Käyttäjä31170
Seuratut keskustelut
Kommentit
Sarjassa lapset aina syövät ja menevät nukkumaan. Suomalaiselle äidille tuottaa kauhun väristyksiä se ruokavalio: muroja ja perunalastuja. Antaisivat joskus edes banaanin poloisille. Ja helpostihan lapset vaipuvat uneen ja koko sakki voi mennä pubiin.
Olen myös pannut merkille, että mitään työpaikkoja kylässä ei ole, paitsi kassan tehtävät, joihin jokainen kyläläinen on pätevä sijainen, kun omistaja lähtee pikaisesti työpaikalta.
Usein ehdotetaan, että otettasiin yhteys toisen lapsen vanhempiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Ensinnäkin, miten vanhemmat löytyvät, jos ovat aivan vieraita, ja toiseksi, miten täysin vieraan ihmisen moitteisiin suhtauduttaisiin, vaikka moittija kuinka huolellisesti sanansa valitsisi.
Minusta olisi viisainta mennä puistoon mukaan ja seurata tilannetta penkillä istuen. Asioihin voi aina aikuinen rauhallisella otteella puuttua. Pieni kiristäjän alku ei ehkä käsitä tekonsa vakavuutta, mutta jos hänelle selviää, että hän harrastaa rikollista toimintaa, josta aikuiset ihmiset joutuisivat vankilaan, saattaisi asenne muuttua.
Pieni keskustelu muitten lasten kanssa auttaa ehkä myös. Onko muillakin lapsilla sama tilanne kuin omalla.
Esikoislapset ovat niitä erikoisia prinsessoja ja meidänneitejä. Kaikki lapsessa on uutta ja erikoista. Toisen ja kolmannen kohdalla jo on eri tahti.
Lapsuudessani äiti nimitti meitä kakaroiksi, kun väsyi. Vähän toiselta olisi yksikin "prinsessa" kuulunut.
Matkustimme lapsena mummolaan junalla pikkuveljen kanssa. Kaksi junanvaihtoa. Pikkuveli matkusti matkan myös yksin, 9-vuotiaana.
Ei se meistä outoa ollut. Lapsiin luotettiin entisinä aikoina. Vastuu kasvoi.
Pitääkö tuollaisiin uteluihin kommentoida?
Vastaukseksi varmasti riittää, että ei meillä ole mitään päätöksiä kesän varalle tehty.
Tai vaihtoehtoisesti, että meillähän on piharemontti(kattoremontti/saunaremontti/laiturin rakentaminen) suunnitelmissa ja tekijöitä kaivataan. Kai vasara kädessä pysyy?