Kaffebulla

Kai se nuorilla on vaikeampaa kun kaikki pitää harjoitella, ihan lähtien oman kodin hoitamisesta ja laskujen maksamisesta. Moni nuori ei osaa käyttää edes verkkopankkia kuulemma nykyään. 

Jotenkin tuntuu, että sellainen uusavuttomuus on lisääntynyt aika paljon. Ehkä vanhemmat eivät osaa antaa kunnon eväitä nuorilleen? Raskasta on olla parisuhteessa, jos kaikki pitää harjoitella alusta lähtien. Suosittelisin sitä, että ensin huolehtii itsestään ja harjoittelee työssä pärjäämistä, talouden hallintaa ym. Ja vasta sitten hynttyyt yhteen jonkun kanssa, joka hallitsee ne asiat myös. Muuten siitä kumppanista tulee herkästi riippakivi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilastot kertoo toista ja arvaatko... jos eka parisuhde tulee nelikymppisenä ja silloin alkaa naisella yhteiselämän harjoittelu.... 

No, en haluaisi olla tuossa miehenä.

 

Ihan jokainen parisuhde alkaa yhteiselämän harjoittelulla. Kummallakin on omat tavat ja mieltymykset ja ne pitää sovittaa yhteen. Sillä ei ole merkitystä onko toisella takana parisuhde ja toisella ei. Mitä sinä kuvittelet?

Kuvittelen sitä, että on helpompaa sopeutua toisen kanssa elämiseen kun sen tekee ennen kuin on ollut 30 vuotta yksin ja rutiinit ovat muodostuneet sellaiseksi ettei koe yhdenkään ihmisen olevan sen arvoinen että itse tekisi pieniäkään muutoksia.

Mutta aloita sinä nelikymppisenä. Kerro miten meni.

No minä tapasin mieheni nelikymppisenä, ja se oli elämäni ensimmäinen vakava parisuhde. Ei meidän tarvinnut harjoitella mitään. Helppoa on keski-ikäisenä elellä kun tuntee jo itsensä ja tietää mitä haluaa.

Varallisuutta on kummallakin, taloudet on pidetty erillään, kummallakin omat rahat. Ei tarvitse rahasta riidellä. Meillä on kaksi kotia, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Vietetään niissä aikaa yhdessä tai erillään fiiliksen mukaan. Omasta puolestani olen onnellinen, etten tuhlannut nuoruuttani huonoissa suhteissa, vaan keskityin opiskeluun, työhön ja varallisuuden kasvattamiseen. Kannatti.

Mun mielestä on fiksua olla sinkku ja keskittyä itseensä. Jos itselläni olisi aikuisia lapsia, neuvoisin heitä tekemään juuri niin.

Olen neuvolan tätinä nähnyt ihan liian monta pilalle mennyttä elämää, kun liian nuorena on vaan menty yhteen ja hankittu lapsia ajattelematta yhtään seurauksia. Surullisia tarinoita.

Onhan se surullista, ja totta kai omaiset surevat ja saavat surra. Olisi outoa, jos eivät surisi. Kuolema voi silti olla myös helpotus, sekä elämästä poistuvalle että läheisille. Kaikki täältä lähtee kuitenkin joskus.

Ymmärrän tosi hyvin. Olen Th ja siirryin myös yksityiselle.