Käyttäjä36830

Aloittajan teksti voisi olla melkein mun kirjoittama. Äitini sairastaa skitsoaffektiivista häiriötä, pitkiä osastohoitoja ollut vuosittain koko mun elämän ajan. Vuosien mittaan sairaus on kroonistunut tosi pahasti, äiti syrjäytynyt vuosi vuodelta ja toimintakyky on alentunut. Sairausvaiheessa äiti käyttäytyy tosi hyökkäävästi mua kohtaan ja häiriköi ja kun tilanne vakautuu, ei ole oikeastaan yhteydessä. Koko lapsuuden ja nuoruuden kestin, mutta heti kun täytin 18v niin katkaisin välit. Ne oli vuosia niin tulenarat ettei voitu edes puhelimessa puhua. Nyt olen reilu 30v ja pystyn jotenkin olemaan hänen kanssaan samassa tilassa, joskin satunnaisesti. Ymmärrän ettei äidille ole oikein muita kuin minä, mutta en voi omaa mielenterveyttäni vaarantaa olemalla yhtään nykyistä enempää tekemisissä hänen kanssaan. Olen aina ymmärtänyt että hän on sairas ja ettei kukaan tällaista sairautta valitsisi jos saisi päättää ja välillä oon tosi surullinen hänen puolestaan. Tässä kohtaa on vaan pakko olla itsekäs ja elää omaa elämää. Tsemppiä aloittajalle, et ole ainoa joka näiden asioiden kanssa kamppailee. <3