Kaffebulla

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei tarvitse surra tuntemattomien ihmisten kuolemaa, mutta heidän läheisensä kyllä surevat, ovat surreet jo ennakoivasti sitä että ovat menettäneet heidät huumeille.

Minä suren niiden omaisten puolesta. Nämä on surullisia tarinoita ja vanhempien tuskaa on hirveä seurata vierestä. Onneksi itsellä ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä tuollaisesta kuullessani suren, että monen elämä on niin tuhoon tuomittu jo alusta lähtien. Toivoisin kovasti, että meillä olisi joskus vielä hyvinvointiyhteiskunta. Mutta aika näyttää, mitä meistä useimmat haluavat. Demokratia kun ainakin toistaiseksi olemme.

Aina ei ole kyse siitä, mitä muut haluavat. Ihminen tekee myös itse omia valintoja. Jos se olisi muiden haluamisesta kiinni, kukaan ei käyttäisi huumeita. 

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitäisi lopettaa vatulointi parinvalinnassa.

Ei mitään paria ole pakko valita. Voi ihan vaan elää elämänsä ja nauttia! Oletko kokeillut?

Kai se nuorilla on vaikeampaa kun kaikki pitää harjoitella, ihan lähtien oman kodin hoitamisesta ja laskujen maksamisesta. Moni nuori ei osaa käyttää edes verkkopankkia kuulemma nykyään. 

Jotenkin tuntuu, että sellainen uusavuttomuus on lisääntynyt aika paljon. Ehkä vanhemmat eivät osaa antaa kunnon eväitä nuorilleen? Raskasta on olla parisuhteessa, jos kaikki pitää harjoitella alusta lähtien. Suosittelisin sitä, että ensin huolehtii itsestään ja harjoittelee työssä pärjäämistä, talouden hallintaa ym. Ja vasta sitten hynttyyt yhteen jonkun kanssa, joka hallitsee ne asiat myös. Muuten siitä kumppanista tulee herkästi riippakivi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilastot kertoo toista ja arvaatko... jos eka parisuhde tulee nelikymppisenä ja silloin alkaa naisella yhteiselämän harjoittelu.... 

No, en haluaisi olla tuossa miehenä.

 

Ihan jokainen parisuhde alkaa yhteiselämän harjoittelulla. Kummallakin on omat tavat ja mieltymykset ja ne pitää sovittaa yhteen. Sillä ei ole merkitystä onko toisella takana parisuhde ja toisella ei. Mitä sinä kuvittelet?

Kuvittelen sitä, että on helpompaa sopeutua toisen kanssa elämiseen kun sen tekee ennen kuin on ollut 30 vuotta yksin ja rutiinit ovat muodostuneet sellaiseksi ettei koe yhdenkään ihmisen olevan sen arvoinen että itse tekisi pieniäkään muutoksia.

Mutta aloita sinä nelikymppisenä. Kerro miten meni.

No minä tapasin mieheni nelikymppisenä, ja se oli elämäni ensimmäinen vakava parisuhde. Ei meidän tarvinnut harjoitella mitään. Helppoa on keski-ikäisenä elellä kun tuntee jo itsensä ja tietää mitä haluaa.

Varallisuutta on kummallakin, taloudet on pidetty erillään, kummallakin omat rahat. Ei tarvitse rahasta riidellä. Meillä on kaksi kotia, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Vietetään niissä aikaa yhdessä tai erillään fiiliksen mukaan. Omasta puolestani olen onnellinen, etten tuhlannut nuoruuttani huonoissa suhteissa, vaan keskityin opiskeluun, työhön ja varallisuuden kasvattamiseen. Kannatti.