jenda
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ja Jemppis jos haluat jutella tai tutustua mun kanssa enemmän niin laita vaikka sähköpostia jenn.nurm@gmail.com. En kauheesti sähköpostissa käy mutta voitais vaikka facessa jutella? :) Mulle ainakin kelpais juttuseura kun ei ole tuttavissa mitään vertaistukea ja kaipaisin edes vähän omanikäistä kaveria.
Esikoinen syntyi 40+4, painoa 3060g ja pituutta 51cm. Mulle jäi synnytyksestä tosi hyvät muistot niin voisin tähänkin nyt vähän synnytyskertomusta kirjoittaa.
Mulla ei kauheasti ollut mitään ennakoivia merkkejä alkavasta synnytyksestä, ainut oli oma vahva aavistus siitä että pian alkaa tapahtua. En edes kauheasti osannut miettiä miltä ne pienet supistukset sitten tuntuu kun esikoinen oli kyseessä. 40+4 heräsin aamulla 8 maissa normaalisti, vatsassa tuntui aika pieniä "kramppeja", silloin en tajunnut että supistuksiahan ne on kun odotin jotain pahempaa (sitä kyllä sainkin sitten muutaman tunnin päästä :D). Menin ulos koirien kanssa ja 9 aikaan supistukset alkoi jo tuntua voimakkaammin, sellaisina että ymmärsin että nyt supistaa. Sattuikin jonkin verran, muttei niin paljon että olisin halunnut sairaalaan vielä lähteä, kun tarkoitus oli kotona mahd. pitkään odotella. Aloin sitten nauraa koiralle kun se jotain temppuili ja hups, lapsivedet meni! Ei tuntunut miltään, mutta sitä tuli niin paljon ettei voinut erehtyä. En olisi vieläkään itse halunnut sairaalaan, mutta mies käski lähtemään kun matkaa on kuitenkin yli tunti.
Onneksi lähdettiin, sillä kun päästiin sairaalaan klo 12 supisti jo niin voimakkaasti, että aina supistuksen tullessa jouduin roikkumaan kaiteissa ja pysähtymään. Sattui sen verran, etten kellottanut supistuksia. Kun vihdoin päästiin synnytysosastolle niin kätilö ei varmaan oikein uskonut että olin tosiaan niin kivulias, mutta kohdunsuun tilanne oli tarkistuksessa jo 5cm auki. Päästiin suoraan synnytyssaliin ja ehkä noin tunnin verran pärjäsin pallon päällä keinumalla ja mies hieroi selästä. Lopulta sattui niin kovin, etten pysynyt enää pystyssä ja menin sänkyyn makaamaan. Kivunlievitystä en ottanut ollenkaan, koska pelkään piikkejä yli kaiken. Kivut olivat niin järkyttävät, että meinasin pyörtyä enkä muista ajan kulusta mitään. Puristin vain sängyn laitoja ja yritin pysyä tajuissani. En edes pystynyt puhumaan, koska kipu oli oikeasti jotain ihan hirveää.
Jaksoin ilman kivunlievitystä loppuun asti, sillä kätilö kertoi koko ajan miten nopeasti avauduin ja se motivoi minua vain kestämään, kun mietin että mitä enemmän sattuu sitä nopeammin tämä on ohi. Klo 14 sain jo alkaa ponnistaa. Tässä vaiheessa oli kyllä jo voimat ihan loppu, kun olin pari tuntia keskittynyt vain selviämään supistuksista hengissä. Jostain se voima vaan silti löytyi. Ponnistusvaihe oli mielestäni inhottavin, vaikka toisaalta se kyllä helpotti kun sai vihdoin alkaa tehdä jotain. En osaa kuvailla miltä se tuntui, toisaalta siltä kuin koko maha halkeaisi, alapää repeäisi ja olisi aivan valtava kakka tulossa :D Kätilö ehdotti ilokaasua, mutten edes kokeillut, koska minua oksetti niin paljon.
Tunnin ponnistuksen jälkeen klo 15.06 syntyi pieni poika :) <3 Heti seuraavalla supistuksella syntyi istukka. Uskomantonta, että hetki sitten luulin kuolevani ja nyt kaikki kipu loppui kuin seinään. Sain vain hyvin hyvin pienen repeämän, kätilö laittoi kaksi tikkiä. Tikkaus tuntui vähän inhottavalta ja pistävältä, muttei varsinaisesti sattunut. Vauva hakeutui heti rinnalle ja imetyksen jälkeen kävelin omin jaloin suihkuun ja siitä osastolle :) Synnytys oli siis todella nopea ensisynnytykseksi, kokonaiskesto 6h. Vaikka kipu oli niin järkyttävää etten edes osaa kuvailla, kokemus jäi positiivisena mieleen. Tuntuu upealta huomata mihin oma kroppa ja mieli pystyy kun luottaa itseensä! Olin oikeasti todella ylpeä itsestäni naisena tämän homman jälkeen, siinä ei roikkuva maha paljon haittaa kun on tuollaisen suorituksen tehnyt! :)
Saa kysyä tarkennusta tai muitakin juttuja jos haluaa! Tsemppiä kaikille synnytykseen, mun mielestä tärkein neuvo on luottaa itseensä ja kroppaansa eikä murehtia liikaa etukäteen, synnytyksen kulkua kun ei kuitenkaan voi ennustaa.
Täällä 20v toisen lapsen odottaja! Esikoinen täyttää tässä kuussa vuoden ja toisen laskettu aika on heinäkuussa :) Viikkoja nyt siis 19+6. Mieheni on 26-vuotias, asumme omakotitalossa meren rannalla ja meillä on kaksi koiraa. Keskustelisin mielelläni muiden nuorten odottajien kanssa, itseltäni kun ei tuttavapiiristä samassa tilanteessa olevia löydy. Multa voi myös esikoisen odottajat kysyä mitä vaan jos haluaa, vastaan mielelläni ja autan jos vain osaan!
Kärsin ihan järkyttävästä pahoinvoinnista viikolle 18 asti, nyt se on vihdoin ohi ja tuntuu että elämä on alkanut uudestaan! Vähän kyllä harmittaa kun puolet raskaudesta on mennyt ihan sumussa ja sohvalla maaten :/ Ensimmäistä odottaessa kärsin kyllä aamupahoinvoinnista, mutta se sentään loppui parissa tunnissa ja pystyi tekemään ihan normaaleja juttuja niin en oikein osannut tällaista nyt odottaa.
Miten teillä muilla on mennyt? Jemppis sulla voi ainakin alkaa synnytys hetkenä minä hyvänsä, kohta saatte pikkuisen syliin :) <3
Hei Peilipinta ja onnittelut raskaudesta! :) Mulla oli kanssa ihan järkyttävä pahoinvointi viikolle 18 asti, joten i feel you! Nyt kun se vihdoin loppui niin tuntuu että elämä alkoi uudestaan :D
Voidaanhan me täällä ketjussa jutella, muutkin vois sitten saada vertaistukea kun ketju ei heti alkuunsa kuole eikä kenenkään tarvi antaa sähköpostia jos ei halua :)