Käyttäjä4749

Kuuntelen italialaista radiokanavaa ja katselen merinäköalaa terassilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pääsin tissuttelusta eroon "tänään en juo" - päätöksellä. Kun niitä päiviä kertyy putkeen riittävästi, halu tissutteluun katoaa. Tällä on nyt menty yli 20 vuotta.

Tämä pisti tirskahtamaan. Ei siis pahalla, mutta tuo on se, mitä itse kokeilen noin joka päivä. Tässä mielestäni nimenomaan tulee alleviivattua se, miksi alkoholiongelma on riippuvuussairaus. Jos pystyt vain päättämään että tänään et juo, niin et ole riippuvainen. 

Minulla motivaatio lopettamiseen on aina aamusta ja aamupäivästä. Tuolloin päätös tuntuu helpolta, "Tänään en juo", totean itselleni ja tunnen oloni erinomaiseksi. Sillä hetkellä minulla ei tee tippaakaan mieli juoda. 

Mutta päivä etenee, väsymys hiipii selän taakse. Aivot alkavat käydä joko tyhjäkäynnillä tai stressin piiskaamana täysillä kierroksilla vailla tolkkua. Olo on levoton, uupunut eikä mistään tule mitään. En saa itseäni rauhoittumaan mutta en saa itseäni myöskään tekemään yhtään mitään. 

Yritän ottaa torkut, mutta siitä ei tule mitään. 

Yritän katsoa hassua aivot-narikkaan sarjaa suoratoistopalvelusta, mutta en kykene pysymään paikallani. 

Samalla olen niin väsynyt että en saa aloitettua mitään enkä tehtyä mitään. Alan myös turhautua. 

Alkuillasta olo on sietämättömän rauhaton mutta samalla ihan rättipoikkiväsynyt. Kauppaan on pakko mennä koska vessapaperi tai kissanruoka loppuu ihan just. Kenkiä jalkaan laittaessani muistutan itseäni: tänään en juo. 

Alan käymään pääni sisällä jankuttavaa taistelua: Tänään en juo. Kyllä sitä nyt yhden saamarin illan voi olla juomatta. Tänään en juo. Tänään en juo. 

Kaupassa aluksi yritän vältellä oluthyllyä. Sitten mietin, että hei jos ostaisinkin limpparia. Tai HEI! Alkoholiton olut! Se voisi olla pelastukseni! Tai edes ykkösolut, sekin on pienempi paha!

Poistun kaupasta neljä kolmosolutta kassissa, inhoten itseäni, häveten ja silti ollen niin pirun väsynyt että en jaksa enää välittää. 

Ja samalla päätän, okei, tämä oli viimeinen kerta. Huomenna en juo. 

Joskus se onnistuu. Kunnes kolmantena päivänä alkaa jo aamusta päähän hiipiä "Minähän en ole juonut pitkään aikaan!" Ja sitten tapahtuu jotain ja joko palkitakseni itseäni tai lääkitäkseni väsymystä/ahdistusta/stressiä kauppakassissa on taas ne neljä jääkaappikylmää olutta. 

-OlutOona

Tämä. On hyvä nähdä, etten ole yksin.

Olen juonut aivan liikaa aivan liian kauan ja taistellut itseni kanssa niin pitkään kuin muistan. Välillä menee hyvin, välillä vähemmän hyvin. Aamulla ja päivällä vielä päätös pitää, mutta sitten joko on ollut huono päivä, jonka vuoksi ihan varmaan saa ottaa pari tai sitten on tapahtunut jotakin, jota pitää juhlia - siis aivomme keksivät joka päivä syyn, jotta voimme saada ne pari kaljaa/viinilasillista.. Illalla olo on ihana ja rentoutunut, kunnes taas seuraavana aamuna itseinho valtaa mielen ja tänään en ota mitään -päätös tulee taas vahvana.

Olen kuullut lääkkeestä, joka vähentäisi halua alkoholiin, ehkä se olisi mahdollisuus vähentää. Aion kokeilla, vaikka pelkkä ajatus siitä, että lääkärille meno ja kertominen alkoholiongelmistani ahdistaa. Olen hyvin toimeentuleva, kokopäivätöissä käyvä, joka on kaiketi se niin sanottu functional alcoholic.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on  melko junttura mulukku siitä kylän ukot on kateellisia jotku pelekää että mä niitten eukkoja käyn silittelemässä sillä.

Aina, kun näen tällaisia kommentteja ketjuissa, ihmettelen, mistä kirjoittajat mahtavat olla kateellisia. Se, että oletettavasti aikuinen ihminen kirjoittaa tällaista, on todella säälittävää. Eikö ko. kommentoijalla ole todellakaan mitään muuta annettavaa keskusteluun?

VaahtoVasara kirjoitti:

En ole vaivautunut ajattelemaan, mitä muut minusta ajattelevat. Kiesus.

Mutta oli pakko kommentoita, koska?

0/5