Käyttäjä36751

Vierailija kirjoitti:

Luulin että tuo on normi, noin olen elänyt kohta 20 vuotta. jäin yksinhuoltajaksi vasta 7 vuotta sitten, mutta mikään ei siinä muuttunut, miehestä ei ollut ollut sen kummemmin apuja. Uusi miesystävä asuu omillaan, hänestä ei ole ollut apuja. Yksi sisarus, jolla kiireinen lapsiperhearki. Leskiäiti, joka on aina keskittynyt omiin menoihinsa.

Vaativa asiantuntijatyö ja esimiesasema. Olen aina ajatellut, että tuo on normi.

No, ainakin olen palkkani ansainnut ja veroni maksanut. Vähän hämmentää tuo puhe, ettei sitä nyt niin kauheasti tarvitsisi tehdä, että elämässä on tärkeämpääkin - kun mulla ei ole ollut vaihtoehtoja, töissä on käytävä, että on ruokaa ja koti.

No jos sä et esimerkiksi hoida ollenkaan sun kotia ja se näyttää kaatopaikalta, etkä jaksa olla sun lapsen kanssa, niin kyllä se voi lastensuojelua esimerkiksi kiinnostaa? Onko sulle ollut edellämainitut asiat normeja? Että niin, elämä on valintoja. Mikä on tärkeää? Toki voi antaa lapsen sossuille ja tehdä sikana töitä tai sitten voi valita toisin ja keskittyä jälkikasvuunsa, josta ensisijaisesti on vastuussa tilanteessa, jossa rahkeet ei riitä molempiin.

Olin siis aina elänyt siinä uskossa, että työnteko tekee autuaaksi ja että se olisi onnellisuuden avain. Valitettavasti mun osalta kävi päinvastoin. Oon väsyneempi ja masentuneempi ja näköalattomampi kuin koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkoti-ikäisen lapsen työssäkäyvänä yksinhuoltajana elämä on tosiaankin rankkaa.

Olin aikoinaan tuossa tilanteessa ja kotiin päästyäni rojahdin sohvalle aivan loppu..

Minulla sittemmin diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja pääsin opiskelemaan, joten elämä on helpottunut sen jälkeen kun sain lääkityksen tuohon vaivaan ja ehkä hieman mukavammalle alallekin pääsin. Silti edelleen olen todella väsynyt, mutta en enää yksin. Lapsia on useampi mutta arjen toimia on jakamassa toinen aikuinen. Siltikin tuntuu että aina ei jaksa, ja viikonlopulle jää siivoaminen monesti

Aloittaisin sinuna ihan pienistä askeleista, veisin roskapussit sitten kun lapsi on nukahtanut tai ennen kuin hän herää. tai samalla kun lähtisimme kotoa. Yksi pussi kerrallaan.

Pyytäisin apua tuntemiltani ihmisiltä jne.

Minulla ei ole läheisverkostoa. Viime vloppuna siivosin kyllä, mutta jokainen, jolla on lapsia, tietää, että siinä ei mene kuin 15min niin kaaos on jo valmis. Voishan ne roskapussit viedä töihinlähtiessä (kun se on ainut kerta, kun pihalle poistun), mutta sattuu joka aamu olemaan niin kiire, että kun lähtö on etuovesta sekuntiaikataululla, niin ei ehdi käydä takapihan roskakatoksen kautta viemässä. Tiiän, että kuulostaa ihan typerältä, mutta niin väsynyt vain olen ihan kokoajan; elämänhallinta uupuu. Yöunet on jotain 5-6h luokkaa ja luontainen unentarpeeni olisi jotai 9h/yö.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei edes ole lapsia, mutten tod jaksa arkena siivota. Salilla käyn, kun tosiaan ei ole sitä lasta. Muuten en jaksais. Väsyttää kroonisesti varsinkin nyt marraskuussa.

Ja en nyt tosiaan puhunutkaan mistään kunnon siivouksesta, että luuttuaa lattiat ja pyyhkii pölyt ja tamppaa matot. Vaan siis ihan perus ylläpito, kuten tiskit, vaatehuolto, roskat jne. ei hoidu. Vetää vaan ne duunit täysiä ja sitten onkin jo ihan finaalissa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei todellakaan ole varaa ja se että saat alle satasen kuussa käteen enemmän ( monilla asia on juuri näin) kun saisit tukia ja sinä ja lapsesi kärsitte niin kyllä sitä kannattaa pohtia ja hakea sairaslomaa aluksi, jotta pystyy rauhoittumaan ja miettimään eri vaihtoehtoja.

Eihän se huntti pari kuukaudessa enemmän tosiaan komepnsoi haittapuolien määrää.