JanoCH
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ihanaa, kohta vuosi vaihtuu ja enää muutamia raskausviikkoja jäljellä! Mulla siis la 10.2 mutta vahva epäily että yli menee kuten esikoinenkin!
Uteliaana kurkistelen koska ensimmäinen helmivauva putkahtaa maailmaan! Huisin jännää! Odotan synnytystä kovasti ja ihan hyvillä mielin.
Meillä ei ole vauvaa varten tehty vielä mitään, siivoilen kaappeja lähinnä päästäkseni kaikesta vähänkin turhasta eroon ja löytääkseni jotain joskus... Vauvalle pitäisi vielä kasata sänkyä, pestä muutama vaate, hankkia vaippoja ja muuta pientä tarpeellista. Sairaalakassia en ole edes miettinyt, muistan että esikoisen kohdalla se pursuili liitoksistaan ja oikeastaan vain peseytymisvälineet ja liiviensuojat olisivat olleet tarpeen! + tietenkin kamera :)
Toivon selviäväni lyhyellä sairaalareissulla.
Pieniä vaatteita haalin jonkin verran alennusmyynneistä, vaikka tarvetta ei olisi juuri ollutkaan, sainpahan jotain omaa myös vauvalle.
Rattaat ovat vielä harkinnassa, kenelläkään kokemusta phil&teds sisarusrattaista? Olenkin nyt kallistumassa niiden puoleen, ehkä juuri koon takia. Kamalan vaikea päättää, kun vaihtoehtoja on niin paljon!
Muuta kirjoitettavaa en itse tähän hätään keksi, kirjoitelkaahan kuulumisia!
t. tiia rv33+6
ps. Hehkutan sillä, että tämän viikon jälkeen olenkin jo äitiyslomalla!!
Tuntuu kyllä todella pitkästyttävältä, vaikka joulussa on tekemistä (Kunhan siitä ohi mennään niin olemmehan jo voiton puolella tavallaan). Lahjat on lähes kaikki paketoitu ja piparit jo kertaalleen leivottu. Jouluruokaa en ala syömään ennen jouluaattoa, sitä kun sitten vedetään se 5 päivää vähintään eikä sitten liikuta mihinkään ähkyissä.
Vauva melskaa ihan kamalasti masussa, välillä ihan ihmetyttää kun en esikoisen odotuksesta tällaista muista?!
Joku taisi mainita kohdallani sokerit kun minua janottaa kamalasti, on kunnossa! Eilen neuvolassa kaikki oli niin kuin pitää ja vauvan tila RT (jihuu!)Seuraava aika joulun jälkeen ja sitten muistaakseni jo synnytystapa-arvio! en ole aiemmin ollut sellaisessa joten kiinnostaa nyt mennä!
Helena: Mulla ei kyllä ole vielä mikään varsin valmiina, kehto odottaa kasaamista, vaatteet pesua ja muukin tavara vaipat yms. vielä kaupassa... :) Ajattelin jättää kaiken tammikuulle, kun tässä on nyt tätä ohjelmaa jo ihan riittämiin ennen joulua. Meilläkin esikoinen siirtynyt jostain kumman syystä viereeni nukkumaan, siitä sitten vien hänet nukkuvana omaan sänkyynsä ja aamulla taapertaa taas meidän sänkyyn... Minä ajattelin laittaa vauvan kehdon meidän sängyn viereen, katsotaan kuinka menee käytännössä.. (Esikoinen nukkui imetyksen ajan vieressäni, oli niin paljon helpompaa kun ei tarvinnut nousta tai nostella vauvaa yöllä) Mäkin olen syöttänyt sukua jo useamman joulun, hyvin se menee!
Oikeastaan paljon asiaa ei ollut, hauskaa joulunodotusta ja odotusta muutenkin kaikille, onneksi kaikilla vielä nyytit kyydissä?!!
t. tiia rv 31+1
Täälläkin lumi on enää muisto vain... 2 tai ehkä 3 päivää satanut vettä ja seinän vieressä nököttää muksun pulkka ja lumikola, vähän koominen näky kun luntakaan ei enää ole. Onneksi ehdittiin tekemään kunnon lumilinna ja vielä valokuvaamaan se! Esikoinen oli alussa hämillään lumesta (viime talvena oli n. 6kk) mutta kyllä se nopeasti innostukseksi muuttui! Nyt on surettanut pitää sisällä, kun ulkona sataa kaatamalla...
Toivotaan että se lumi sataa takaisin ennen joulua!
Masuvauva melskaa hullun lailla, on kyllä ihana huomata miten liikkeet muuttuvat koko ajan! Nyt tuntuu siltä kuin yrittäisi mahasta läpi ja jalkojaan tunkee vauhdilla kylkiluihin.. (epämukavaa!)
