Käyttäjä134
Seuratut keskustelut
Kommentit
Perus päivärytmi on sitä että aamutoimien jälkeen lähdetään ulos tunniksi pariksi. Maanantaisin on kirkon perhekahvila ja perjantaisin puiston laulujetki, muutoin käydään muuten vain ulkoilemassa. Sit lounas ja päiväunet.
Aamulla ja iltapäivällä ehditään lukea tai tehdä palapeliä, muovailla tms. Keittiön pöydän ääressä pieninkin piirtelee kun esim teen iltaruokaa.
Lapsi seisoo usein tuolilla katsomassa kun laitan ruokaa, 'auttaa' laittamaan pyykkejä kuivumaan tai purkaa kattilakaappia kun laitan tiskejä. Aika vähän siis touhuaa itsekseen vielä. Koneella olen löhinnä päiväuniaikaan ja iltaidin miehen ollessa kotona.
No onneksi lapsilisät tulee tänään.
Lapselle liian pieni pyörä alle, satula alas ja käsket potkutella sillä. Korostat sitä että ei saa polkea, potki vaan. Sitten kun lapsi on valmis niin alkaa kielloista huolimatta kyllä polkea. Tärkeää vaan että pyörä on niin pieni että yltää potkimaan polkimien ohi.
Koskaan ei kannata tukea pyörää pystyyn kun sitten lapsi oppii luottamaan siihen että vanhempinpitää sen oyörän pystyssä ja kaatuu kun vanhempi päästää irti. Jos lapsi tarvii esim alkuvauhtia niin työnnä aldta selästä, silloin lapsi tietää milloin ote irtoaa.
Kannataa huomioda että välimeri on melko kylmä vielä tuohon aikaan vuodesta vaikka ilma toki jo on kohtalaisen lämmintä 20-25 astetta. Enempi siis suomen kesä tyyppinen sää ja meten lämpötila, rantalomaa jos haluaa niin ajankohtaa ja/tai paikkaa kannattaa harkita.
Paika kun paikka niin on rauhallista kyllä noin aikaisin keväällä.
Toki se toinen äiti nyt köyttäytyi huonosti, mutta ihan kohteliasta olisi tuollaisessa tilanteessa antaa sen siskon tulla. Pure hammasta vaan. Ehkäpä se perhe jossain vaiheessa tajuaa jutun juonen tai sitten ei.
Kaupan pakastealtaasta löytyy valmiita gluteenittomia tuotteita, osta vaikka pari muffinsia ja teer poppareita kaikille niin siinä on jo jotain mitä siskokin voi syödä.