Käyttäjä417

JATKUU🚨🚨

Me yksinkertaisesti olemme. todellisessa talouskriisissä tällä hetkellä ja saadaksemme ruokaa pöytään, bensaa autoon jne. meidän on pakko pyytää apua. Ei ole helppoa pyytää apua muilta, ja häpeän sitä. Mutta joskus ei ole vaihtoehtoja. En koskaan tekisi sitä, ellei muuta ratkaisua todellakaan olisi. Mutta nyt on todella hätä, enkä koskaan kysyisi toisin. Meidän, kuten monien muiden pienten lapsiperheiden, tulee olemaan tänä talvena uskomattoman vaikeaa selviytyä sähkölaskuista sekä ruuan ja bensiinin hinnasta. Minua pelottaa ajatella kaikkea tätä. Ahdistus ja huoli ovat vain etunimi. Olisimme ikuisesti kiitollisia, jos joku täällä voisi ajatella auttavan meitä. Sen ei tarvitse olla suuria asioita, mutta pieninkin auttaa.

Kirjoita minulle yksityisesti, jos voit/haluat auttaa meitä ja haluat pidemmän selvityksen elämäntilanteestamme ja miksi siitä on tullut tällainen

Tätä ei ollut helppo kirjoittaa... Kiitos ja anteeksi.

JATKUU🚨🚨🚨

Tavallaan voisin melkein antaa itselleni anteeksi, mutta en koskaan pysty antamaan itselleni anteeksi sitä, että laitoin kumppanini ja nyt lapsemme tähän tilanteeseen. Olen taistellut ja tehnyt paljon parantaakseni vointiani. Olen käynyt terapiassa, saanut keinuihini tasapainottavaa lääkettä ja tänään minulla on voimaa olla hyvä isä. Mutta haavat menneisyydestäni ovat edelleen olemassa. Syyllisyyden vuori tuhoisesta ajastani on jäljellä. Olen työtön, rahaton ja silti tuntuu välillä niin pahalta, etten voi saada vakituista työtä. Aloitan kuntoutustyön päästäkseni pikkuhiljaa takaisin työelämään ja saaakseni takaisin itseluottamukseni, joka on täysin tuhoutunut kaikkien kärsimysvuosien jälkeen. Kamppailen joka päivä ahdistuksen ja huolen kanssa siitä, kuinka selviämme tästä kuukaudesta. Kuinka aiomme selviytyä siitä, että kaikesta on tullut niin uskomattoman kallista? Miten selviydymme talven sähkölaskuista ilman, että alitaan? Kaikki tämä huoli ja epävarmuus saa sinut melkein hukkumaan ahdistukseen. Kumppanini työskentelee, mutta minulla ei ole tuloja ja se tuntuu niin pahalta, etten voi osallistua mihinkään. Hoidan lapsia ja hoidan kaiken kotona, jotta kumppani selviää omasta. Minulle ei ole helppoa selviytyä täällä kotona, mutta olen päässyt fiilikselläni niin pitkälle, että pärjään ja saan asiat silti tehtyä. Olen ylpeä meistä ja siitä, kuinka olemme taistelleet yhdessä läpi elämän. Se, että olemme täällä yhdessä ja meillä on kaksi ihanaa lasta yhdessä, ei ole itsestäänselvyys. Koska olemme käyneet läpi niin monia vaikeita aikoja yhdessä. Nyt vain toivomme, että meidän ei tarvitsisi elää jatkuvan huolen kanssa huomisesta, vaan vain nauttia elämästä. Ja uskon todella, että olemme sen arvoisia kaikkien vuosien kurjuuden jälkeen. Mutta se ei nyt toimi. Ja häpeän, että meidän lapsillamme ei ole sitä kuten muilla lapsilla. Toki heillä on vanhemmat, jotka rakastavat heitä. Heillä on ruokaa pöydällä joka päivä ja kaikkea muuta, mitä tarvitset hyvään lapsuuteen. Mutta kuinka kauan meillä voi olla sellaista? Ajatus tulevaisuudesta saa kauhean ahdistuksen...