Käyttäjä5272
Seuratut keskustelut
Kommentit
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen viettänyt viimeisen 15 vuoden aikana usassa puolet vuodesta. Siellä pitbull on yleinen perhekoira kuten täällä on labbis tai pienempi chihuahua. Voin vakuuttaa että minua ei ole koskaan millään lailla uhannut yksikään pitbull tai minkään muun rotuinen koira matkoilla ja amerikkalaiset pitävät koiriaan pitkissä naruissa ja maaseudulla irrallaan. Ystäväni kaksi pitbullia leikkivät kuin mitkä tahansa koirat, juoksevat pallojen perässä ja vetävät solmuleluja niinkuin melkein kaikki koirat tekevät.
Minua on purrut koira kahdesti ja molemmat täällä kotimaassa. Toinen oli toy-villis ja toinen springerspanieli. Molemmat leikin tiimellyksessä eikä koiria lopetettu.
Jos ja kun asetun paikoilleni on luonani paikka koiralle ja toivon että silloin kaikki rotuvihaajat on jo rauhoittuneet. Aion nimittäin hankkia pitbullin puhtaasti sen lempeyden, helpon oppimiskyvyn ja perheuskollisuuden vuoksi. Koira on kuin peili. Jos sitä hellii ja pitää pentumaisena se on sitä ihan loppuun asti. Meillä on kotona ollut aina eri rotuisia terrierejä.
Uskallat kuitenkin liikkua ulkona, vaikka tilastojen mukaan salama voi iskeä kirkkaalta taivaalta kävelijään. On myös tilastoja kuinka paljon tapahtuu lento-onnettomuuksia, junaonnettomuuksia, laivaonnettomuuksia, bussi-, henkilöauto-, ja polkupyöräonnettomuuksia. Uit varmaankin vaikka voit hukkua ja toisaalta kotona voit saada sähköiskun tai liukastua suihkussa saippuaan. Elämä on täynnä vaaroja joista moni on paljon lähempänä kuin ne harvat tässä maassa olevan pitbullit.
Lietsotte hysteriaa ja pelkäätte asioita joita osuu kohdalle harvemmin kuin risa johto tai liukas saippua. Nauttikaa omasta kuplastanne ja antakaa toisten elää omaansa. Mökkinaapurilla on pitbull, kanat ja kissat tepastelee samalla pihalla ja välillä jopa lekottelevat päällekkäin. Kaikissa kasvattajissa on huonoja ja hyviä. Suomessa on muita yleisempiä isohampaisia rotuja. Kannattaisiko vähän miettiä muita ongelmia.
Lol! Tässä onkin kyse tilastoista. Sillä, millaiset juuri sinun kokemuksesi ko. roduista on, ei ole mitään merkitystä isossa kuvassa. Aina jaksaa ihmetyttää tämä kuinka jotkut yleistävät oman kokemuksen koskemaan koko populaatiota.
Matkailuautoilu oli niin kivaa vuokravehkeillä että vuosi sitten ostettiin oma, säästöillä ja lainalla eikä yhtään kaduta. Se on pyörillä kulkeva kesämökki ja isompi kun monet poliisien ja palokuntalaisten rantakopit. Kannattaa nukkua ensimmäinen yö pihalla että tietää miten kaikki toimii, ja silloin selviää tarkeneeko kaikki ja mitä puuttuu. Esim joku unilelu tai lisätyyny voi olla hyvä viedä ekaksi yöksi jo autoon. Vesipulloja ja mehua kannattaa ottaa mukaan koska sitä ison tankin vettä ei kannata juoda. Toisissa vuokravehkeissä on astiat ja kattilat mutta ne kannattaa laskea ja tarkistaa ettei palauttaessa tule kinaa. Vessan tankkiin mahtuu yleensä 15 litraa, sinne pitää laittaa se hajunestopussi aina ihan ekaksi ettei se olisi niin kurja tyhjentää. Leirintäalueilla on paikka minne tyhjennetään ja kannattaa huuhtoa se samalla. Se pitää porukan määrästä riippuen tyhjentää vähintään kerran päivässä, muuten se kyllä alkaa haista eikä sitä kannata antaa mennä ihan täyteen, sen kaapin siivoaminen ei ole kivaa. Joskus välillä näkee tien vieressä taukopaikkoja joissa jotkut on tyhjennelleet tankkejaan. Sen näkee siitä että on sinertäviä huussipapruja joita tuuli lennättelee. Toiset on aika sikamaisia. Suihkuun on mahduttu vaikka ollaan isoraajaisia. On mietitty ulkosuihkuverhon hankkimista kun suihkun saa ikkunasta ulos ja imukupilla seinään. Uinnin jälkeen se olisi ihan kiva.
Leirintäalueita on monenlaisia ja monenhintaisia. Lasten kanssa menisin leirintäalueelle yöksi. Kun me kuljetaan kaksistaan, mennään aina sikaparkkiin jonnekin huoltiksen tai ison marketin pihaan joissa näkyy olevan muitakin. Taukoja kannattaa pitää paljon ja vaihtaa silloin paikkoja. Aamupuuro maistuu huisin paljon paremmalta siellä autossa kuin kotona. Liikkeelle lähtiessä on hyvä lasten kanssa käydä läpi kaikki ikkunat, ovet, kattoluukut ja kaapit että ne on kiinni ja ettei sängyillä ole mitään irtonaista joka lentää ties minne äkkijarrutuksessa.
Itse ajan sillä asenteella että kaikki saa ajaa omaa nopeuttaan, jos toisen vauhti nyppii voi aina painaa kaasua ja ohittaa. Niin teen itsekin sekä perheen pikkuautolla että matkailuautolla. Joo, kyllä sillä asuntoautolla pääsee rekankin ohi. Kokemusta on.