Käyttäjä18499
Seuratut keskustelut
Selittämätön olo (masennus + kaksisuuntainen mielialahäiriö)
Tuntuu kuin en eläisi enää tässä todellisuudessa, kaikki alkoi viime vuonna, kun kärsin jonkin asteisen hermoromahduksen. Onko kellään vastaavaa? Tuntuu myös, että ajattelu ja persoonani ovat jotenkin muuttuneet, ihan kuin olisin eri ihminen kuin ennen. Käyn jotenkin hitaalla ja kaikki asiat mistä ennen nautin ahdistavat vain nykyään, mikään ei tunnu miltään. Minulla on diagnosoitu masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta tämä olo tuntuu aivan muulta, olen ennenkin sairastanut masennusta, mutta se ei ole ikinä ollut tällaista. Lisäksi tilanteeseeni liittyy "itsemurhayritys", join todella paljon vettä kerralla (n.5 litraa) ja tunsin kuinka päätäni särki ja ja sormeno kouristelivat ja tuntui kuin pääni olisi turvonnut. Pelkään, että tuo veden juonti olisi aiheuttanut jotakin, mutta olen käynyt pään magneettikuvauksissa ia radiologi sanoi kaiken olevan normaalisti. Olen ravannut ties missä lääkärillä ja on otettu kaikenlaisia verikokeita, ne ovat olleet ok, paitsi prolaktiini oli koholla (1014). Joka päivä toivon, että tämä olo väistyisi ja olo olisi taas normaali.
54Toimeentulotuesta ei jää rahaa vaatteisiin
Toimeentulotuki on liian pieni
174Kerrotaan huonoja vitsejä
Olipa kerran kuningas mutta ei ole toista kertaa.
12497Pienin/typerin syy miksi kiinnostuksesi johonkin mieheen on lopahtanut?
haetaan myös samalla vinkkejä tuohon toiseen avaukseen miksi kummisetä ei löydä naista
2126Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Järkevä mies sulla.
Ei ole mitään poikien ja tyttöjen vaatteita. Kyllä pojalle voi laittaa mekon siinä missä tytöllekin. Jostain ihmesyystä mies kuitenkin hannaa vastaan. En ymmärrä. Ap
En tiedä, pystynkö sittenkään sopeutumaan tilanteeseen. Heti, kun näkee muilla söpöjä tyttöjä, niin alkaa ahdistaa. https://www.is.fi/viihde/art-2000008116909.html Pitäisikö kuitenkin antaa poika adoptioon ja yrittää uudestaan tyttöä. Mitä mieltä olette?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tyttö, muttei ole vauvaiän jälkeen mekkoa suostunut pukemaan päälle, puhumattakaan mistään ruseteista ja hiuspannoista. Hiukset takussa kiipeilee puissa ja vaatteet mallia housut ja t-paita. Tällainen tyttö olisi sinulle varmaan suuri pettymys?
Sopeudun kyllä siihen, millainen lapsesta tulee, mutta ei se silti unelmia poista.
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyään ole tyttöjä ja poikia,vaan henkilöitä.Mekko päälle vaan!
Ei se silti oikein tytöltä näytä.
Vauva vielä, joten taidan laittaa miehen vastustuksesta huolimatta.