Käyttäjä2524

Itse olen aina ollut herkkä erilaisille mauille ja tuoksuille. Lapsena oli paljon asioita minkä syömisestä pakenin oksentamaan vessaan kesken ruokailun. Teini-ikäisenä opettelin kuitenkin suurimmasta osasta pois.

Ainoa nirsous mikä jäi oli sipuli. Tämä johtu todennäköisesti siitä, että koko suku vitsaili sipulinirsoilustani ja otti tehtäväkseen käännyttää sipulinsyöjäksi. Olin ujo ja kohtelias tyttö joten söin mukisematta, vaikka todellisuudessa pidättelinkin itkua ja oksennusta koko ruokailun ajan.

Kaikista inhottavinta oli se kun huomasin kesken ruuan "piilottettuja" sipuleita ja yritin epätoivoisesti pidätellä kyökkiä. Sitten kun vihdoin saan syömisen lopetettua niin täti (setä, mummu, serkun kaima ym.) huudahtaa voitonriemuisesti: Ethän sinä sitä sipulia huomannutkaan! tai Eihän se sipuli miltään maistunut! Kuka idiootti luulee, että lapsi tuosta oppii syömään kammoamaansa ruokaa? Noiden lukuisten pakkosiedätys kertojen vuoksi koen edelleen vieraissa syömisen vaikeaksi koska lapsuudesta jäi tunne, että vieraat ihmiset voivat piilottaa "vaarallisia" asioita ruokaan.

Nirsous on järjetöntä, mutta lapselle ruuan pelko on todellinen.

Nykyään käytän omissa ruuissani sipulia. Syön monipuolista ja mausteista ruokaa enkä kärsi mistään muista ruokavammoista. Vieraissa edelleen kuitenkin vielä aikuisenakin nieleskelen sipulinpalat pakolla oksennusta pidätellen.