Katrius
Seuratut keskustelut
Kommentit
Olipa hyvä keskustelunavaus tuo yrityksestä kertominen. Olen itse aika aika avoin ja hölötän asioitani, mutta tästä asiasta en ole kertonut kuin yhdelle ystävälleni. Yllätyin, kun kuulin, että mieskin oli asiasta maininnut omalle ystävälleen. Muuten asia on vain meidän kahden välinen, kunnes on jotain kerrottavaakin. No töissä on yksi kohtalotoveri, joka myös kuumeilee, ja hänen kanssaa puhuttiin ehkäisymuodoista, jolloin hän kysyi, että miten meillä ehkäistään. Olen ehkä maailman huonoin valehtelija, joten en voinut vastata muuta kuin että tällä hetkellä ei mitenkään. Mutta painotin, että asia saa edetä omalla painollaan, ja että töissä ei kukaan muu tiedä.
Meidän molempien vanhemmat varmaan kyllä arvaavat, että asia voisi olla pikapuoliin ajankohtainen, mutta eivät onneksi kysele, vaan osaavat olla hienotunteisia. Tiedän kyllä, että vauvauutinen olisi heille erittäin toivottu, omat vanhempani eivät vielä ole päässeet edes isovanhemmuudesta nauttimaan, eli tämä olisi heillekin ensimmäinen lapsenlapsi. En usko, että veljeni on samalla asialla vielä...
Olen yleensä aika kärsimätön luonne, joten tekee ihan hyvääkin tämä, että asiaan ei varsinaisesti voi itse vaikuttaa. Toki pelkään, että kohtaamme ongelmia tai pahimmillaan emme lainkaan voi lasta saada, mutta toistaiseksi "suloisessa tietämättömyydessämme" naiivisti uskomme, että meille tulee vauva ihan peittoa heiluttelemalla.
Ensi viikolla menen gynelle tarkistukseen, uskon että kaikki on ihan ok, mutta vuosikontrollin aika on muutenkin, joten saa nyt katsoa sitten sillä silmällä, että vauva-asiat olisi ajankohtaisia.
Omaa napaa muuten: kp on 7, viikon päästä pitäisi olla kovat peittomyllytykset käynnissä ;-)
Cassandra kp 7/29-32, yk 3
MUOKS: olinkin näemmä unohtanut päivittää kuulumisia tuon negatestin jälkeen. Menkat alkoivatkin sitten seuraavana päivänä, hiukan puskista ilman kipuja tai muitakaan tuntemuksia. En silti pahemmin enää niistä masentunut, ja vastaisuudessa en testaa ennenkuin menkat on kunnolla myöhässä, tai on jotain selkeitä oireita. Rintojen arkuus liittyy mulla menkkoihin, joten siitä ei kannata päätelmiä tehdä. Piste :-D
toden totta la osuisi vielä kesäkuulle, joten pysyn ihan mielelläni täällä :-) En tiedä olisikon sittenkin kuulunut toukokuisiin tästä kierrosta, nuo pituudet kun vaihtelee niin eri laskurit antaa eri tuloksia. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tää kierto oli ihan selkeä ja normaali, ehkä se edellinen mega menee helteiden ja lomarientojen piikkiin. Nyt syyssateilla ja -pimeillä kroppakin pysyy kurissa toivottavasti paremmin. Tässä kierrossa aion satsata täysillä ovisajankohtaan, havaintojeni mukaan neljäs päivä limoista on se, kun munasolu irtoaa. En ole aiemmin tuota limojen kestoa huomannut tarkkailla, mutta edelleen siis ihan luomua bongausta aion toteuttaa.
Ei näissä mun kierroissa näemmä ole säännöllisyyttä, menkat alkoi ihan puskista ilman kipuja. Eli viime kierron pituudeksi tuli vaan 29, kun edellinen oli 40... No tämä pituus tukee sitä, että ovis tosiaan oli kp 15 kun olin sen tuntevinani. Ei muuta kun muutto heinäkuisiin. Jäljelle jääville isot tsempit ja halit!
Kassandra kp 1/29-40, yk 3
ja negahan sieltä tuli. Masentaa. Tosin laskin kp:t väärin, eli tänään onkin vasta kp 29, ei 30 niinkuin luulin. Että joo, vähän hätiköiden testasinkin kyllä. Ei ole menkkaoloja, jotain oireita kyllä, mutta ei mitään selkeää. Jostain syystä mulla on tosin nyt vatsa- ja rintalihakset kipeät, vaikka en ole mitään jumppaa tms. tehnyt, joten vähän vaikea erottaa rintojen arkuuttaa ja alavatsatuntemuksia noiden lihaskipujen joukosta. Olen myös palellut iltaisin, mikä ei ole mulle tyypillistä. Ennemminkin yleensä olen hiki päässä.
Ihaniakin uutisia tähän viikonloppuun mahtui, nimittäin mentiin ukkokullan kanssa kihloihin :-) Molemmilla on takanaan pettymyksiä ihmissuhteissa, joten tämä on ihan hieno asia. Ja kosinnassa oli puhe juurikin naimisiinmenosta, joten kai jotkut häät olisi kanssa ajankohtaiset, mutta nyt niitä ei kuulemma vielä tarvitse alkaa järjestää. Ja hyvin pienet niistä tulee joka tapauksessa. Miehellä on sellainen vanhanaikainen ajatus, että meidän pitäisi olla naimisissa ennen mahd. lapsen syntymää, mutta ehtiihän sitä sitten kun olisi ensin joku lapsikin tulollaan.
Kävin tällä viikolla gynellä ja sain sieltä ihan hyvin mielen mukaani: ultraten munasarjoissa näytti kaikki ihan hyvältä (pelkäsin pco:ta, kun tuota painoa on kuitenkin hiukan liikaa) ja molemmissa munasarjoissa oli rakkula kypsymässä. Ovulaatiotahan en ole ikinä tuntenut kuin oikealta, mutta kuulemma vasemmallakin on vilkasta toimintaa. No nyt se ovulaatio sitten limoista päätellen onkin ihan hollilla, ja mies on tietysti töissä huomisaamuun asti :-( Täytyy panostaa asiaan heti aamulla... Aikaisemmin tuntuu tämä ovis tulevan, kuin aiemmissa kierroissa. Ties vaikka mun luomukierrot olisikin lyhenemään päin! Toisaalta sehän olis ihan hyvä, koska tarkoittaa pitemmällä aikajanalla tarkoitettuna enemmän mahdollisuuksia raskautua ;-) Limat alkoi oikeastaan eilen, ja kokemukseni mukaan niitä riittää 4 pvää ennen ovulaatiota, mutta on nyt jo kovin klimppistä ja venyvää, eli tarkkaan on vaikea tietää, koska se varsinainen h-hetki olisi.
Cassandra kp 13/29-32, yk 3