Kakkahattutäti

Vierailija kirjoitti:

Avioehto ei vaikuta liiton aikana juuri mitenkään muuten kuin kieltona hävittää avio-oikeuden alaista omaisuuttaan täysin holtittomasti toisen vahingoksi. Se ei sulje pois elatusvelvollisuuksia eikä yhteistaloutta. Eikä muuten myöskään sitä mahdollisuutta, että erossa tulee maksettavaksi elatusapua ex-puolisolle. Elatuksestakin voi toki sopia, mutta avioehto ei automaattisesti ota siihen kantaa vain olemalla olemassa.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni Suomessa laki ei tunne sellaista käytäntöä, että eron jälkeen toinen puoliso maksaisi toiselle elatusapua. 

Lapsille maksetaan elatusapua toki, mutta ei puolisolle.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessäasuvat luetaan samaan talouteen ja tällöin myös tulot ovat yhteisiä. Ei pienempituloinen saa rahaa sossusta tai maksa päivähoidosta vähemmän vaan yhteiset tulot ratkaisevat.

Tämä on oikeasti suomalaisessa yhteiskunnassa ihan rakenteellinen ongelma. Miksi ihmeessä ajatellaan, että aikuinen ihminen ei olisi itsestään vastuussa? Tai että jollakulla on velvollisuus olla toisen omaishoitaja vain siksi, että on aikanaan erehdytty lyömään hynttyyt yksiin?

Jokaisella pitäisi olla oikeudet samoihin tukiin, ihan riippumatta siitä, miten tai kenen kanssa haluaa asua. 

Lähtökohtana pitäisi olla työnteko, eikä mikään helkkarin tukien kanssa kikkailu. Mutta siihen tämä suomalainen tukiviidakko ihmiset kasvattaa. Se vaikuttaa jo parisuhteisiinkin, vaikka ei todellakaan pitäisi.

Olen samoilla linjoilla AP:n kanssa. Olen itse nainen, mutta en ymmärrä, miksi miehen pitäisi maksaa naisen puolesta esim. lomamatkoja. Menot ja kulutustaso pitää valita sen vähemmän tienaavan mukaan.

Toki jos pariskunnalla on lapsia ja nainen on äitiyslomalla tms. niin siinä tapauksessa tilanne on vähän eri, mutta jos puhutaan nyt lapsettomista ihmisistä, niin en ymmärrä, miksi pitäisi olla yhteiset rahat. 

Itselläni on kohtalaisen hyvät tulot, ja minulle ei olisi ongelma seurustella itseäni huonotuloisemman miehen kanssa. Jos asuisimme yhdessä, maksaisimme kaiken puoliksi ja minä voisin sitten esim. hemmotella itseäni syömällä ulkona, matkustamalla kavereiden kanssa tms. jos välttämättä haluaisin.

Toisaalta, en edes kaipaa mitään tuollaista. Tykkään elää säästeliästä arkea ja viikonloppuisin ohjelmaksi riittää siivoaminen, kaupassa käynti ja ulkoilu. En kaipaa muuta. Olisi ihan ok, että omat rahat jäisivät mulle säästöön. Itseä huonotuloisempi kumppani voisi siinä mielessä olla hyväkin juttu!

Seurustelin aikanaan yhden hyvätuloisen miehen kanssa, ja sviddu että tuli kalliiksi. Olen sillä tavalla höveli, että haluan maksaa kaiken puoliksi. Mies valitsi aina kalliita matkakohteita ja hotelleja. Minulle olisi riittänyt illalliseksi mäkkäri, mies haluaa fine dining-ravintolaan viineineen. No ei siinä mitään, mutta kyllä harmitti, kun rahaa paloi. 

No Ap, tulepa nyt kertomaan, miten wt-synttärit a la Porvoo sujuivat. Miten mennään mahdollisimman vähillä satsauksilla, vinkkejä?

Klaus Häröllä on hyviä. Esim. se sotalapsesta kertova, mikä se nyt olikaan? Äideistä parhain?