Käyttäjä35332
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ravintolaan kun menet illalliselle ja syöt illallisen ja pyydät tuomaan pöytään pullollisen viiniä niin se tulee entistä kalliimmaksi joten ravintoloissa syömisen yhteydessä nautittu viini aiheuttaa sen että ravintolat joutuvat vähentämään työntekijöitään.
On korkea aika edes laskea huomattavasti alkoholiveroa ainakin niissä tapauksissa kun ruuan kanssa nautitaan viiniä tai muita alkoholijuomia jotta saadaan aikaiseksi sitä samaa ravintolaelämää mitä muualla on Euroopan maissa.
Jos menet pelkästään ravintolaan ryyppäämään niin pullollinen Koskenkorvaa tuotuna 4 sentin annoksina se vadta tulee kalliiksi. Mitä tulee silloin pullon hinnaksi kun sama pullollinen maksaa Alkossa suunnilleen 15 € per puolen litran pullo.
”Ei näet haittaa meikämannea, kun tilaan viinat Saksasta. Rähähää”.
Mikä on se osoite josta tilaat ja miten kuljetus järjestyy?
”Hän viittaa Euroopan unionin tartuntatautikeskuksen (ECDC) julkaisemaan, tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan lapsilla on mahdollisuus levittää koronavirusta siinä missä aikuisillakin.
– Viimeisimmän tiedon mukaan tauti ei ole yhtä vakava lapsille kuin aikuisille. Se on kuitenkin edelleen hyvin vaarallinen tauti iäkkäille ja riskiryhmille.
Jos lapset palaavat sairaina päiväkoteihin, tauti voi lähteä leviämään vanhempiin, työtekijöihin ja isovanhempiin.
– Epidemia voisi riistäytyä käsistä. Jos testauskäytäntöjä aletaan muuttaa, koko epidemian torjunta voi olla vaakalaudalla, Broas huomauttaa.
Hän korostaa, että myös lasten tulisi pienenkin oireen ilmetessä päästä testeihin, eikä palata päiväkotiin tai kouluun ennen kuin negatiiviset testitulokset ovat tulleet”
Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas on aivan oikeassa siinä että päiväkodeista virus lähtee leviämään lasten vanhempiin - päiväkotien työntekijöihin - lasten isovanhempiin. Päiväkodeissa on oltava päiväkotien työntekijöiden turvallista tehdä töitä eikä koko ajan pelätä sitä milloin saa päiväkodeissa olevista lapsista viruksen / pelätä sitä että tarttuu virusta toisiin ihmisiin.