Jellona84
Seuratut keskustelut
Kommentit
Sairaalamaksu n. 30 € vuorokausi (HUS). Ja jos ei mitään erikoista ole, nii sairaalassa menee n. 3 päivää.
Sairaalakassissa mulla ollut perus hygieniatarvikkeet, kotiintulo vaatteet itelleni ja vauvalle. Ja jotain karkkia oli. Ja tietysti kamera! Itse en kaivannut kirjaa tai muutakaan ajanvietettä. Aika mennyt vauvaa ihmetellessä ja hoitaessa ja imettäessä.
Eri asia, jos menee vaikka käynnitykseen ja siinä menee aikaa, ja jos sairaalassa olo venyy useammaksi päiväksi. Mutta itse päässyt kotiin esikoisen aikaan, kun vauva 3 päivää ja kuopus, kun oli 2 päivää.
Esikoisen aikaa sairaalassa oli ruuhkaa ja ensimmäisen vuorokauden oli huoneessa huonekaveri, joka sitten kotiutui seuraavana päivänä ja sitten olin yksin. Tuon ajan molemmat olimme omissa oloissamme ja hänestä ei ainakaan ollut minulle mitään haittaa/häiriötä.
Sairaalassa käytin sairaalan siteitä, kotiin lähtiessä laitoin oman pienemmän. Ja vauvalle laitoin sairaalan vaipan.
Googlesta katsoin, kun en kaikkia noita kohtia muistanut ulkoa. Tuo ensimmäinen, mikä värjäytyi lilaksi on leukosyytit eli näyttää että on tulehdus. Nitriitit on toisena. Ja kolmas on ph.
Onko sulla ollut virtsatessa kirvelyä? Tai muuta vaivaa. Jos sait useamman liuskan, nii testaa uudestaan, ainakin tuon ensimmäisen testin perusteella sinulla on tulehdus.
Ja laita googleen halusanaksi combur, nii pystyt itse katsomaan ja varmistamaan, että on sama testi (noita on ainakin kahta eri yleisesti käytössä).
mutta 2 raskautta olen kokenut. Jotkut sanoo että raskaus on elämän ihaninta aikaa. Minulla ei ollut kumpikaan raskausaika. Minulla myöskään ei ollut vaikeita raskauksia, mutta kaikenlaista pientä vaivaa: alussa muutaman viikon jatkuva pahaolo ja myös oksentelua, sitten väsymys, sitten oli liitoskipuja. Loppu raskaudesta oli vaikea nukkua, kun lonkat kipeyty ja kyljen kääntäminen hankalaa, vessassa ravaaminen yöllä, kömpelyys, vali vali...
Raskaudessa nautin ihanasti pyöristyneestä vatsasta ja vauvan liikkeistä.
Kun vauva oli synytynyt, niin en yhtään kaivannut raskausaikaa (ainoastaan kaipasin söpöä vauvamasua).
Eli on muitakin, jotka ei nauti raskausajasta, vaikka raskaus ollut toivottu ja suunniteltu!
Mä olen testannu molemmilla kerroilla apteekin omilla testeillä ja plussaa on näyttänyt ja oikeassa on testit ollut. Ja testit olen tehnyt sinä päivänä, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa.
Muutama vuosi sitten ostin tuon tyylisen mekon Haloselta Sellosta juurikin 1 vuotis juhliin. En tiedä millaisia mekkoja siellä nykyään on, mutta sieltä kävisin katsomassa.