Käyttäjä36685
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Arttu on ollut koko kauden kantava voima. Päähenkilö, jonka ympärille kaikki rakentuu. Uskon että Artun merkitys koko kauden kantavana voimana tuli aivan täytenä yllätyksenä tuotannollekin.
On ollut sanoinkuvaamattoman hienoa seurata Artun tarinaa. Äijän luonteen omaava mies joutui nettikiusaajien kynsiin, kieroilun ja läyhäyksen kohteeksi heti ensimetreillä ja tätä on jatkunut aina tähän päivään asti. Internetissä tapahtuva paskan puhuminen ja ilkkuminen eivät ole lannistaneet vahvaa Arttua joka elää aidosti omaa elämäänsä välittämättä vihaajista. Artun ihanuus ja kiltteys sai katsojat puolelleen.
Aidosti hyväntahtoinen Arttu ei edes tuomitse kiusaajiaan. On kuin Arttu olisi ihmisenä täysin puhdas pahuudesta. Arttu onkin tehnyt tästä Big Brother-kaudesta kasvutarinan. Ei kasvutarinaa hänelle itselleen, vaan katsojille sekä kaikille muille kilpailijoille. On muuttanut varmasti monia meistä ihmisenä huomata, että Artun kaltaisia ihmisiä ylipäätään on olemassa. Arttu on palauttanut uskon ihmiskuntaan ja muistuttaa meitä kaikki olemaan hyviä lähimmäisille.
Kaikista voimakkaimmin tämä efekti kuitenkin osuu Artun kiusaajiin, joille totuus selviää talosta poistumisen jälkeen. He huomaavat, että ovat haukkuneet lyttyyn kaikista välittävää miestä, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään, mutta heidän syntinsä on anteeksi annettu Artun toimesta.
Tämä on täyttä totta, mutta tuotannossa tästä ei puhuta ääneen.
Pelkkä Arttu sana saa Kystalin veren kiehumaan puhtaasta raivosta.
Kystalin vihdoin löytänyt hänen mielestään veroisensa vastustajan.
Hän on useaan eri otteeseen eri keinoin koittanut päästä eroon Artusta aina Ellan juottamisesta känniin bileiden aikana klippien valitsemiseen ulkopuolisen vaikutuksen muuttamiseen negatiiviseksi.
Kystal ei kumminkaan ole onnistunut tässä ja hän koittaa tehdä kaikkensa Artun häätämisessä onnistuessaan.
Hän myös otti riskin valitsi taloon Suomen pahimman Arttuvihaajan Markon joka Kystalin suunnattomaksi harmiksi häädettiin pois.
(Ei uusia asukkaita muuten olisi pitänyt sinne ottaa)Kystal myös kertoi koko tuotannolle jostain syystä, että Yl*lautaa ei missään nimessä saa mainita lähetyksissä, BB:ssä ja sinne ei saa mennä.
Apua, päivän paras🤣🤣😅😅
Vierailija kirjoitti:
Vilille ääniä nyt niin sen saa pois talosta eikä enää tarvitse pelätä että Vilin fanit tekee toistamiseen finaalissa tän äänetystykityksen. Olisi hyvä jos saisi vastaan Julian, joka on tullut taloon samaan aikaan.
Viliä puoltaisi Arttu ja Paula, Juliaa puoltaisi Jope, Krisse, OP.
Arttukin voi pian olla Julian puolella, oli sen verran lämmintä yhdessäoloa, keskustelua ja pitkiä katseita viime yönä sohvalla🤩
Viime yönä A ei millään tajunnut vastausta Julian vitsiin: "Miksi kutsutaan koiraa kun se on karannut?" "Koska se halutaan takas"