Käyttäjä4469
Seuratut keskustelut
Kommentit
En tarkoitakaan että itseisarvo olisi että jokainen suorittaisi monta tutkintoa, mutta pitäisi olla jo hyvissä ajoin nykyistä helpompaa vaihtaa linjaa tai koulutusta. Näin vältytään siltä että seilataan vuosikausia eri tutkinnoissa tai suoritetaan useita tutkintoja. Siksi ensikertalaiskiintiötkin pitäisi saada pois, koska ihmiset vain ovat erehtyväisiä ja voivat valita ensimmäisellä kerralla väärin, varsinkin nuorena, ja huomata, ettei tutkinnon tarjoama työ olekaan sitä, mikä itselle parhaiten sopii. Esimerkiksi juuri ammattikorkeakoulussa on todella vaikeaa vaihtaa opintolinjaa, 2 kertaa olen itsekin yrittänyt siirtohaulla mutta ei ole onnistunut. Arvosanani ovat hyviä, kiitettäviä ja erinomaisia (ei yhtään huonompia), mutta silti ei onnistu. Toisekseen, tuskin ensikertalaiskiintiöiden poistaminen aiheuttaisi sen, että kaikki opiskelisivat huvikseen monta tutkintoa. Tosiasia on myös, että eri tutkinnot ovat eri lailla työllistäviä, joten täytyy olla mahdollisuus valita uudelleen, vaikka sitten itse kustantaisikin toisen tutkintonsa.
Ap
"Maikat haluu nuorta lihaa kouluihin eikä mitään elämäntapaemeriittoja"
Ai onko 26-vuotias sinusta vanha? Ymmärrän että tuo oli vitsi. Mutta vakavasti ajatellen, kun eläkkeellekin pääsee vasta 70-vuotiaana, niin olisi hyvä olla koulutus, jonka mukaista työtä jaksaa tehdä mahdollisimman pitkään. Ja kun eläkeikä muutenkin nousee todennäköisyys on suuri että moni meistä joutuu hankkimaan toisen koulutuksen.
"Johan se on kertaalleen ollut olemassa ja todettu lainvastaiseksi ja poistettu. Eiköhän tälläkin kertaa taas kierretä kehää, kunnes taas parin vuoden päästä joku keksii, että nuoret saadaan nopeammin työelämään tällä "ainutlaatuisella innovaatiolla"..."
Ai miten niin ensikertalaiskiintiö on poistettu? Kyllä se on vielä olemassa, kun itse katsoin juuri tänään yhteishaun aloituspaikkoja, niin niissä lukee, että tietty määrä on varattu ensikertalaisille. Ja joissain luki jopa kuinka monta paikkaa vähintään on varattu ensikertalaisille.
Ap
Joo, itsekin olisin ehkä jo kunnolla työelämässä ilman tätä kiintiöuudistusta, koska nyt mieleiselle alalle hakeminen on entistä vaikeampaa. Olen kyllä tehnyt töitä mutta en kokoaikaisesti. Ja luulen kyllä, että monet nuoret ei uskalla ottaa mitään paikkaa vastaan. Kiinnostaisi todella tietää, ketkä kansanedustajat tätä uudistusta ovat puoltaneet. Luulen jotenkin, että vähän vanhemmat edustajat. Ja tosiaan, jos pääsykokeista taas luovuttaisiin ja sisään otettaisiin vain yo-arvosanojen perusteella, huomioitaisiinko vanhoja (esim. 10 vuotta vanhoja) arvosanoja? Olisiko vanhemmilla hakijoilla enää mitään mahdollisuuksia päästä? Syrjivää olisi minusta jos ei olisi.
Ap
"Kuinka monta korkeakoulututkintoa minun pitää olla valmis maksamaan per pää? Olen sitä mieltä, että yksi per henkilö. Seuraavat kouluttautumiset sitten yksilön omasta pussista ja/tai työnanatajan kautta. Kiitos."
Esimerkiksi lisä-/täydennyskoulutukset olisivatkin hyvä, ja jos niitä olisi enemmän, ja hyvä olisi myös, jos työnantaja kouluttaisi, mutta aina ei näin ole. Esimerkiksi moniin töihin vaaditaan Suomessa täsmäkoulutus, jolloin on vaikeaa päästä, jos ei ole juuri tiettyä toivottua koulutusta. Tämänkin takia monet haluavat juuri siihen tiettyyn koulutukseen, koska se on ainoa väylä, jolla tiettyä työtä voi tehdä. Esimerkiksi sairaanhoitajan on vaikeaa päästä neuvolaan töihin vaan sinne halutaan terveydenhoitajia. Laboratorioiden näytteenottoon ei oteta sairaanhoitajia juurikaan, vaan täytyy olla bioanalyytikko.
Lisäksi joskus elämässä menee vain niin, että ei työllisty ollenkaan tutkinnollaan, jolloin olisi pakko opiskella uusi tutkinto tai lisätä osaamistaan.
Ap