Käyttäjä38452
Seuratut keskustelut
Kommentit
48v nainen ja kaikkea muuta kuin haluton.
40v yli kun mentiin niin haluni kasvoivat hurjasti aiemmasta. Sama mies ollut 26 vuotta, eli siitä ei ole kyse.
Itse aloin saamaan orgasmeja mieheni kanssa vasta päälle 40 vuotiaana. Ollaan oltu yhdessä jo 26 vuotta. Vieläkään en saa varsinaisessa yhdynnässä, mutta muilla keinoin. Muutenkin omat haluni ovat nousseet valtavasti, eli harrastimme seksiä ennen 2-4 krtaa/kk ja nykyään monta kertaa viikossa. Joku rentoutuminen ja itsensä hyväksyminen on tapahtunut sängyssä. Ja siis lisäys, en vieläkään saa orgasmia aina.
Itse mietin vielä kovin, viimeinen ilmoittautumispäivä keskiviikkona. Kyseessä matka Tallinnaan ja maissa paljon ohjelmaa - kutsuttuja noin 350 henkilöä. Kaksi rokotetta vaaditaan, joka herätti kohun kun kutsut tuli. Juhlat marraskuun lopussa, mutta tuo uutisten virta Tallinnan korona tilanteesta ei kuulosta kovin hyvältä. Kyllä näin ykkösriskiryhmäläisenä hieman mietityttää.
Kun mittarissa alkaa olemaan 50 v ikää niin kyllä tuo paino aika helposti nousee.
Itselläni tilanne se, että olen ollut lihava jo 25 vuotta, mutta korona-aikana olen lihonnut 10 kiloa lisää. Se, että olen saanut tehdä etätöitä ja että koirani kuoli on vienyt liikunnan nollaan. Minulla oli ennen jo töistä kotiin päästyäni aktiivisuusranneke 100% prosentssa, kuljin julkisilla ja kävelymatkaa oli yms.
Ulkonäköasiat ei päätäni vaivaa, tässä siis lähes hiukseton ja hampaatkin kaameat ja ulkonäöllisessä mielessä korjaisin nekin ennen ylipainoa.
Mutta, terveydellisten syiden takia pitäisi tehdä suuri muutos painoon. Olisin todella onnellinen jo siitä, että pääsisin painoindeksissä lievästi ylipainoisten kastiin. Minulla se tietäisi 13 kilon painonpudotusta.
Katkaravut on kaameinta mitä tiedän 🙊
Lisäksi en pysty voileivän päälle laittamaan mitään voita tai margariinia, en ole käyttänyt lapsuuden jälkeen (nyt ikää 48v). Hassuinta on, että olen löytänyt miehen rinnalleni joka myöskään ei käytä leivän päällä voita tms. Kun meille syntyi lapsi niin piti oikein opetella ostamaan margariinia.
Ökäyksen saa jo näky voisilmästä puurossa tai voisilmäpulla.