Käyttäjä4469
Seuratut keskustelut
Kommentit
Epäreilua on, että ainakin 70 % paikoista on varattu ensikertalaisille ja ne loputkin (30 %) paikat täytetään ensikertalaisten ja ei-ensikertalaisten kesken, eli loput 30 % ei ole pelkästään varattu ei-ensikertalaisille. Jos ensikertalaiskiintiö on koulutuksessa siis vaikka 80 %, ei-ensikertalaisille on tarjolla korkeintaan 20 % paikoista.
Alla asiaa kiintiöistä:
"Ensikertalaiskiintiö
Korkeakoulujen on lain mukaan vuodesta 2016 alkaen varattava osa yhteishaun opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Ensikertalaiskiintiöiden tavoitteena on parantaa niiden asemaa, jotka hakevat ensimmäistä opiskelupaikkaansa.
Olet ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeva eli ensikertalainen, jos
et ole suorittanut Suomen koulutusjärjestelmän mukaista ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoa
et ole vastaanottanut ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa koulutuksesta, joka on alkanut syksyllä 2014 tai sen jälkeen.
Ensikertalaisuus määräytyy hakuajan päättymispäivän tilanteen mukaan
Kevään yhteishaussa on kaksi hakuaikaa ja ensikertalaisuus määräytyy jälkimmäisen hakuajan päättymispäivän mukaan riippumatta siitä kumpana hakuaikana hakee.
Ne paikat, joita ei ole varattu ensikertalaisille, täytetään valintaperusteiden mukaan paremmuusjärjestyksessä ensikertalaishakijoiden ja muiden hakijoiden joukosta. Yleensä ensikertalaiset ja muut hakijat valitaan samojen valintakriteerien mukaan. Valintaperusteet käyvät ilmi kunkin hakukohteen kuvauksesta koulutustarjonnassa.
Et ole ensikertalainen
jos olet jo suorittanut suomalaisen ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon tai
olet ottanut vastaan korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkaneesta koulutuksesta suomalaisessa korkeakoulussa (koskee myös siirtohakuja).
Myös ei-ensikertalaiset voivat hakea yhteishaussa. Lain mukaan aloituspaikkojen varaaminen ensikertalaisille ei saa kohtuuttomasti heikentää muiden kuin ensikertalaisten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan."
Ymmärrettävää olisi, jos ensikertalaiskiintiö olisi esimerkiksi 40-50 % aloituspaikoista kaikissa koulutusohjelmissa, mutta kun ensikertalaiskiintiöt ovat nykyisellään 70-85 %, se on aivan liian suuri osuus ja asettaa ei-ensikertalaiset mielestäni eriarvoiseen asemaan. Vaikka laissa sanotaankin, että ei-ensikertalaiset eivät saa joutua kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan ensikertalaisiin nähden.
"kärryillä ollaan, tiedän että kun ottaa paikan vastaan niin ei ole ensikertalainen. Uudistus tulossa 2018. "
Ensikertalaiskiintiö on kyllä jo nyt voimassa. Otettiin osittain käyttöön muistaakseni jo syksyn 2015 yhteishaussa ja keväällä 2016 oli jo kaikissa korkeakouluissa käytössä.
Ap
On se 70 % ainakin joissain koulutuksissa, pienin näkemäni oli muistaakseni lääketieteellisessä jossa se on 65 %. Jossain oli jopa 80 % mikä on mielestäni todella iso. Niinpä, samaa mietin että kukahan /ketkähän poliitikot ovat tämän keksinnön taustalla...
Ap