Käyttäjä42353

osalle kirjoittajista avioliitto nähdään välineenä omistaa toisen tulonhankinta. Että se mikä luonnostaan jaettaisiin ei riitä. Sit kun tähän suuntaan on menty, se legitimoidaan erilaisilla periaatteilla, jotka on mielestäni hiukan valuvikaisia. 

Tuo nyt on ihan höpöhöpöä, se että on sama elintaso, ja se taso on yhdessä päätetty, on avioliiton perusta, ei sillä ole mitään väliä kukan sen tulon hankkii. Jos haluaa itsenäisesti päättää kaikesta, ei pidä mennä parisuhteeseen ja samaan talouteen jossa lain mukaan on elatusvelvollisuus puolisoon.

Esim. avioliittolain elatusvelvollisuus ei tarkoita että kaikki tienattu tulo olisi automaattisesti yhteistä. Sitaatti: "Puolisot nauttivat avioliiton solmimisesta huolimatta sopimusvapautta ja voivat näin ollen tehdä sopimuksia sekä keskenään että muiden henkilöiden kanssa. Avioliitto rajoittaa sopimusvapautta paikoin, mutta pääasiallisesti puolisot voivat sopia esimerkiksi elatuksensa tasosta ja siitä, miten suorittavat elatusapua, jos avun suorittaminen tulee kyseeseen. Puolisot voivat siis määrätä elatusvelvollisuutensa toteuttamisesta ainakin jossain määrin. " ref: https://www.minilex.fi/a/elatusvelvollisuus-avioliitossa

Toki perheen tarpeet ovat ensisijaisia ja molemmilla on avioliittolain kautta velvoite osoittaa keskinäistä luottamusta ja toimia yhdessä perheen hyväksi.

"

Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi.

Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella."

ref: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234

Usein se investoija rakentaa ajan kanssa täysin toisen tason mahdollisuuksia perheelleen ja lapsilleen. Säätämällä osaltaan arkiseen käyttöön ohjautuvan rahan sen kokoiseksi että säästöihin ja sijoituksiin jää myös rahaa. 

Jos se investoija on yksin tehnyt päätöksen investoida, tilanne on todella epäreilu, kun on yhteinen talous tälläiset asiat pitää päättää yhdessä. Ja jos idea on kerätä tahaa perheelle ja lapsille, miksi myös toinen puoliso ei siitä saisi olla päättämässä?

Sopimisoikeuden erillisyys kuitenkin säilyy avioliitossa. Ehkä toinen ei halua samaa riskitasoa sijoituksiinsa kuin toinen? Näin voi siis toimia. Voi myös olla yhteisiä sijoituksia jos niin halutaan. 

Jos kysyt ihmiseltä  että haluaisitko lisäansiotasoa nykyistä kuukauden nettopalkkaa vastaavan määrän/kk 10 vuoden päästä?  Sijoittamalla siis.

Aika moni vastaa kyllä. 

Jos lisäksi ehtona on että jotta saat sen onnistumaan, joudut säästämään esim. 10% nettopalkastasi ja tulemaan lopulla 90% toimeen, niin vieläkin aika moni vastaa kyllä. Tässä kohtaa viimeistään tulee tietoiseksi tarpeistaan ja haluistaan ja oppii painottamaan ja arvottamaan asioita ja valintoja keskenään.

Jos sen sijaan kysytään että haluatko kantaa sijoituksen riskit yksin ja jaat automaattisesti hyödyn puolison kanssa  - olettaen että sijoitukset onnistuvat?

Aika moni alkaa empiä ja osa vastata ei. Minusta ihan oikeutetusti. Se ei tarkoita etteikö halutessaan voi käyttää tuottoja perheen tai puolison hyväksi. 

Jos sen sijaan kysytään että  jaatko puolison sijoituksissaan kärsimän tappion pyytämättä, koska olisit myös hyötynyt jos sijoitukset olisivat onnistuneet?

Aika moni sanoo että "en tietenkään. Nehän oli hänen valintojaan."

Enkä tarkoita että kenenkään tarvitsee sijoittaa. Ne on toki kunkin omia valintoja. 

“No person has the power to have everything they want, but it is in their power not to want what they don’t have, and to cheerfully put into good use what they do have.”

- Seneca