Käyttäjä2500

Moikka!

Tuttu juttu, tavallaan.

Olen 27-vuotias ja aina tykännyt tosi paljon lapsista ja olisin saattanut ammattikoulun jälkeen olla potentiaalinen "nuori äiti", mutta korkeakouluopintojen myötä innostuin vaatimammista töistä. Varsinaista vauvakuumetta ei ole ikinä ollut, lapset sen sijaan olen aina kuvitellut osaksi tulevaisuutta.

Mies on jo ainakin kolme vuotta ollut valmis isäksi, itse olen vaan siirtänyt ajankohtaa. "haluan vuoden relevanttia työkokemusta valmistumisen jälkeen."

"haluan vielä matkustaa maihin x ja x"

"haluan katsoa vielä tämän sijaisuuden loppun asti"

Nyt ollaan tilanteessa että työkokemusta on 3,5v, sijaisuus on päättynyt ja nyt etsin uusia töitä. Toissapäivänä tein plussatestin. (Huom hormonaalinen ehkäisy on ollut jo 7kk pois kun halusin saada kierron säännölliseksi, että henkisesti toki tiesimme tämän olevan mahdollista!).

Luulen että minä olen tyyppiä, jolle raskaus täytyi tulla yllätyksenä. En osannut päättää sopivaa ajankohtaa, jolloin olisin tehnyt sitä ja tätä tarpeeksi (vaikka esim rankemman bailaamisen olen jo mielelläni jättänyt vähemmälle vuosi sitten vähän "vahingossa").

Kuitenkin pahin pelkoni minkä keksisin on se, että lapsen saamisessa menisikin vuosia tai saisimmekin kuulla ettei biologiset lapset ole meille mahdollisia. Raskaus on nyt siis vasta alussa (hedelmöittymisestä 2vk 2pv) ja nyt on vähän sekava olo, ajatukset varmaan selkenee kun asiat etenee, kaikkihan on nyt todella alussa. :)