Jaguar
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tänään puhuttiin luvusta 570 ja on sanottu että virukseen on sairastunut maassamme viime vuoden helmikuusta lähtien yli 100000 mutta ne on todettuja tapauksia mutta mikä on todellinen luku kun suurin osa sairastuneista ei ole mennyt mihinkään virustutkimuksiin sairastumisensa jälkeen.
Toiseksi alle 30 vuotiaat nuoret eli ne jotka sairastuvat lievään virukseen niin heistä 50 % virukseen sairastumisen jälkeen saavat long covid oieita eli jälkioireita 8 - 12 viikon kuluttua ja jälkioireet voivat olla niin pahoja ettäkestäbät yli vuoden tai sitten pidempään. Ei noita jälkioireita pystytä yhdessäkään terveyskeskuksessä todentamaan vaan niiden todentaminen vaatii erityistä niihin asioihin perehtyneitä erikoislääkäreitä ja heitä ei ole kuin muutama maassamme joten miten heidän käy kun työkyvyttömyyseläkkeelle ei enää pääse kovin helpolla.
ideaPökke kirjoitti:
kun juopi ensin desilitran pois vihcyvesipullosta niin sitte laittaapi teelusikallisen suolaa sinne pulloon
😁
Lääkäri varoitti suolan lisäämisestä veden joukkoon sillä suolaa on hyvin vaikea annostella.
Jos kivennäisvettä juo helteen takia niin kannattaa juoda vanhan ajan vichyä jossa on natriumia sanoi radiossa forssalainen lääkäri. Hän kertoo että kaliumpitoisista kivennäisvesistä ei ole hyötyä joten kannattaa lukea sen pienen präntin mikä on laitettu tehtaalla kivennäisvesipullon etikettiin.
Kokoomus äänestää tyhjää jolloin 2 / 3 äänestys riippuu miten tällä hetkellä vielä hallituksessa olevat puolueet äänestävät eli rautalangasta vääntäen … jos Keskusta äänestää ei niin elvytyspaketti kaatuu sillä elvytyspaketin kastamiseen riittää 1 maa joka kuuluu Euroopan Unioniin.
Mitä tekee Keskusta lähdettyän hallituksesta …
”Suurten ikäluokkien Anders Wiklöf on ehdottomasti vanhanaikainen. Tietokonetta tai sähköpostiosoitetta hänellä ei ole – puhumattakaan sosiaalisen median tileistä.
Vanha iPhone soi koko ajan, ja hän puhuu kuulokkeisiinsa. Kun näppäin-Nokia meni rikki vajaat kymmenen vuotta sitten, hänelle myytiin kaupan ainut näppäimin varustettu puhelin eli Doro. Sillä Wiklöf hälytti vahingossa apua.
– Täytyi mennä puhelinkauppaan ja sanoa, että okej, otan iPhonen. Mutta olin viisastunut.
Hän osti kaksi: kun ensimmäinen meni rikki, hänellä oli toinen vastaava.
Sukulaistyttö naureskeli melkein kymmenen vuotta vanhalle puhelimelle jouluna, Wiklöf kertoo selvästi ylpeänä pieninäyttöisestä puhelimestaan”.
Miljonääri ei tarvitse tietokonetta ja sähköpostiosoitetta (niissä menee vaan aivan tuhottomasti kallista aikaa … aikaa jonka aikana ehtii tekemään paljon muuta tärkeää elämässä … eiks juu