Juoksujalka

Marjaana: Totta turiset. Olen kuullut muutamilta tutuilta, kuinka heidän parisuhteensa on kärsinyt todella pahoin, kun yrittämisestä on tullut Yrittämistä isolla Y:llä. Itse ajattelin, etten ikinä haluaisi olla samassa tilanteessa, koska mieheni on kuitenkin se tärkein. Jossain kohtaa tästäkin tuli kuitenkin juuri sellaine PROJEKTI.

Olen toivonut lasta noin viisi vuotta ja jokainen hukkaan mennyt kuukausi tuntuu tuskaiselta. Pitkällä tähtäimellä kyse on lyhyestä ajasta (ja valitettavastihan tässä voi mennä vielä pitkäkin aika...), joten ei olisi syytä stressata. Mutta en kuitenkaan pysty olemaan stressaamatta.

Ja Tellu1980: Ajattelen ihan samoin. Itselläni alkaa ovis taas lähestyä (nyt kp 15) ja on jotenkin sellainen olo, että ei tää taaskaan onnistu. Surettaa jo valmiiks, jos taas menee mönkään. Mun pitäis nyt löytää hiukan "taistelumieltä"!

Hei!

Liityn mukaan joukkoonne, jos se auttaisi minua raskautumisessa ;)

Eli olen 26-vuotias, samoin aviomieheni, ja lasta olemme yrittäneet heinäkuun lopusta saakka. E-pillereitä tai muuta hormonaalista ehkäisyä en ole käyttänyt vuosiin. Yrityskertoja on siis takana jo 8. Ensiksi ajateltiin, että tulee, jos on tullakseen, mutta joulun tienoilla aloin pohtia, miksi homma ei onnistukaan. Turhauttaa! Myös mieheni alkaa turhautuun minuun ja kaikkin vippaskonsteihin, joihin olen sortunut. Enää siis ei todellakaan ole rento meininki, vaan itse alan olemaan jo vähän hampaat irvessä, mikä on todella surullista. En koskaan ajatellut, että tämä menisi näin!

Nyt on kp 14 ja ovista tässä alan pian bongailemaan. Yleensä se on noin kp. 17-21.