Käyttäjä2278

Olet tyytymätön itseesi, siihen olisi hyvä tarttua ja opetella hyväksymään itsensä. Helppoahan se ei ole, vaan vaatii monilta pitkän harjoittelun. Ehkä voisit korottaa koulunumeroita, jos niillä on vaikutusta siihen, pääsetkö opiskelemaan mieleistä alaa? Se varmasti vaikuttaisi myös itsearvostukseesi ja sitä kautta myös ihmissuhteisiisi - uskaltautuako tasavertaisiin, läheisiin ihmissuhteisiin. Olet vielä niin nuori, että ehdit tehdä vaikka mitä. Monen asian suhteen elämässäsi. Tsemppiä! 

Ei kait tuohon ole mitään yksiselitteistä vastausta. Yksi riittävän hyvä ja sensitiivinen vanhempi/huoltaja riittää tasapainoiseen kehitykseen. Lapsi muodostaa kiintymyssuhteen vanhempiinsa/huoltajiinsa, ja torjuvaan aikuiseen muodostuu turvaton kiintymyssuhde. Kiintymyssuhteen tyylillä on keskeinen merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Myös vanhemman puuttuminen vaikuttaa lapsen kehitykseen, olennaista kait se, miten asiaa lapsen kanssa käsitellään ja millaisia mielikuvia lapsi saa puuttuvasta vanhemmasta ja itsestään ja miten lapsi voi tätä menetystä käsitellä mielessään. 

Lapsi ei saa nyt jotain sellaista elintärkeää, mitä hän tasapainoiselle kehitykselleen tarvitsisi. Eli jotain sellaista tyydytystä tunnetarpeilleen, mitä hänelle merkitykselliset ihmiset voisivat antaa. Ero on voinut horjuttaa lapsen turvallisuudentunnetta ja kykyä luottaa läheisiin ihmisiin, lapsi voi tarvita vahvempaa kokemusta vastavuoroisuudesta, hyväksynnästä ja rakkaudesta tms. Aggressio nousee esiin, kun jää vaille jostain olennaisesta, kun ei voi olla levollisin mielin suhteessa toiseen ja toisen kanssa. Lapsi tarvitsee toki jatkossakin rajat toiminnalleen, mutta on tärkeää, millä tavoin ne asetetaan - autoritaarinen kasvatus rikkoo entisestään luottamusta, vaikka jotkut tässäkin ketjussa näkevät sen vastaukseksi "kiukutteluun". 

Lapsi on kokenut vanhempiensa eron ja siten menetyksen. Vanhempien ero on yksi riskitekijä mielialahäiriöiden synnylle - voi olla. että lapsi oireilee masennustaan. Ainakin hänellä vaikuttaa olevan tunteidensa käsittelemisessä haasteita, ja hän tarvitsisi siinä aikuisen apua. Lapsi ei tietenkään saa tehdä tulevalle vauvalle pahaa, mutta komenteleva ja käskevä kasvatus ei auta lasta, jolla on hankaluuksia tunne-elämänsä kanssa. Se että lapsi nyt kuvittelee erilaisia keinoja millä tehdä vauvan elämä kurjaksi kertoo, että hänellä on kykyä symbolisesti käsitellä negatiivisia tunteitaan, eli se että pystyy kuvittelemaan ja sanallistamaan omaa aggressiotaan voi riittää, eikä lapsen silloin tarvitse osoittaa aggressiotaan konkreettisesti vahingoittamalla vauvaa. Nyt lapsen auttaminen hankalien tunteiden käsittelyssä on helpompaa jos tuota kykyä ei olisi. Kyselisin tilanteeseen apua perheneuvolasta, sillä lapsi ja perheenne tarvitsee selvästi apua tilanteeseen. Lapsi ei ole tahallaan hankala, vaan käytös kertoo, että lapsi voi jollain tapaa huonosti ja tarvitsee apua. 

Niin se näyttää olevan monessakin työssä: osalla on kiire ja työt kutsuvat lakisääteisillä tauoillakin, osa taas keksii itselleen taukoa ja vätystelee työajalla, eikä tee osuuttaan. Jotkut hahmottavat työtään ja sen laatutekijöitä kokonaisvaltaisesti ja itseohjautuvasti, ne joilla taas ei ammattitaitoa tai motivaatiota, eivät näe mitä pitäisi oma-aloitteisesti tehdä, eikä aina edes käskettyinä.