Kaikkea olisi vielä hyvä tehdä ennen vauvan syntymää. Olen kirjoittanut listan mitä pitää ostaa ja mitä pitää siivota! Vauvan tulo saa minut ekstraenergiseksi ja pikkuhiljaa saan kämppää uuteen järjestykseen ja turhaa tavaraa hävitettyä. Vauvan vaatteisiin en ole vielä kajonnut silityksen ja pesun osalta, ajattelin jättää tammikuulle, koska myös meillä esikoinen viihtyi masussa vielä pitkään la:n jälkeen... Miten muuten teillä monesti synnyttäneillä on lapset syntyny esikoisen jälkeen? aiemmin vai myöhemmin? Odotan kyllä innolla synnytystä ja uuden tulokkaan näkemistä.
Mulle on iskenyt uusi vaiva! Ihan törkeä JANO! Siis jos en yöllä herää vessaan, niin herään juomaan vettä! Jano on koko ajan ja etenkin jos olen syönyt jotain karkkia, jäätelöä tms. niin jano tuntuu loputtomalta.
Muuten täällä on ainakin jonkinlainen pimeä vaihe, ei oikein jaksa kirjoitella, kun ei paljon uutta tapahdu. Vauva on kasvanut normaalisti ja kaikki on hyvin, ensi viikolla taas neuvola ja siitä eteenpäin kuulemma 2 viikon välein. Mulle tehdään vielä synnytystapa arvio sairaalassa loppuviikoilla, esikoisesta sitä ei tehty joten kiinnostaa kyllä mitä ne siellä tekevät! Muuten tätä raskautta jäljellä enää 10 viikkoa! (*tuulettaa*) Neuvolakäyntejä ja 1 lääkärineuvola muistaakseni jollain 36 viikon kohdilla...
Kaikille hauskaa joulukuuta ja helmikuun odotusta, toivotaan että kaikki vauvat viihtyvät masuissa vielä tämän vuoden loppuun asti :)
t. tiia rv29+6
Näin sitä on edetty jo viikolle 27, en ole ehtinyt kirjoittelemaan kun aloin tekemään isompaa remonttia... Kaiken pitäisi olla valmista parin viikon päästä, tällä hetkellä elämme kaaoksen keskellä (Tosi epämukava vaihe)
Viikon alussa oli neuvolalääkäri ja kaikki näytti hyvältä. Vauva potki ihan hurjasti kun lääkäri yritti kuunnella sydänääniä... Vatsa on mielestäni nyt jo hirmuisen iso ja vähän "tiellä", mutta onneksi suurempia vaivoja ei ole tullut. Hb oli noussut taas hieman, nyt oli lähellä 130:tä muistaakseni. Sf mittaa ei otettu (höh).
Toivon että tänne Etelä-Suomeenkin tulisi jo lunta tai pakkanenkin riittäisi ainakin alkuun, vesisateet alkavat jo kyllästyttämään...
Eip' tänne sen kummempia, odotusta vaan...
terv. tiia rv27+4
Että ehdinkin kirjoitella ekasta helmivauvasta!
Katjalahille tsemppiä jalkojen ristissä pitämiseen :) Meillä kun tuskin on ennenaikaisuuden pelkoa/toivoa...
McFlurry: Meidän esikoinen oli myös yli 4kg ja masuvauvasta lääkäri sanoi, että olisi pieni. Jotenkin itse ei tunnu vauva pieneltä, kuten ei myöskään esikoinen tuntunut vaikka niin väitettiin.
Minä hankin toppapuvun, pakkausta en edes ottanut koska esikoiselta jäi melko kivasti pieniä vaatteita. Esikoisella en käyttänyt pakkauksen pukua (vm2007) sininen ja vihreä + outoja kuvioita. Meillä puku taitaa olla 62cm, en uskaltanut ottaa pienempää koska esikoinenkaan ei ehtinyt käyttää 56cm vaatteita edes kuukautta.
Mä en ole bongannut yhtäkään supistuksen tapaista, edes harjoitus. En mitään. En kyllä tajua tätä, luulin että huomaisin ne... Ainoana vaivana edelleen jatkuva joskus paha, joskus lievä ummetus. Mielestäni erittäin häiritsevä vaiva josta en pääse eroon ruokavaliolla.
Kuten TiiaMariia, minäkäin olen alkanut unohtelemaan asioita, kun olin jo aiemmin huonomuistinen, niin tämä on kyllä taas niin huono ominaisuus tähän raskauteen. Kerran juttelin äitini kanssa puhelimessa ja laskin puhelimen pois kun nostin esikoisen syliin. Jotain muuta tuli mieleen ja unohdin olleeni puhelimessa ja äitini ihmetteli huonoa muistiani. Näin meillä!
sunny-74: Meillä ihme kyllä seksielämä ollut varmaan aktiivisempaa kuin ilman raskautta. Todella ihmettelen miehen intoa, esikoista odottaessani hän oli jotenkin omituinen seksin suhteen.. Jotenkin en itse usko että seksi vauhdittaisi vauvan syntymistä, tiedä sitten.
Olen muuten huomannut että vertaan tässä raskaudessani kaikkea ensimmäiseen raskauteeni, hassua. Kuitenkin tämä lapsi on aivan oma persoonansa... Miten teillä kolmatta/neljättä/viidettä... odottavat vertailu raskauksien suhteen menee??
Hauskaa vuodenvaihdetta kaikille!
tiia rv34