jeesusonherra
Seuratut keskustelut
Kommentit
Parempi tehdä se nyt ja treenata poikkeusoloja koulussa pari viikkoa koska sama on syksyllä edessä joka tapauksessa. Syksyllä tulee koronan toinen aalto, jos lapset ei osaa silloin pestä käsiään kunnolla tai tiedä miten poikkeusoloissa tulee käyttäytyä niin koulut on pulassa.
Sosiaalinen media ja emojien käyttö on saanut tämän aikaiseksi. Kouluissakaan ei enää opeteta kaunokirjallisuutta, joka on aika olennaista kielellisen kehityksen kannalta.
Taksia en käytä käytännössä. Olen saa Muutaman kerran vimeiden 5 vuoden aikana, lähinnä känni reissulla kaupungilla ollessani.
Parturissa en ole käynyt yli 20 vuoteen (olen 32 vuotias mies). Nykyisin taas pitkät hiukset mutta sitä aiemmin pidin itse tukkani lyhyenä. Lapsuutta lukuunottamatta en ole koskaan nähnyt näin miehenä tarvetta käydä kampaajalla/parturissa.
Hyvin vähän käytän kivijalkakauppoja (jo ennen epidemiaa). Vihaan shoppailua, ruokakaupassa käynti toki mutta hyvin suuriosa kaikesta muusta tavarasta tulee tilattua netin kautta.
Ei suurinosa ihmisistäkään tee mitään hyödyllistä vaan loisivat mutta silti terveydenhuolto heitä auttaa. Mikä logiikka tämä on? Jos yritys tuottaa jonkinlaista liikevoittoa pitkällä aikavälillä niin silloin se on hyödyllinen.
Vaikka pidänkin pettämistä yhtenä alhaisimpana asiana mitä romanttisessa suhteessa toiselle voi tehdä, ei Mira ole ansainnut tätä kaikkea roskaa mitä on niskaansa saanut.
Ulkopuolisena, näin tv:n välityksellä ei voi saada toisten parisuhteesta niin hyvin kiinni että osaisi sanoa selkeitä juurisyitä mistä ongelmat johtuu. Mutta eittämättä Miralla ja Valtolla niitä oli paljonkin vaikka ulkoa päin näytti että olisivat vahva pariskunta. Ero on aina molempien syytä, tavalla tai toisella, ei ainoastaan toisen. Joten suoranaisia syyllisiä on turha etsiä. Mira teki todella törkeän tempun mutta tehty mikä tehty. Tosiaan, vaikuttaisi että Miralla ei ole henkisesti kaikki kunnossa ja oma itsensä vielä aivan hukassa. Sen sijaan Valto vaikuttaa henkisesti kypsemmältä ja vahvemmalta, hieno kaiffari kerta kaikkiaan, ei voi muuta sanoa!
Mietteitä vielä tästä kaudesta: Tämä Temppari kausi oli paras pitkään aikaan! Onneksi Josefin ja Karim lähtivät kuuseen niin nopeasti, ärsyttävin tyrkky pariskunta koko sarjan historiassa. Kaksi edellistä kautta oli selkeästi heikompia, nyt oli mukana ihan eri tavalla jännitystä ja yllättäviä käänteitä ja paljon pidettäviä hahmoja esim. "mini-Esa Pakarinen", Iiro oli ehdottomasti yksi Temppari historian mieleenpainuvimmista sinkuista! Pientä uudistusta myös havaittavissa tuotannollisesta näkökulmasta, esim. leikkaus, musiikit, videot vikalla iltanuotiolla yms. Nämä pikku muutokset auttavat ettei sarja jämähdä paikoilleen.