Jesse-armahtaa-luonto-ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen on turha valittaa, olisi paistanut pihvinsä itse. Näinhän täällä naisillekin aina sanotaan, jos mies on mokannut jotenkin: olisit tehnyt itse, tee itse, jos ei kerran kelpaa, mitäs olit laiska jne.

Ja tämä on paras: "Anna sen tehdä omalla tyylillään! Sun mies sentään osallistuu!"

Tuntematonta sotilasta kompaten: syöminen on oikeus, ei velvollisuus. Jos ruoka ei maistu, sen voi jättää syömättä.

Jospa teette molemmat omat pöperöt hetken aikaa, ehkä kirkastuu mieleen miksi on mukavaa jos joku tekee ne puolestaan.

Hmmm... olettaen että rahaa tulisi noin 10 miljoonaa euroa, niin ensimmäisenä jakaisin rahan muutamaan eri sijoitusinstrumenttiin (osakkeita, joukkovelkakirjoja, määräaikaisia talletuksia jne) joiden sijoitusaika on vähintään 12 kuukautta, ovat matalariskisiä ja tuottavan jonkinlaista tuloa (osinkoja, korkotuloja jne).

Sitten jatkaisin elämää kuten tähän saakka seuraavat 12kk koskematta pääomaan tai sen tuottamiin tuloihin. Tämän 12kk aikana tottuisin ajatukseen voitosta ja suunnittelisin mitä muutoksia haluaisin elämääni. 12kk jälkeen alkaisin toteuttamaan suunnittelemiani muutoksia, jolloin toivottavasti tietäisin miten paljon uusi elämäntyyli kustantaa ja miten sijoitusten tuotot kattavat tämän. Ylimääräinen osa tuotoista, olettaen että näitä on, olisi vapaasti käytettävissä asioihin joista ei muodostu kiinteitä kustannuksia.

Käsittääkseni merkittävä osa suuren rahasumman voittaneista henkilöistä ovat joutuneet lähtötilannettaan huonompaan tilanteeseen, ja tämä on voinut tapahtua jo viiden vuoden kuluttua voiton lunastamisesta. Uskon että merkittävä syy tälle on tottumattomuus käsitellä suuria rahasummia, ja jonkinlanen sokeus kiinteille kustannuksille.

Esim. voitetaan 10 miljoonaa, ostetaan muutama asunto (2×2 milj.), iso vene (1 milj.), autoja ja muita härveleitä (1milj.) ja autetaan sukulaisia ja ystäviä taloudellisesti (0,5 milj.), ja jäljelle on jäänyt 3,5 milj. Kun taloista, veneestä ja autoista aiheutuu vuositasolla helposti 0,1 milj. kiinteitä kustannuksia, niin nämä syövät koko ajan pääomaa jota ei ole sijoitettu. Tämä siis kun ostetaan siivous-, ylläpito-, säilytys- yms. palveluita. Tämän päälle pitäisi vielä päästä reissaamaan, ja kun on miljonääri, niin business-luokan lennot ja viiden tähden hotellit tuntuvat helposti "oikeutetuilta" kun niitä pelimerkkejä kerran on. 10 vuoden sisällä rahat ovat menneet mutta kustannukset juoksee edelleen ja joudutaan myymään omaisuus, todennäköisesti huonoon hintaan kokonaisuus huomioiden.

Mutta, se mikä nähtävästi murtaa psyykkisesti tällaisessa tilanteessa on se pakotettu elämäntilanteen muutos jossa "tiputaan" köyhäksi. Tätä pyrkisin itse välttämään ensin, eli tulot juoksemaan ja sen jälkeen elämäntyyli sellaiseksi jonka nämä tulot sallivat.

Tl;dr "lukitsisin" eurot vuodeksi, eläisin tuottojen varassa vasta vuoden totuttelu/suunnitteluajan jälkeen. Asennemuutos työnteosta => harrastamiseen, sukulaisten/ystävien avustaminen harkitusti (ketä, miksi, kuinka paljon), matkustaminen vs lomailu (lomailu mistä?), opiskelu ammatin/työn takia => mielenkiinnosta aiheeseen, vapaaehtoistyötä, start-up osallistumista. Nykyiset puitteet hyvät ja laadukkaat, joten lisää asuntoja, autoja, muita leluja aikaisintaan vuoden (todennäköisimmin useamman vuoden) harkinta-ajan jälkeen.

Kun olet kokopäivätyössä, niin ensimmäisenä vaihtoehtona kokeilisin työterveyshuoltoa. Sitä kautta katsoa mitä keinoja on tarjolla ja mikä vaikuttaa sopivalta itselleen. Eri tilanteisiin on eri terapiavaihtoehtoja ja toimintatapoja, joten tämä olisi tapa jolla vaihtoehtoja ei tarvitsisi pohtia yksinään.

Työterveyshuolto ei jaa tietoja käyntien sisällöistä työnantajan tai muiden kanssa, jos joku epäilee sitä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällaiset ap:n kaltaiset kyselijät oikein ajattelee? Meillä päin on ainakin itsestään selvyytenä, että rikki menneet asiat korvataan ja pahoitellaan asiaa. Mielestäni kuuluu ihan peruskäytöstapoihin, mutta ei vissiin kaikilla... 

Tämä. Tuntuu siltä että nykyään yhä useammin mietitään ennemmin mitä on pakko korvata (tällaisessa tilanteessa), kuin mikä on asiallista.

Tietysti voi valita sen linjan että pystin on oltava tontilla, ja esim 20cm poikkeama on sitten pystin omistajan oma syy ja ongelma. Tällöin pitäisi kuitenkin myös löytyä saman verran täsmällisyyttä lapsen käytöksen suhteen, että tekee asiasta ilmoituksen paikkakunnan poliisille polkupyörällä aiheutetusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tällöin yleensä havahtuu pohtimaan olisiko laiha sopu sittenkin parempi kuin lihava riita.

Hmmm... mielenkiintoinen vaihtoehto tämä omaehtoinen luottokielto. Jos nykyiset luottokortit toimivat luottokiellosta riippumatta, niin 10e vuodessa voisi olla hyväksyttävä tapa vähentää riskiä petoksen uhriksi joutumiselle. Teen, luottokorttiostoksia lukuunottamatta, erittäin harvoin luottopäätöksen edellyttämiä hankintoja, joten tällainen saattaisi sopia minulle. Pitääpä pohtia asiaa.