Kakkahattutäti
Seuratut keskustelut
Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.
Kommentit
Ei se ole mitään ihmisenä kehittymistä, että mukautuu ja tottuu tekemään kaiken yhdessä.
Mun tuntemista ihmisistä sinkut yleensä kehittyvät. Tekevät uusia juttuja ja haastavat itseään.
Pariskunnat liian helposti jämähtävät paikalleen. Tai sitten kehittyvät, mutta eri suuntiin...
Tarkoitan ihan sitä perinteistä itsehillintää.
Tunteiden hillintää pitäisi opetella eikä ilmaisua... se hillintäpuoli kun tuntuu olevan useammalle se ongelma.
En menisi naimisiin, olen nähnyt liikaa eroja. Tulee aina omaisuudesta riitaa.
En halua, että kukaan mies yrittää hyödyntää minua taloudellisesti, sekin on aika iso syy.
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
No esim. vihan tunteita. Ei niitä tarvitse ilmaista mitenkään.
Sen voi hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, mutta ei se oikeuta huutamaan pahaa oloa julki ja kastamaan omia oloja toisten niskaan.
Osa ihmisistä ilmaisee itseään vähän liiankin kanssa ja käyttää toisia ihmisiä jonain ihmeen roskapönttöinä joille voi paasata milloin mistäkin. Ei se ole oikein.
Nykyaikainen tunnekulttuuri on mennyt aivan liian pitkälle. Ihmiset kuvittelevat, että kaikki on ok ja ilmaista saa.