Käyttäjä34868

Tulipa nähdyksi tämäkin päivä, että sai keskustella mieltä askarruttavasta asiasta avlla ilman, että tuli jankkaajia/trolleja huutelemaan ketjuun! Taitavat olla kesälomalla :) Kummasti hotusen helpotti, että nyt on itselle suunta: työterveyteen, jos ei sieltä selviä niin yksityiselle. Samalla ota selvää midfullnessista. Pitkän tähtäimen tavoite tehdä uusia urasuunnitelmia, joka muuten jo se hieman löysentää kurkkua kuristavaa köyttä.

Eipä paljon vaadi että tilanne voi tuntua vähemmän epätoivoiselta. Kiitos avlaiset! Ja siltikin edelleen, suuri kunnianosoitus niille isille ja äideille, jotka jaksavat painaa vaativissa tehtävissä ja sen päälle huolehtia itsestään, harrastaa ja antaa aikaa lapsilleen. Olette kyllä oikeita arjen supersankareita, muistakaa pitää itseänne arvossa!

t ap

Ehkä mä koitan vielä kerran työterveydestä, toimittaja on vaihtunut sitten viime kerran. Ja jos ei sieltä tule apua, niin sitten yksityiselle.

Ja itsestäkin tämä tuntuu ihan puhtaalta uupumukselta. Mutta miten voi olla uupunut tavallisesta työtaakasta? Olen toki toiminut myös vapaaehtoistyössä pitkään tähän päälle, mutta koen että olen saanut siitä vain lisää energiaa jaksaa. Voisiko se sitten kuitenkin jotenkin kuitenkin uuvuttaa, en tiedä.

T ap

Ihan vaikka niin, että työ ei ole itselle mielekästä. Minä uuvuin totaalisesti osa-aikaisessa työssä (20h/vk), koska työ oli minulle niin epämieluista, että pelkkä ajatuskin siitä sai välillä ahdistumaan. Toinen vaihtoehto on perfektionistinen luonne, jolla saa itsensä hyvinkin tehokkaasti uuvuttua tilanteessa kuin tilanteessa, jos ei opi ymmärtämään, että kaikki ei aina voi olla täydellistä. 

Tämäkin niin hyvä pointti. On kyllä totta, että nykyinen työni on lähinnä hallinnollista paperien pyörittelyä, josta en nauti tippaakaan. Kiitos, että jaoit, että olit uupunut vaikka tunteja olikin vain 20 viikossa, ei tunnu että olen niin yksin asian kanssa. Pitäisi siis tavoitella työtä, jossa ei olisi tätä hallinnollista liibalaabaa - vaihdoin itse asiassa edellisestä tähän, kun edellisessä oli paljon hyvin agressiivista myyntiä. Voisipa noita vapaaehtoistöitäni tehdä päivätyönä, aina voi unelmoida :D

t ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä teet vapaa-ajalla? Ovatko harrastuksesi tavoitteellisia (ne voivat olla sitä ilman että tajuaakaan) ja kuinka paljon jätät aikaa sellaiselle totaaliselle joutenololle (makoilet sohvalla, juot kahvia ja annat mielen vaellella rauhassa)? Joutenolo puhdistaa aivoja.

Teen viikottain useita tunteja eräässä hyväntekeväisyysjärjestössä. Tuntuu, että saan siitä paljon, mutta tokihan siinäkin on jonkinlainen tavoitteellisuus taustalla. 

Katson kyllä jonkin verran sarjoja, mutta niitäkin katsoessa huomaa ajatusten pyörivän työasioissa. Jos istun sohvalla ja annan ajatusten vaeltaa, ne menevät varmasti vain työasioihin. Onko tähänkin vastaus vain mindfullness? 

Kiitos hyvästä pointista! :)

t ap

Oma "salaisuuteni" on se, että ole oikeasti terve niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi minulla on erinomaiset tukiverkostot (aviomies, molempien vanhemmat ja sisarukset jne.), terveelliset elämäntavat ja opeteltu kyky päästää irti ja olla itselle armollinen. Ei mitään poppaskonsteja siis. 

Kiitos salaisuudestasi! :) Nyt kun mietin, niin minulla taitaa olla vielä paljon tekemistä tuon armollisuuden kanssa. Valtava syyllisyyden tunne omasta saamattomuudesta kalvaa jatkuvasti, ja se taas uuvuttaa lisää, ja kiva kierre onkin valmis. Sen kun saisi jotenkin katkaistua, niin voitaisiin olla pienen askeleen lähempänä parempaa.

t ap

Vierailija kirjoitti:

Meidän työterveydessä pääsisi kyllä noilla oireilla kunnon verikokeisiin ja tarvittaessa psykologille. Hyvin samanlaisia oireita tuntuu olevan monilla nuorilla oman kokemuksen ja lehtien mukaan.

Eli ei ihan terveeltä kuulosta, haan ennemminkin uupumukselta. Ajattele, kun aivosumu hellitää ja tehokkuus palaa, kuinka paljon helpmmalta työ tuntuu ja kuinka paljon nopeammin sen saa tehtyä. Silloin elämään mahtuisi lapsiakin.

Itselläni on vaativa työ, pari paljonharrastavaa lasta ja työhullu mies. Hyvin jaksaa kun ei sitä sumua ole. Ne pikkulapsivuodet, kun lapset olivat jatkuvasti kipeinä ja nukkuivat huonosti meni sumussa, mutta työ ei tuohon liittynyt, vaan konkreettinen väsymys.

Ehkä mä koitan vielä kerran työterveydestä, toimittaja on vaihtunut sitten viime kerran. Ja jos ei sieltä tule apua, niin sitten yksityiselle.

Ja itsestäkin tämä tuntuu ihan puhtaalta uupumukselta. Mutta miten voi olla uupunut tavallisesta työtaakasta? Olen toki toiminut myös vapaaehtoistyössä pitkään tähän päälle, mutta koen että olen saanut siitä vain lisää energiaa jaksaa. Voisiko se sitten kuitenkin jotenkin kuitenkin uuvuttaa, en tiedä.

Ja kiitos, tuo oli hyvä pointti että kun tämä olo hälvenisi, niin sitten voisi muutakin elämässä jaksaa kuten lapsia! :) Kun mietin sitä, millainen olo minulla oli tuon lomaviikon jälkeen, minusta tuntuu että sellainen olisi täysin mahdollista. Kun nyt vain saisi selville, miten sellaisen energisyyden saisi edes enimmäksi ajaksi vuotta..

T ap