Insinööri

Insinööri kirjoitti:

Parivuotias lapsi päiväkodissa, isä päivätöissä (allekirjoittanut) ja äidillä vuorotyöt missä vaihtelevin väliajoin poissaoloa aamut/illat/päivät (max n 5 päivää)

Lapsen saamisen jälkeen olen huomannut äidille olevan mieletön paine ”korvata” poissaolo ja olla lapsen kanssa. Tämä on tottakai hieno ele, mutta yhteinen aika on jäänyt minimiin eikä vaimolla ole oikein aikaa omille ystävilleen.

Olen ehdottanut siirtymistä päivätöihin muutamaan otteeseen ottaen esiin etuja mm yhteiset viikonloppuvapaat ja arki-illat, mutta keskustelun aloittamisella tuntuu olevan joka kerta sama lopputulos - vaimo saa järkyttävän raivokohtauksen ja alkaa suitsuttaa minua siitä kuinka loukkasin hänen tunteitaan ja mollasin hänen työtään. Mieleeni tulee lähinnä sama reaktio kuin se jos vannoutuneelle kristitylle väittäisi ettei jumalaa ole olemassa.

Päämääränäni ei ole pyrkiä väkisin tuputtamaan hänelle jotain mistä on näin absoluuttisesti vastaan. Pyrkimys olisi kuitenkin käydä näitä keskusteluja objektiiviseen sävyyn ja yhdessä löytää jokin ratkaisu ongelmaan (mikä voi siis olla muukin kuin päivätyön löytäminen).

Onko teillä kokemusta siitä, minkä vuoksi työ aiheena voi olla jollekin noin arka?

Miten kipakat mielipiteet omaavan läheisen henkilön kannattaisi näitä keskusteluja käydä siten, ettei keskustelun lopuksi tarvisi etsiä yösijaa sohvalta?