkilökunta tai vanhemmat pakottavat sosiaalisiin suhteisiin. Siinä tavallaan uhrataan niitä muita lapsia oman lapsen hyvinvoinnin/halujen alttarille.

Ei se oikeassa elämässäkään mene niin että valkkaat vain kaveriporukan ja sitten äiti tulee pakottamaan että nyt tämä meidän Pirjo-Liisa kuuluu tähän klikkiinne ja piste! Ystävyyssuhteita muodostetaan toisia huomioonottamalla ja kuuntelemalla, kohtelemalla ihmisiä empaattisesti ja reilusti jne. Niin kauhealta kuin se kuulostaakin, niin ei se kaveri/ystävä ole mikään itsestänselvyys tai ihmisoikeus. On ihan älytöntä kuvitella että ystävät ovat jotain sellaista mitä pitää saada vain sormia napsauttamalla.  Ystävät ansaitaan.

Kiusaamista en hyväksy missään nimessä, mutta siihen en laske seuransa valitsemista. 

Tuosta ulkopuolelle jättämisestä.

Minä olen aina ollut "suosittu" koska olen avoin ja huumorintajuinen enkä pienistä loukkaannu. Ja kaveriporukoissa jossa olen pyörinyt tarha-ikäisestä aina korkeakouluun saakka on aina ollut kepeä tunnelma ja toisista heitettyy hyväntahtoista herjaa.  Itse olen aina myös hypellyt klikeistä toisiin aina nörteistä suosittuihin ja urheiluhulluista hevoshulluihin ja tullut tyyppien kanssa hyvin toimeen. Ketään en ole kiusannut ellei oteta lukuun sellaista kavereiden välistä herjaa puolin ja toisin. Lähelleni olen yrittänyt valita ihmisiä, joiden kanssa yhdessä olo on vaivatonta ja molemmin puolin mieluisaa.

Pari kertaa olen kuitenkin joutunut tuollaiseen tilanteeseen, että minut on pakotettu tai yritetty pakottaa jonkun kaveriksi vaikka kemiat eivät natsanneet.

Tarhassa meillä oli kiva kolmen tytön porukka jonka kanssa oltiin kuin paidat ja peput niin tarhassa kuin vapaa-ajalla. Tarhassa oli myös vaikka kuinka paljon muita lapsia joten leikkiseuraa oli mistä valita.

Jossain vaiheessa ryhmään tuli uusi tyttö johon en juurikaan kiinnittänyt huomiota jotain satunnaisia leikkejä lukuunottamatta. En oikein tykännyt tuosta tytöstä koska oli jotenkin aina huonolla tuulella ja yritti pomottaa joten ihan vaistomaisesti aloin välttelemään tätä koska en viihtynyt tämän seurassa. Ilman mitään taka-ajatuksia tai pirullisia suunnitelmia tytön pään menoksi. En vain halunnut viettää aikaa lapsen kanssa joka jatkuvasti pilasi kaikkien muidenkin fiilikset. 

No jossain vaiheessa oli sitten ollut jotain bolemiikkia siitä kun tuo tyttö olisi halunnut olla kaverini ja minä en hänen. Päiväkodin ja ilmeisesti tytön äidin toimesta sitten päätettiin että minun pitää alkaa tytön kaveriksi vaikka väkisin. Eli pakotettiin leikkimään tytön kanssa vastoin tahtoani.

Muistan vieläkin kuinka puulla päähän lyöty olin vaikka pikku kakara olinkin. Ihmettelin mitä pahaa minä olen tehnyt kun minut revittiin kivojen kavereiden seurasta ja pakotettiin tuon tytön seuraan jonka kanssa en ollenkaan viihtynyt. Tämä tyttö oli myös todella mustasukkainen. En olisi saanut edes moikata kavereita kun muuten tyttö silmiinnähden hermostui. Aiemmin suht neutraalit tunteet tuota tyttöä kohtaan muuttuivat negatiivisiksi ja aloin kohdella tuota tyttöä todella passiivisagressiivisesti. Vastailin kysymyksiin yhdellä sanalla ja hymähtelin ja käyttäydyin eleettömästi. Leikit olivat todella fleguja, tein vain sen pakollisen. Jouduin uudelleen puhutteluun. Piti käyttäytyä paremmin, lopettaa kiukuttelu ja leikkiä kunnolla. Kysyin miksi ainoastaan minun oli pakko leikkiä tytön kanssa eikä muiden. Vastaus oli että siksi kun sillä ei ole muita kavereita. Enhän minäkään ollut tytön kaveri, minut vain pakotettiin tämän seuraneidiksi kun tyttö oli päättänyt että haluaa olla minun kaverini. Onneksi pääsin eroon tuosta kun vaihdoin englanninkieliseen päiväkotiin. Kahden kaveritytön kanssa ollaan ystäviä vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Sano sille, että anteeksi, kun vein sun elämäsi parhaat vuodet, koulutuksen ja työpaikan, koska panin sut paksuksi ja menetit kaiken. Mene nyt vaikka kerämään pulloja, kun mun vene tarvii uuden härpäkkeenvitun, ja meillä ei ole enää varaa. Ps. Rakas, unohdin täyttää tiskikoneen ja kiitos jos kehtaat kerätä mun roskat ja pyykit lattialta;tuli illalla niin hoppu, kun etsin uutta mönkijää. Pps. Lapsille voisit käydä ostamassa uudet kengät ja samalla mulle uudet sukat ja kalsarit. Ppps. Muistathan tankata auton. Puspus

Jos vaimo on erityisherkkä eikä kestä työntekoa niin eihän ap ole tältä mitään vienyt. Ihan yhtä erityisherkkänä olisi kutonut sohvalla sukkia sinkkunakin. Vai väitätkö että lisääntyminen aiheuttaa erityisherkkyyttä?

Minä ehdottaisin että kerrot vaimolle että olet väsynyt tilanteeseen, ja mikäli vaimo ei ole valmis kantamaan korttansa kekoon perheen hyväksi niin sitten koet eron parhaaksi. Jo tuo saattaa pelästyttää vaimon ottamaan itseään niskasta kiinni.  Yhdet lapsen elarit tulevat halvemmaksi kuin aikuisen loisen ja kahden lapsen elättäminen, ja noin saat varmasti vaimosikin toipumaan "erityisherkkyydestään" salamavauhtia. Ellei sitten hakeudu sossun asiakkaaksi. Onko sairastunut "erityisherkkyyteen" vasta kun töihin pitäisi mennä?

Eivät ihmiset saattohoidossa ole paniikissa. Kyllä lääkärin ja hoitohenkilökunnan kanssa keskustellaan noista asioista ennen saattohoito-päätöstä.

Luuletko sinä että ne potilaat siellä saavat tietää kuolevansa vasta kun huomaavat osaston nimen?