Käyttäjä43568

Jatkuu....

Mikäli lapsi on räjähdysherkkä luonteeltaan, silloin lyömättömyyttä viimeiseen asti korostetaan entisestään. Olen kuitenkin ktse seurannut vierestä tapausta lapsuudessani, että ala-asteen aikainen kaverini joka oli räjähdysherkkä ADHD ja muiden lasten ärsyttämä (hänet sai helposti jahtaamaan suuttuneena muita). Lopulta hänen isänsä alkoi opettamaan häntä tappelemaan ja kertoi että seuraavan kerran kun joku ärsyttää, niin reagoi viileästi ja haasta se tyyppi tappelemaan. Sitten porukka kokoontui rinkiin koulun jälkeen, se haastettu tyyppi sai nenilleen ja sen jälkeen koko luokka ja pääkiusaaja alkoi olla hänen kaverinsa. Hänen räjähdysherkkyytensä lähes parani myös välittömästi, tarkoittaen sitä että kun hänelle opetettiin kamppailulajeihin kuuluvaa mielenhallintaa, hän kykeni säilyttämään malttinsa myös riitojen keskellä sen takia että hänelle tehtiin selväksi että toisia ei saa alistaa väkivallalla.

Pähkinänkuoressa: jos lasta ei kehoteta puolustautumaan vaan pahimmillaan taotaan sellaisia haitallisia stereotypioita sisältävää mantraa hänen päähänsä kuten: "se kiusaa koska sillä on paha olla kun sitä on itseään kiusattu", "älä välitä", "toisesta korvasta sisään toisesta ulos", niin siitä saattaa pahimmillaan lähteä liikkeelle koko kouluajan aikuisuuteen asti kestävä kierre, jossa kiusaaminen ja itsetunto pahenee pahenemistaan, mikä alkaa näkymään oirehtimisena muilla elämän ja tunne-elämän alueilla. Kaikkein pahin asetelma on se, missä lapsi kokee vahvuuden merkiksi sen ettei kerro kiusaamisesta kenellekkään vaan kestää sen, mutta samaan aikaan ajattelee ainakin alitajuisesti ettei ole vanhempien mielestä tarpeeksi arvokas puolustaakseen itseään. Kuten sanottua, aina elämäntarinat eivät pääty onnettomasti mutta sillä että lasta kehotetaan lyömään takaisin ei lukuisien näyttöjen perusteella ole mitään niin haitallisia vaikutuksia, että ne ylittäisivät hyödyt. Sillä jos lapsi ei lähtökohtaisesti ole väkivaltaan ja alistamiseen taipuvainen, ei hänestä sitä tule myöskään tämän kasvatusmenetelmän ansioista.

Haastaisinkin kaikkia vanhempia pohtimaan seuraavaa kysymystä: suomesta tuskin löytyy paljoa vanhempia ketkä eivät opettaisi vaikka tyttärelleen turvarajoja, pois rimpuilua ja tarvittaessa vaikka lyömistä raiskausyrityksen tapahtuessa, joten miten edellä mainitun tilanteen pystyy erottamaan koulukiusaamisesta, siten ettei siitä muodostuisi kaksoistandardia kasvatusmenetelmien osalta verrattuna koulukiusaamiseen?